Vihreiden Pyhälammi: Laittomasti hakatun puun ostamisen on käytävä metsäyhtiöille kalliiksi
16.10.2026 12:51:36 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi painottaa, että puukaupoista laittomilta hakkuilta on oltava niin kovat seuraukset, ettei yrityksille jää intressiä harjoittaa vastuutonta toimintaa.

Pyhälammi pitää UPM:n, Metsä Groupin ja Pfeifer Nordicsin toimia vastuuttomina. Torstaina tulleen tiedon mukaan yhtiöt ovat ostaneet puuta Googlen Muhoksen ja Kajaanin datakeskustonttien hakkuilta, joita epäillään laittomiksi.
– Metsäyhtiöiden toiminta on mennyt todella härskiksi. Istuvan hallituksen luontopiittaamaton politiikka kannustaa tällaisiin toimiin ja luo kuvaa, että seurauksia ei tule. Seurausten hinta on asetettava niin korkeaksi, että yhtiöiden ja osakkeenomistajien on mietittävä myös asian taloudellista puolta mainehaitan ohella, Pyhälammi painottaa.
UPM, Metsä Group ja Pfeifer Nordics ovat sitoutuneet kansainvälisen Forest Stewardship Council -järjestön (FSC) vastuullisuussertifikaattiin. Sertifioitu puu ei saa olla peräisin laittomista hakkuista.
– Metsäteollisuudelle tarvitaan velvoittavuutta pelkkien vapaaehtoisten sertifikaattien sijaan, kun tällaiset sertifikaatit eivät selvästi riitä ohjaamaan toimintaa vastuulliseksi, Pyhälammi toteaa.
Pyhälammin mukaan suomalaiset ovat syystä pöyristyneitä siitä, miten metsiä tässä tapauksessa on kohdeltu.
– Laillisuus on vastuullisen metsätalouden vähimmäisvaatimus. Jos suurten investointien kiireessä lain ja luonnon reunaehdoista joustetaan, se murentaa sekä metsäteollisuuden mainetta että ihmisten luottamusta siihen, että samat säännöt koskevat kaikkia. Puun alkuperä ja sen laillisuus on voitava jäljittää aukottomasti, ja jos alkuperä on epäselvä, puuta ei pidä ostaa, Pyhälammi alleviivaa.
Yhteyshenkilöt
Allu PyhälammiVarapuheenjohtaja
allu.pyhalammi@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Krista Mikkonen: Käännytyslaki on yhä perusoikeuksien vastainen16.10.2026 12:10:00 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa niin kutsutun käännytyslain voimassaolon jatkamista koskevasta esityksestä. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen sekä vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho jättivät lausuntoon yhteisen eriävän mielipiteen.
Ihminen ensin – Vihreät esittää 14 keinoa tekoälyn riskien hallintaan16.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn kehitys kiihtyy hetki hetkeltä, mutta yhteiskunnan rakenteet ja poliittinen päätöksenteko eivät ole vielä sopeutuneet siihen. Vihreät esittää toimenpidepakettia, jolla voidaan hallita tekoälyyn liittyviä riskejä ja saada tekoälyn hyödyttämään koko yhteiskuntaa.
Fatim Diarra jyrähtää Kokoomuksen maahanmuuttolinjauksista: “Sivistysporvaristo on kuollut”16.10.2026 11:43:05 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran mukaan hallitusvuodet perussuomalaisten rinnalla ovat vieneet kokoomuksen samaan mutapainiin, jossa maahanmuuttajista puhutaan ongelmana eikä ihmisinä. Sen todistavat puolueen uudet maahanmuuttolinjaukset.
Vihreiden Harjanne ihmettelee hallituksen bensapakettia: ”Hölmöläisen peitonjatkoa”15.10.2026 17:10:56 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Atte Harjanne pitää hallituksen tiedottamaa toimenpidelistaa polttoaineiden hintoihin vastaamiseksi erikoisena.
Hanna Holopainen: Lapsen oikeudet toteutuvat vain, jos koulutuspolitiikka pohjautuu tutkittuun tietoon15.10.2026 16:54:21 EEST | Tiedote
Eduskunnan tarkastusvaliokunta julkaisi tänään mietinnön perusopetuksen oppimistuloksista ja mahdollisuuksien tasa-arvosta. Mietintö sisältää 8 hallitusta sitovaa lausumaehdotusta. Tarkastusvaliokunnan jäsen Hanna Holopainen (vihr) korostaa lapsen oikeuksien toteutumisen seurantaa tutkittuun tietoon perustuen. On varmistettava nykyistä paremmin, että oppilaiden oikeus heidän tarpeidensa mukaiseen opetukseen aidosti toteutuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme