Vihreät - De Gröna

Vihreiden Pitko: Aikataulu paljastaa, että Viiankiaavan kohtalo ratkaistaan vaaleissa

16.10.2026 14:14:19 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Vihreiden varapuheenjohtaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko vaatii, että päätös Viiankiaavan Natura-poikkeuksesta jätetään tuleville hallitusneuvotteluille. Ympäristöministeriö pyysi tänään Lapin liittoa täydentämään Sakatin kaivoshankkeen poikkeushakemusta, eikä käsittely Pitkon mukaan ehdi valmistua tällä vaalikaudella. Hän vaatii kaikkia puolueita kertomaan kantansa Viiankiaapaan ennen kevään eduskuntavaaleja.

Ympäristöministeriö on tänään edellyttänyt Lapin liitolta lisäselvitystä Viiankiaavalle kaavaillun kaivoshankkeen tiimoilta. Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko pitää tämän viivästyksen johdosta selvänä, että päätös Viiankiaavasta tulee jäämään seuraavalle hallituskaudelle.

– Aikataulu on yksiselitteinen. Kun täydennykset saapuvat tammikuun lopussa, edessä ovat vielä viranomaisten lausunnot, komission kanta, valtioneuvoston päätös ja soidensuojelulain muutos eduskunnassa. Pelkät lausunnot valmistuvat ehkä vasta viikkoja ennen vaaleja. Tätä päätösketjua ei huolellisesti ehditä valmistelemaan loppuun tällä vaalikaudella. Jos hallitus yrittää silti, on kyseessä pöyristyttävä välistäveto. Yhden Suomen arvokkaimman suon kohtalossa oikopolkuja ei voi hyväksyä, Pitko sanoo.

Lupa- ja valvontavirasto on jo todennut, että kaivos heikentäisi useita Viiankiaavan suojeluperusteena olevia luontotyyppejä ja lajeja ja että haittojen korvaussuunnitelmaa on täydennettävä. Suomessa Natura-poikkeus on myönnetty aiemmin vain kerran, tulvasuojelun vuoksi.

– Kun auki on näin paljon, päätös kuuluu itsestäänselvästi seuraavalle hallitukselle. Kyse on historiallisesta luontopäätöksestä, ja suomalaisilla on oikeus tietää ennen vaaleja, mitä heidän äänestämänsä puolue aikoo Viiankiaavalle tehdä, Pitko sanoo.

Pitko vaatii kokoomusta, perussuomalaisia, RKP:ta ja kristillisdemokraatteja sekä SDP:tä ja keskustaa kertomaan kantansa ennen kevään eduskuntavaaleja.

– Jokaisen puolueen on vastattava ennen vaaleja selvästi kahteen kysymykseen: myönnetäänkö Viiankiaavan kaivokselle poikkeus Natura-suojelusta, ja muutetaanko soidensuojelulakia kaivoksen tieltä, Pitko linjaa.

Vihreät on vastustanut Sakatin kaivoksen etenemistä jo aiemmin. Viiankiaavalla on tehty malminetsintää kaksinkertaisesta suojelusta huolimatta, koska laki sallii malminetsinnän myös suojelualueilla. Syyskuussa tuhannet ihmiset osoittivat mieltä Viiankiaavan puolesta eri puolilla Suomea.

– Vihreiden kanta on selvä: Viiankiaavalle ei kaivosta, ei Natura-poikkeusta eikä soidensuojelulain muutosta. Tavoitteemme on torpata poikkeuslupa ja luonnonsuojelun romuttaminen ensi hallituskaudella. Teemme vaaleissa työtä, jotta saamme tämän linjan taakse mahdollisimman monta suomalaista. Syksyn mielenosoitukset näyttivät, että heitä on paljon, Pitko sanoo.

Pitkon mukaan Viiankiaapa osoittaa myös, että nykyinen lainsäädäntö on korjattava. Vihreät haluaa kieltää malminetsinnän suojelualueilla kokonaan.

– Viiankiaapa näyttää, mihin nykyinen sääntely voi pahimmillaan johtaa. Kun suojelualueella saa etsiä malmia, löydöstä seuraa painetta purkaa suojelu. Suojelualueet on perustettu luontoa varten, ei kaivosyhtiöiden koeporauksia varten. Malminetsintä on kiellettävä suojelualueilla kokonaan, jotta seuraavaa Viiankiaapaa ei synny, Pitko sanoo.

– Suojelu, josta voidaan poiketa aina, kun maan alta löytyy tarpeeksi arvokas esiintymä, ei ole suojelua. Jos Viiankiaapa avataan kaivokselle, mikään suojelualue ei ole enää turvassa. Suomen luonto ei ole tällä tavalla kaupan, Pitko päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye