Valtiokonttorille tehdyt ilmoitukset: Hankintalain 10 prosentin minimiomistusvaatimuksen avaama markkina vain alle 60 miljoonaa euroa

Hankintalakiuudistuksen todellisista markkinavaikutuksista alkaa nyt olla ensimmäistä kertaa käytettävissä konkreettista tietoa. Uuden hankintalain siirtymäsäännökset velvoittivat kuntien ja hyvinvointialueiden hankintayksiköt ilmoittamaan Valtiokonttorille viimeistään 30. syyskuuta ne sidosyksikkösopimukset, joiden jatkamiseen ne haluavat käyttää poikkeuksellista siirtymäaikaa kesäkuun 2030 loppuun saakka.

Valtiokonttorille tehdyistä ilmoituksista puuttuu niiden kilpailutusten määrä, jotka tehdään varsinaisen siirtymäajan puitteissa 1.7.2027 mennessä. Niiden tarkasta määrästä ei ole saatavissa tietoa.

Valtiokonttorille tehtiin määräaikaan mennessä 584 ilmoitusta, jotka koskevat yhteensä 3 331 sopimusta. Ilmoitettujen sopimusten yhteenlaskettu arvo on noin 524 miljoonaa euroa vuodessa ja neljässä vuodessa noin 2,1 mrd.

Sopimuksista 820:n jatkoratkaisuksi on ilmoitettu kilpailutus. Se on 25 prosenttia kuntien ja muiden jatkoajasta ilmoittaneiden julkistoimijoiden sopimusten lukumäärästä.

Luku antaa ensimmäisen konkreettisen kuvan siitä, kuinka pieni osa uuden vähimmäisomistusvaatimuksen kohteeksi joutuvasta sidosyksikkötoiminnasta todella päätyy avoimeen kilpailutukseen. Valtaosa näyttää järjestävän toimintaansa muulla tavalla.

Kunnat ja hyvinvointialueet saattoivat siis jatkaa hankintasopimuksiaan 30. kesäkuuta 2030 asti, jos sen nopeammasta päättämisestä aiheutuisi poikkeuksellisesti kohtuuttomia seurauksia tai merkittäviä taloudellisia riskejä ja jatkamiselle on yleiseen etuun liittyvä pakottava syy. Tällaiset sopimukset piti ilmoittaa Valtiokonttorille 30. syyskuuta 2026 mennessä.

Valtiokonttori ei itse ratkaise ilmoituksen yhteydessä, täyttyvätkö jatkamisen oikeudelliset edellytykset. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi arvioida niitä myöhemmin hankintojen valvonnassa.

Osa kunnista perustaa uusia sidosyksikköjä

Noin 26 prosenttia hankintayksikköjen sopimuksista ratkeaa muuttamalla sidosyksikköjen omistusrakennetta. Osa palveluista siirtyy omaksi tuotannoksi, ja osassa tapauksista on ilmoitettu jokin muu järjestely, esimerkiksi uuden sidosyksikköyrityksen perustaminen yhdessä naapurikuntien kanssa.

Kaikkiaan Suomen sidosyksikköjen hankinnat ovat vuodessa yhteensä 7 miljardia euroa. Tästä summasta 6,5 miljardia on sellaista sidosyksiköiden liikevaihtoa, joilla 10 prosentin minimiomistusvaatimus toteutuu. Ja siitä 50–70 prosenttia on jo kilpailutettu markkinoilta omistajilleen kunnille, kaupungeille ja hyvinvointialueille palveluja integroivien sidosyksiköiden toimesta. Jäljelle tästä 7 miljardin summasta jää siis 0,5 miljardia euroa vuodessa (2,1 miljardia neljässä vuodessa), joista kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet ja hyvinvointiyhtymät tekivät sopimusten jatkoaikailmoitukset Valtionkonttorille 30.9.2026 mennessä.

Tästä summasta kunnat ilmoittivat suunnittelevansa kilpailuttaa jatkossa markkinasta noin 116 miljoonaa euroa nykyisiä sidosyksikkösopimuksia. Ja puolet oli jo niistäkin markkinassa, joten tosiasiallinen uusi markkinaan tuleva julkishankinta on vain 60 miljoonaa – eli 0,16 prosenttia jatkuvasti esillä pidetystä 38 miljardin euron julkihankintojen summasta.

Kustos arvioi uuden markkinan 50–150 miljoonaan euroon

Valtionkonttorin ilmoittama tilasto osuu tarkalleen sidosyksiköitä edustavan Kustos ry:n ennen hankintalakiuudistuksen hyväksymistä ilmoittaman arvion kanssa. Kustos ry toimitti eduskunnalle laskelman, jonka mukaan hankintalain 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimuksen seurauksena yksityisille markkinoille voisi siirtyä vuosittain vain noin 50–150 miljoonaa euroa nykyisten sidosyksiköiden toiminnasta.

Arvio poikkesi jyrkästi siitä mittaluokasta, josta lakiuudistuksen yhteydessä on toistuvasti keskusteltu julkisuudessa. Lain valmistelussa on toistuvasti tuotu esille julkisten hankintojen kokonaisvolyymi, noin 38 miljardia euroa vuodessa, antaen ymmärtää hankintalakiuudistuksen tuovan markkinaan vähintään miljardeja euroja – erikseen toistuvasti alleviivaten pk-yritysten hyötyvän lakimuutoksesta. Itse lakitekstissä todetaan, että muutoskustannukset nousevat satoihin miljooniin euroihin. Jälleen, sadoissa lakilausunnoissa todettu arvio, mukaan lukien valtiovarainministeriön eriävä mielipide, että lain haitat – kustannukset – ylittävät sen mahdollisesti tuomat edut, on osoittautumassa todennäköiseksi lopputulemaksi.

Valtiokonttorin Tutkihallintoa.fi -palvelun mukaan julkisten hankintojen vuosittainen arvo on noin 38,7 miljardia euroa. Erittäin suuri osa tästä rahasta käytetään jo tavaroiden ja palveluiden ostamiseen markkinoilta. Sidosyksikköhankintojen kokonaisarvoksi on arvioitu noin seitsemän miljardia euroa vuodessa. Tästäkin suuri osa päätyy jo nykyisin yksityisille yrityksille, koska sidosyksikköyhtiöt ostavat noin 50–70 prosenttia tarvitsemistaan tuotteista ja palveluista markkinoilta.

Tämä tukee Kustoksen keskeistä argumenttia: 10 prosentin omistusrajan synnyttämä uusi markkina mitataan ennemmin sadoissa tai kymmenissä miljoonissa kuin miljardeissa euroissa. Ja kustannukset ovat pelkästään kuntien osalta Kuntaliiton selvityksen mukaan noin 500 miljoonaa euroa. Hyvinvointialueiden ja valtion osalta kustannukset ovat arvioimatta.

Hankintalakiuudistuksen todellista vaikutusta yrityksille avautuviin markkinoihin voidaan lopullisesti arvioida vasta, kun sopimusten jatkojärjestelyt, tulevat kilpailutukset ja omistusjärjestelyt ovat toteutuneet. Suurimmat muutokset markkinaan ovat nyt syntyneet markkinaoikeuden kautta, eivät muuttuneen sidosyksikkösääntelyn ansiosta.

Vain muutoskustannukset toteutuvat

Sidosyksikkösäätelyn muutosten alkuperäinen, julkilausuttu tarkoitus oli lisätä kilpailutuksia ja avata markkinoita yksityisille toimijoille, erityisesti pk-yrityksille, tilanteissa, joissa palveluja oli aiemmin hankittu inhouse-yhtiöiltä ilman kilpailutusta. Ja nämä sidosyksiköt kilpailuttavat jo puolet liikevaihdostaan markkinasta.

Valtiokonttorin tietojen perusteella runsaan uuden markkinan sijaan voimakasta vastustusta herättäneen 10 prosentin vähimmäisomistusvelvoitteen sisältänyt  lakimuutos aiheuttaa vain suuria kustannuksia – aivan kuten sadoissa kuntien ja kaupunkien, hyvinvointialueiden, yliopistojen, ministeriöiden ja muiden toimijoiden kriittisissä lakilausunnoissa varoitettiin.