Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Varha sai VM:ltä lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun

2.11.2026 11:15:43 EET | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote

Jaa

Varsinais-Suomen hyvinvointialue sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30.10.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

– Päätös on ennakoimamme. Arvioimme syksyllä jättämässämme hakemuksessa, että Varhan talous saadaan tasapainoon ensi vuoden loppuun mennessä. Meillä koko henkilöstö on tehnyt ja tekee edelleen hyvää työtä tämän onnistumiseksi. Löydämme yhä ratkaisuja entistä vaikuttavampiin palveluihin, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen sanoo.  

Varhan ensi vuoden taloussuunnittelu perustuu valtionrahoituksen ennusteeseen ja hyvinvointialueen tämän vuoden tilinpäätösennusteeseen.  

– Kuluvana vuonna työmme on edennyt suunnitellusti, ja tämän vuoden tulosennuste on 94 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tämän perusteella edellisten tilikausien alijäämiä jäisi katettavaksi noin 44 miljoonaa euroa ensi vuodesta alkaen, sanoo talousjohtaja Ville Rajahalme.  

Kuluvan vuoden valtionrahoitus Varhalle on noin 2,4 miljardia euroa. Ensimmäisinä Varhan toimintavuosina alijäämää kertyi kaikkiaan 260 milj. euroa.   

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye