Vihreät - De Gröna

Krista Mikkonen: Koti on perusoikeus, ei etuoikeus – hallituksen perustettava poikkihallinnollinen kriisiryhmä ratkomaan kasvavaa asunnottomuutta

17.10.2026 10:00:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Vihreiden kansanedustaja ja asuntoasioista vastannut entinen ministeri Krista Mikkonen vaatii hallitusta tarttumaan asunnottomuuskriisiin välittömästi. Orpon hallituskauden aikana asunnottomuus on kääntyi kasvuun ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Ilman kotia olevien määrä on kasvanut jo kahtena vuotena peräkkäin ja sama kehitys jatkuu myös tänä vuonna. 

Mikkosen mukaan Orpon hallitus ei ota asunnottomuuskriisiä tosissaan ja ihmettelee sen toimettomuutta asian suhteen.  

– Hallituksen pitäisi välittömästi perustaa poikkihallinnollinen kriisiryhmä ratkomaan kasvavaa asunnottomuutta. Orpon hallituksen aikana asunnottomuus on lähes puolitoistakertaistunut. Suomessa arvioidaan olevan nyt vajaa 5000 asunnotonta. Määrä on edelleen sellainen, että määrätietoisella työllä voimme turvata jokaiselle oman kodin. Jos asunnottomuuteen ei puututa, uhkana on asunnottomien määrän kasvu niin suureksi, että ongelman taklaaminen käy haasteellisemmaksi, sanoo Mikkonen.  

– Asunto on arjen kulmakivi, jonka menettäminen aiheuttaa usein moninaisia muita sosiaalisia ongelmia. Asunnottomuus koskee nyt myös yhä enemmän pienituloisia työssäkäyviä henkilöitä. Asunnottomuuden luonne on muuttunut asuntopulasta haasteeksi pitää asunto. Tästä kertoo häätöjen lisääntynyt kasvu, avaa Mikkonen.

– Toisin kuin muilla OECD mailla, on Suomella ollut onnistunut historia asunnottomuuden poistossa. Jopa korona-aikana asunnottomien meillä määrä väheni. Asunto ensin -periaatteeseen nojannut asunnottomuustyö on ollut menestystarina, jota muualta maailmasta on tultu katsomaan. Nyt tämä hyvä työ on hylätty. Orpon hallitus on romuttanut kaikkia asunnottomuuspolitiikan elementtejä: ennaltaehkäisevästä asumisneuvontaa on supistettu, valtion kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa on vähennetty, sosiaaliturvaan on tehty lukuisia heikennyksiä ja lisäksi on leikattu asunnottomia auttavien järjestöjen rahoitusta. Näiden toimien seurauksena asunnottomuus on kääntynyt kasvuun, avaa Mikkonen.

Orpon hallituksen ohjelma pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi päättyy ensi vuonna. Mikkosen mielestä ohjelmaa tulee jatkaa. Aiemmin hallitukset väristä riippuen ovat panostaneet asunnottomuustyöhön ja varmistaneet asunnottomuusohjelmien jatkon.

– Suomessa on tehty pitkäjänteistä ja onnistunutta työtä asunnottomuuden vähentämiseksi. Vuodesta 2008 alkaen asunnottomuutta on torjuttu asunnottomuusohjelmilla, jotka ovat olleet erittäin onnistuneita. Asunnottomuus väheni yhtäjaksoisesti kymmenen vuoden ajan vuodesta 2012 vuoteen 2023. Nykyinen hallitus on kirjannut tavoitteekseen pitkäaikaisasunnottomuuden poiston, mutta hallituksen politiikan seurauksena se on kasvanut huomattavasti aivan kuin asunnottomuus kaikkiaan, Mikkonen huomauttaa.

Mikkosen mukaan menestyksekkäästi Asunto ensin -mallista tulee pitää kiinni ja sen tulisi ohjata muutakin päätöksentekoa. 

– Ei voida sanoa, että edistetään Asunto ensin -mallia, mutta tehdäänkin sellaisia poliittisia päätöksiä, jotka estävät periaatteen toteutumisen. Asunnottomuuden vähentämiseksi on välttämätöntä parantaa sosiaaliturvaa, tukea kohtuuhintaisten ARA-asuntojen rakentamista, palauttaa erityisryhmien asuntotuotannon investointituet ja panostaa asumisneuvontaan. Tarvitaan siis monia poikkihallinnollisia toimia ongelman ratkaisemiseksi. 

Asunnottomien yötä vietetään lauantaina 17. lokakuuta 2026 YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Pitko: Aikataulu paljastaa, että Viiankiaavan kohtalo ratkaistaan vaaleissa16.10.2026 14:14:19 EEST | Tiedote

Vihreiden varapuheenjohtaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko vaatii, että päätös Viiankiaavan Natura-poikkeuksesta jätetään tuleville hallitusneuvotteluille. Ympäristöministeriö pyysi tänään Lapin liittoa täydentämään Sakatin kaivoshankkeen poikkeushakemusta, eikä käsittely Pitkon mukaan ehdi valmistua tällä vaalikaudella. Hän vaatii kaikkia puolueita kertomaan kantansa Viiankiaapaan ennen kevään eduskuntavaaleja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye