Kokeile, mittaa, arvioi: resepti parempaan koulutuspolitiikkaan

Oppimistulosten laskulle on tarjottu selityksiä digiloikasta inkluusioon ja lukemisen hiipumisesta maahanmuuttoon. Kiinnostavimpia ovat minusta koulujen arjessa kiinni olevien opettajien ajatukset. OKM:n tänä vuonna teettämässä kyselyssä (n = 633) opettajilta kysyttiin, mitkä asiat haittasivat heidän mielestään oppilaiden perustaitojen kehittymistä. Vaihtoehtoja oli 16, joista sai valita enintään viisi. Kuvio 1 näyttää tulokset. 

Opettajat voivat hyvin olla oikeassa. Diagnoosista on silti matkaa toimiviin uudistuksiin. Viidestä suosituimmasta vaihtoehdosta vain luokkakoko ja tuki ovat asioita, joihin voi suoraan vaikuttaa koulutuspolitiikalla. Luokkakoon pienentäminen on kuitenkin tutkimusten valossa yllättävän tehoton keino (ks. alaviite 1). Sen vaikutukset oppimiseen ovat pienet ja hintalappu suuri. Luokkakoot eivät myöskään ole kasvaneet tällä vuosituhannella, joten on epätodennäköistä, että ne ovat pudotuksen taustalla. 

Suomessa uudistuksia on tehty sokkona 

Suurin osa opettajien nostamista haasteista ei koske kouluarkea. Onkin hyvin mahdollista, että osaamisen jyrkkä lasku johtuu osin koulusta riippumattomista syistä. Yli puolet lasten elämästä tapahtuu koulun ulkopuolella. Jos laskun takana on kotikasvatuksen heikentyminen tai lasten vapaa-ajan muuttuminen, koulussa ei välttämättä voida tehdä paljonkaan asian parantamiseksi. Kulttuuria ei voi muuttaa eduskunnasta ja virastoista käsin, koulutuspolitiikkaa sen sijaan voi. Mutta mitä uudistuksia pitäisi tehdä, jotta esimerkiksi yksilölliset tarpeet huomioitaisiin paremmin ja heikommassa asemassa oleville saataisiin riittävä tuki? Rehellinen vastaus on, ettei sitä tiedetä. 

Laadukkaassa koulutuspolitiikassa potentiaalisten uudistusten vaikutuksia verrataan niiden hintaan, ja toteutettavaksi valitaan ne, joista veronmaksajat saavat parhaan vastineen rahoilleen. Suomessa koulutuspolitiikka on jäänyt kauas tästä standardista. Uudistukset ovat olleet joko sokkona tehtyjä massiivisia reformeja ilman kunnon yritystä arvioida vaikutuksia (opetussuunnitelman muutokset, tuen uudistukset jne.) tai sitten hallinnon pyörittämää hankehumppaa, jossa on yhtä aikaa menossa lukuisia opettajia ja kouluja kuormittavia pilotteja, joiden vaikutuksista on kuitenkin mahdotonta saada luotettavaa tietoa. 

Hyväkään asiantuntija-arvio ei korvaa tutkimusta  

Kun uudistusten vaikutuksia arvioidaan kyselemällä asianosaisten kokemuksia, päädytään helposti harhaan, vaikka vastaajat tuntisivat aiheen hyvin. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa toteutimme kansallisen tasokokeen ykkösluokkalaisille 148 kokeilukunnassa. Kysyimme asiantuntijoilta ennen tulosten julkistusta, kuinka suuria vaikutuksia he odottivat lukutaitoon ja laskutaitoon. Kuvio 2 näyttää kokeilun todelliset vaikutukset ja eri asiantuntijaryhmien odotukset. Jokainen ryhmä yliarvioi kokeilun vaikutukset vähintään kolminkertaisesti, eikä yksikään osannut ennakoida vaikutusten katoavan kokonaan ensimmäiselle luokalle tultaessa. 

Jos kokeilu olisi arvioitu asiantuntijoiden odotusten perusteella, Suomessa olisi kenties nyt kaksivuotinen esiopetus ja vahva luotto hyötyihin ja vaikutuksiin, joita ei todellisuudessa ole olemassa.  

Tarvitaan siis oikeita satunnaiskokeiluja tai vähintään portaittaista käyttöönottoa, joka mahdollistaa vaikutusten luotettavan arvioinnin. On helppo nähdä, että tällaisen kokeilukulttuurin edellytys on yhteismitallinen tapa arvioida lasten oppimista. Aiempien uudistusten vaikutusta niillä tuskin koskaan saadaan selvitettyä, mutta tulevaisuuden ei tarvitse olla yhtä synkkä.  

Kansallisten kokeiden käyttöönotto on ensimmäinen askel, mutta ei mikään talismaani, joka itsestään parantaisi oppimistuloksia. Paremman datan rinnalle tarvitaan toimiva kokeilemisen kulttuuri, jossa kuunnellaan koulujen arkea lähellä olevien ammattilaisten ideoita ja toteutetaan niistä todistetusti toimivat. 

Alaviite 1: Parhaat tutkimukset hyödyntävät sääntöjä, joiden mukaan luokka jaetaan kahtia, kun oppilaita on yli tietyn rajan. Rajan molemmin puolin oppilaat ovat samanlaisia, mutta toiset päätyvät pieneen luokkaan ja toiset isoon. Norjassa ja Israelissa näin mitattu vaikutus oppimistuloksiin on ollut käytännössä nolla (Leuven ym. 2008; Angrist ym. 2019). Ruotsissa pienemmistä luokista on löydetty hyötyä vielä aikuisiällä (Fredriksson ym. 2013), mutta se on alan tutkimuksissa poikkeus. Yhdessä norjalaistutkimuksessa pienemmät luokat paransivat neljäsluokkalaisten osaamista niillä oppilailla, joiden vanhemmilla oli enintään toisen asteen koulutus tai joiden vanhemmat olivat eronneet ( Iversen ja Bonesrønning 2013). Pitkällä aikavälillä etua ei kuitenkaan ole löydetty Norjassa edes heikommista lähtökohdista tuleville lapsille (Falch ym. 2017; Leuven ja Løkken 2020). 

Lähteet

Angrist, J. D., Lavy, V., Leder-Luis, J. & Shany, A. (2019). Maimonides' Rule Redux. American Economic Review: Insights, 1(3), 309–324. 

Falch, T., Sandsør, A. M. J. & Strøm, B. (2017). Do Smaller Classes Always Improve Students' Long-run Outcomes? Oxford Bulletin of Economics and Statistics, 79(5), 654–688.

Fredriksson, P., Öckert, B. & Oosterbeek, H. (2013). Long-Term Effects of Class Size. Quarterly Journal of Economics, 128(1), 249–285. 

Iversen, J. M. V. & Bonesrønning, H. (2013). Disadvantaged Students in the Early Grades: Will Smaller Classes Help Them? Education Economics, 21(4), 305–324. 

Leuven, E. & Løkken, S. A. (2020). Long-Term Impacts of Class Size in Compulsory School. Journal of Human Resources, 55(1), 309–348. 

Leuven, E., Oosterbeek, H. & Rønning, M. (2008). Quasi-experimental Estimates of the Effect of Class Size on Achievement in Norway. Scandinavian Journal of Economics, 110(4), 663–693. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2026). Perusopetuksen oppimistuloskehitystä tarkastelevan työryhmän loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2026:27. 

Sarvimäki, M., Holvio, A., Kuusiholma-Linnamäki, J., Sulkanen, M., Alasuutari, M., Harju, K., Harjunen, O., Izadi, R., Kalland, M., Laakso, M.-J., Lerkkanen, M.-K., Muhonen, H., Ruutiainen, V., Räsänen, P., Salo, A.-E., Salo, S., Saranko, L., Suorsa, T., Upadyaya, K. & Villanen, H. (2026). Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu: Loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2026:2.