Suuri poliittinen metsäkeskustelu virittää puolueet tulevaan vaalikauteen
15.10.2026 11:00:49 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Mihin suuntaan Suomen metsäpolitiikkaa viedään seuraavalla vaalikaudella? MTK ja Suomen Metsäyhdistys kokoavat kahdeksan puolueen edustajat Suureen poliittiseen metsäkeskusteluun Metsäpäivillä perjantaina 23. lokakuuta. Keskustelussa haetaan puolueilta vastauksia metsien käyttöä ja tulevaisuutta koskeviin suuriin kysymyksiin.

Kevään 2027 eduskuntavaalit lähestyvät, ja samalla ratkaistaan Suomen metsäpolitiikan suuntaa pitkälle tulevaisuuteen. Metsät ovat paitsi suomalaisten merkittävä omaisuuserä ja biotalouden perusta myös osa Suomen huoltovarmuutta, turvallisuutta ja luonnon monimuotoisuutta.
Metsäpäivillä perjantaina 23. lokakuuta järjestettävä Suuri poliittinen metsäkeskustelu toimii metsäalan vaalistarttina.
MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä odottaa puolueilta ennen kaikkea konkreettisia linjauksia siitä, millaisena voimavarana metsät nähdään tulevalla vaalikaudella.
– Metsiin kohdistuu tällä hetkellä valtavasti erilaisia odotuksia. Metsien pitäisi tuottaa uusiutuvaa raaka-ainetta, toimeentuloa ja vientituloja, vahvistaa huoltovarmuutta ja samalla vastata ilmasto- ja luontotavoitteisiin. Seuraavan hallituksen on pystyttävä rakentamaan metsäpolitiikkaa, jossa nämä tavoitteet sovitetaan yhteen ja jossa metsänomistajien asema tunnistetaan, Hemmilä sanoo.
Puolueilta tarvitaan selkeitä vastauksia
Keskusteluun osallistuu kahdeksan eri puolueen kansanedustajaa: maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (KD), keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen, vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja Laura Meriluoto, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.), perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Anders Norrback (RKP), vihreiden varapuheenjohtaja Jenni Pitko sekä SDP:n 1. varapuheenjohtaja Piritta Rantanen.
Puolueiden keskustelun jälkeen kuullaan MTK:n puheenjohtajan Tero Hemmilän kommenttipuheenvuoro. Hemmilän mukaan vaalikeskustelussa on tärkeää päästä yleisistä tavoitteista käytännön ratkaisuihin. Tulevien vuosien metsäpolitiikalla on suuri merkitys yksityisille metsänomistajille.
– Metsäpolitiikassa tehdään tulevina vuosina päätöksiä, jotka näkyvät suomalaisissa metsissä vuosikymmenten ajan. Yksityiset metsänomistajat ovat ratkaisevassa asemassa siinä, miten poliittiset tavoitteet muuttuvat käytännön teoiksi metsissä. Siksi metsien kasvusta, käytöstä ja luonnon monimuotoisuudesta on huolehdittava tavalla, joka samalla turvaa metsänomistajien oikeudet ja metsätalouden toimintaedellytykset. Suomella ei ole varaa tarkastella metsiä vain yhdestä näkökulmasta, Hemmilä painottaa.
Keskustelu järjestetään perjantaina 23.10. klo 9–10 Clarion Hotel Helsinki Airportissa. Keskustelun juontavat Laura Ruohola ja Markus Liimatainen. Metsäpäivät järjestetään 22.–23.10.2026, ja vuoden pääteemana on Metsä tuo turvaa.
Katso Suuri poliittinen metsäkeskustelu suorana MTK:n Youtube-kanavalta perjantaina 23.10.2026 kello 9:00 alkaen: Linkki livelähetykseen
Toimittajien akkreditointi Metsäpäiville tapahtuu seuraavan lomakkeen kautta: Metsäpäivät-akkreditointi 2026
Lisätietoja:
Tero Hemmilä, MTK:n puheenjohtaja, p. +358 400 522 012
Juho Hämäläinen, viestinnän asiantuntija, MTK, p. +358 50 5539176
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK:n Wallin: Ruokaturvan tärkein resurssi on ihminen – viljelijän hyvinvointi mukaan politiikan mittareihin15.10.2026 09:51:56 EEST | Tiedote
Maatalouspolitiikan rahoitus ei ole vain sektoripolitiikkaa, vaan turvallisuuspolitiikkaa. MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin esittää, että politiikan ja ruokaketjun onnistumista arvioidaan jatkossa taloudellisten mittareiden rinnalla myös maatalousyrittäjän hyvinvointi-indeksillä.
Syysmuutto käynnissä – pidä lintuinfluenssa poissa kanalasta14.10.2026 12:15:19 EEST | Uutinen
Kun muuttolinnut lähtevät liikkeelle, lintuinfluenssan riski kasvaa. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ja Euroopan komissio ovat käynnistäneet uudelleen #NoBirdFlu-kampanjan, joka muistuttaa, että tärkein suoja tautia vastaan ovat arkiset bioturvallisuustoimet.
MTK: Suomen Yrittäjien leikkauslista osuu ahtaimmalla olevaan elinkeinoon – "pelisilmä on hukassa"8.10.2026 11:06:21 EEST | Tiedote
MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin arvostelee Suomen Yrittäjien julkisen talouden sopeutusohjelmaa, joka kohdistaa leikkauksia maatalouteen. Suomen Yrittäjät esittää muun muassa maatalouden energiaveron palautusten karsimista, kansallisten maataloustukien asteittaista vähentämistä sekä YEL- ja MYEL-eläkejärjestelmien yhdistämistä.
Hyvä kevätviljasato ei pelastanut tilojen taloutta – joka kolmas viljelijä harkitsee lopettamista8.10.2026 08:37:43 EEST | Tiedote
Kasvukausi 2026 oli pelloilla kohtuullinen, mutta se ei näkynyt tilojen kassassa. Yli puolet (54,7 %) MTK:n ja SLC:n syyskuun kasvukausikyselyyn vastanneista viljelijöistä arvioi tilansa taloudellisen tilanteen heikentyneen edellisvuodesta. Joka kolmas harkitsee tilanpidon lopettamista seuraavan viiden vuoden aikana.
Ennallistamisen lasku voi nousta 1,2 miljardiin – järjestöt vaativat hallitukselta jarrua7.10.2026 11:02:51 EEST | Tiedote
MTK on kuuden muun metsä- ja ruokasektorin järjestön kanssa lähettänyt pääministerille ja hallitukselle vetoomuksen, joka koskee EU:n ennallistamisasetuksen kansallista toimeenpanoa. Järjestöjen mukaan luonnon tilaa on vahvistettava niin, ettei ruoantuotannon, puun saatavuuden, investointien ja työpaikkojen edellytyksiä vaaranneta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme