Myrskyn rajuus on yllättänyt kolme viidestä suomalaisesta
2.11.2026 08:46:16 EET | If Vakuutus | Tiedote
Myrskyt yllättävät suomalaiset yhä uudelleen: Ifin tuoreen kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joskus yllättynyt myrskyn voimakkuudesta. Joka kolmas arvioi, että tavallista etunimeä uhkaavampi myrskyn nimi voisi saada varautumaan paremmin. Tärkeimmäksi keinoksi suomalaiset kuitenkin nostavat viranomaisten nykyistä selkeämmät varoitukset.

Suomalaisista 72 prosenttia on kärsinyt myrskyjen seurauksista. Yleisimpiä haittoja ovat olleet sähkökatkot (58 prosenttia), omalle tontille kaatuneet puut (23 prosenttia) ja häiriöt matkustamiseen (18 prosenttia). Tiedot käyvät ilmi Ifin kyselytutkimuksesta, johon vastasi 1 012 täysi-ikäistä suomalaista syyskuussa 2026.
– Vaikka Suomessa myrskyistä varoitetaan hyvin, kolme viidestä suomalaisesta kertoo myrskyn rajuuden päässeen joskus yllättämään. Siksi on hyvä pohtia, miten ihmiset saataisiin reagoimaan varoituksiin entistä paremmin. Jo pienillä ennakoivilla toimilla voi usein merkittävästi vähentää myrskyn vahinkoja, kommentoi korvausjohtaja Tia Mäki Ifistä.
Eniten vahinkoja aiheuttaneet myrskyt painottuvat loppuvuoteen
Ifin vahinkotilastoissa myrskyt painottuvat erityisesti loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras-joulukuussa. Näissä myrskyissä Ifin henkilöasiakkaille maksettu keskivahinko on vaihdellut noin 1 400 eurosta 5 900 euroon.
Tyypillisiä myrskyvahinkoja ovat kaatuneiden puiden rakennuksille ja ajoneuvoille aiheuttamat vauriot sekä sähkökatkoista aiheutuvat vahingot.
– Kovan tuulen lisäksi myrskyihin liittyy yhä useammin voimakkaita sateita. Siksi varautumisessa on erittäin olennaista huolehtia sadevesien hallinnasta: viemäreiden ja sadevesikaivojen pitää vetää ja veden päästä kulkemaan pois rakennusten ympäriltä. Katon kunnon säännöllinen tarkistaminen ja tarvittavien korjausten tekeminen viivyttelemättä on myös hyvin tärkeää, Mäki painottaa.
Voisiko uhkaavampi nimi saada varautumaan paremmin?
Suomessa voimakkaita myrskyjä ja rajuilmoja nimetään nimipäiväkalenterin mukaan, ja nimeksi valitaan ensimmäinen käyttämätön nimi. Joka kolmas suomalainen arvioi Ifin kyselyssä varautuvansa ainakin hieman enemmän, jos myrskyllä olisi tavallista etunimeä vakavampi tai uhkaavampi nimi. Alle 30-vuotiaista näin ajattelee 42 prosenttia.
Kun vastaajilta kysyttiin yksittäisistä nimistä, Luciferin arvioi saavan suhtautumaan myrskyyn vakavammin 33 prosenttia ja Hannibalin 24 prosenttia vastaajista. Sen sijaan Erkki saisi suhtautumaan myrskyyn vakavammin vain 3 prosenttia ja Anna 2 prosenttia.
– Tutkimusten mukaan nimet, joissa on paljon voimakkaita konsonantteja, kuten p, t, k ja g, koetaan pelottavammiksi. Nykyään etunimissä suositaan pehmeämmin sointuvia, vokaalipitoisia nimiä, joten konsonanttipitoinen nimi erottuu joukosta ja herättää huomiota, kommentoi professori Linnea Gustafsson Halmstadin yliopistosta.
Nimi ei kuitenkaan ole ratkaisevin tekijä. 65 prosenttia suomalaisista arvioi, että selkeämmät varoitusluokitukset viranomaisilta saisivat varautumaan myrskyyn paremmin.
Eniten vahinkoja Ifin henkilöasiakkaille vuosina 2010–2025 aiheuttaneet myrskyt
| Myrskyn nimi | Aika | Vahinkojen määrä | Alueet | |
| 1. | Tapani | 26.12.2011 | 6 400 | Lounais-Suomi ja sitä ympäröivät alueet |
| 2. | Hannes | 27.-28.12.2025 | 2 000 | Koko rannikkoseutu ja laajalti muu Suomi |
| 3. | Asta | 29.-30.7.2010 | 1 500 | Itä-Suomi |
| 4. | Seija | 13.12.2013 | 1 400 | Lounais-Suomi ja rannikkoalue |
| 5. | Eino | 17.11.2013 | 1 100 | Pohjanmaa |
Lähde: Ifin henkilöasiakkaiden vahinkotilastot
Miten varautua, kun myrsky lähestyy?
- Seuraa sääennusteita ja varoituksia. Tarkista, milloin myrskyn ennustetaan saapuvan omalle alueellesi, ja tee tarvittavat valmistelut ajoissa.
- Vie pihalla ja parvekkeella oleva irtaimisto suojaan. Kiinnitä esimerkiksi trampoliini ja kevyet katokset kunnolla.
- Varmista sadeveden kulku. Poista roskat sadevesikaivoista ja -kouruista ja varmista, että katolta tuleva vesi ohjautuu pois rakennuksen vierustalta.
- Arvioi pihapuiden kunto. Huonokuntoiset puut tai oksat kannattaa kaadattaa ennalta, etenkin jos ne voivat kaatua rakennusten tai pysäköintialueen päälle. Älä ryhdy puiden kaatoon tai oksien poistamiseen enää myrskyn alettua.
- Sulje rakennusten ovet ja ikkunat huolellisesti.
- Varaudu sähkökatkoon. Pidä kotona esimerkiksi ladattu varavirtalähde, taskulamppu ja paristoja.
Ifin kyselytutkimukseen vastasi 1 012 täysi-ikäistä suomalaista 21.–28.9.2026. Tuloksia on painotettu aikuisväestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Tulosten virhemarginaali on enintään ±2,8 prosenttiyksikköä (95 %:n luottamustasolla). Vastaava tutkimus toteutettiin samaan aikaan Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tutkimuksen toteutti Ifin toimeksiannosta YouGov.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi KärkkäinenHead of Press
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiIf on Pohjoismaiden suurin vakuutusyhtiö, jolla on yli 4,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta.
Vakuutamme joka viidennen kodin ja henkilöauton Pohjoismaissa ja tarjoamme henkilövakuutuksia sekä yksityishenkilöille että yrityksille.
Meidän 10 000 työntekijäämme useilla eri liiketoiminta-alueilla ja useissa eri maissa varmistavat, että yksityis- ja yritysasiakkaamme saavat tarvitsemansa avun.
Kokomme ja laajuutemme ansiosta voimme olla lähellä asiakkaitamme ja tarjota heille turvallisia vakuutusratkaisuja. Lupauksemme asiakkaillemme on toimintamme ydin: If auttaa paljon.
Ifin omistaja on Sampo, joka on listattu Nasdaq-pörsseissä Helsingissä, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Vuonna 2025 tanskalaisesta Topdanmarkista tuli osa Ifiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Hirvikolarit kääntyivät uudelleen kasvuun – vuoden vaarallisin aika alkaa nyt8.10.2026 07:12:50 EEST | Tiedote
Lauantaina alkava hirvenmetsästys voi lisätä hirvien liikkumista myös päivisin, mikä kasvattaa törmäysriskiä liikenteessä. Hirvikolareiden määrä Suomessa on kasvanut kahdessa vuodessa 20 prosenttia. Eniten hirvikolareja sattui viime vuonna Mikkelissä, Kouvolassa ja Oulussa.
If: riskinotto ja temppuilu näkyvät yhä useammin mopoiluvahingoissa2.10.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Viime kuukausina puhuttaneet mopomiitit näkyvät myös vakuutusyhtiö Ifin korvaamissa mopoiluvahingoissa. Vahinkoilmoituksissa toistuvat keuliminen, liian suuri tilannenopeus ja muu liikenteeseen kuulumaton riskinotto. Syksyn edetessä pimeys ja vaihtuvat säät lisäävät riskejä.
Hannes-myrsky aiheutti mökeille kymmenkertaisen määrän luonnonilmiövahinkoja – näin varaudut talveen25.9.2026 08:56:21 EEST | Tiedote
Viime joulukuinen Hannes-myrsky oli Ifin vahinkotilastojen perusteella vuoden 2010 jälkeen toiseksi tuhoisin myrsky Suomessa. Mökeille vahinkoja aiheuttivat erityisesti rakennusten päälle kaatuneet puut. Ennen kuin jättää mökin talveksi tyhjilleen, kannattaa tarkistaa etenkin rakennusten lähellä olevat puut, katon kunto ja sadevesien ohjaus.
Syyskuu on lasten tapaturmien huippukuukausi – vakavimmat vahingot sattuvat yläkoululaisille10.9.2026 07:40:00 EEST | Tiedote
Syksyn alku näkyy lasten tapaturmissa: Ifin vahinkotilastojen mukaan alle 18-vuotiaille sattuu eniten tapaturmia syyskuussa. Tapaturmia sattuu erityisesti kahdelle erilaiselle ikäryhmälle, 1-vuotiaille taaperoille ja yläkoululaisille. Tapaturmien vakavuus kasvaa iän mukana.
Tutkimus: Joka neljäs suomalainen on harkinnut työpaikan vaihtoa stressin vuoksi26.8.2026 07:20:00 EEST | Tiedote
Työstressi tai mielenterveyteen liittyvät syyt ovat ajaneet joka neljännen suomalaisen pohtimaan työpaikan tai alan vaihtoa, kertoo Ifin tutkimus. Useimmin vaihtoa ovat kuluneen vuoden aikana harkinneet 30–44-vuotiaat. Kesälomien jälkeen kannattaa keskustella työpaikalla avoimesti odotuksista ja työhyvinvoinnista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme