Itärajalla tehostettu villisian metsästystä onnistuneesti
3.11.2026 09:00:00 EET | Suomen riistakeskus | Tiedote
Kaakkois-Suomessa metsästäjät ovat tehostaneet villisikojen metsästystä afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi. Lisäksi tartuntavyöhykkeeltä on saatu odotetut villisikojen poistot käyntiin yhdessä viranomaisten kanssa.
Tartuntavyöhykkeen ulkopuolella metsästäjiä on kannustettu villisikojen tehopyyntiin. Kaakkois-Suomen riistakeskusalueella on saatu saaliiksi elokuun alusta lähes 200 villisikaa, joista valtaosa on saatu itärajan kunnissa. Viime vuonna vastaavana aikana koko Kaakkois-Suomen metsästyssaalis oli samaa luokkaa.
-Saatua villisikasaalista voi pitää varsin merkittävänä, sillä laajalla alueella ei ole voinut metsästää villisikoja aiempien vuosien tapaan. Tulokset osoittavat, että metsästäjät ovat vastanneet hyvin tehostetun pyynnin tarpeeseen, kertoo Kaakkois-Suomen vastaava riistapäällikkö Lauri Peippo.
Myös Ruokaviraston perustamalla afrikkalaisen sikaruton tartuntavyöhykkeellä on saatu villisikojen poisto hyvin käyntiin. Paikallisten metsästäjien voimin on saatu poistettua jo lähes sata villisikaa. Pyynti on toteutettu kohdistetusti Ruokaviraston johdolla.
Tautiin kuolleita sikoja on löytynyt tähän mennessä 83 yksilöä. Tartuntavyöhykkeen maastoetsinnöissä on ollut mukana jo satoja metsästäjiä, jotka ovat käyneet tarkalla silmällä läpi laajoja alueita tartuntavyöhykkeellä. Etsinnät on kohdistettu erityisesti villisikojen suosimille alueille ja alueille, joista on löytynyt kuolleita villisikoja.
-Metsästäjien panos taudin torjunnassa on ollut erittäin tärkeä, sanoo jaostopäällikkö Anna-Maria Moisander-Jylhä Ruokavirastosta, eläinlääkintähuollon alueellisesta yksiköstä.
Kaakkois-Suomessa on kuollut joko afrikkalaisen sikaruton tai riistalaukauksen seurauksena yhteensä yli 360 villisikaa elokuun alusta alkaen. Lisäksi on löytynyt muista syistä kuolleita villisikoja etenkin tartuntavyöhykkeen etsinnöissä.
Havaintoja toivotaan kannanarvion tueksi
Koko Suomessa on metsästetty tämän vuoden aikana lähes tuhat villisikaa, mikä on noin sata yksilöä enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kirjauksia villisikahavainnoista on kuitenkin tehty varsin vähän Kaakkois-Suomen osalta. Suomen riistakeskus muistuttaakin metsästäjiä ilmoittamaan kaikista havainnoista Oma riistaan, jotta aineisto on riittävä kanta-arvion tuottamiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri Peippovs. Riistapäällikkö, Kaakkois-Suomi
Puh:029 431 2225lauri.peippo@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Framgångsrik effektiviserad jakt på vildsvin vid östra gränsen3.11.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
I sydöstra Finland har jägarna effektiviserat jakten på vildsvin för att förhindra spridning av afrikansk svinpest. Dessutom har man tillsammans med myndigheterna startat de planerade avlägsnandena av vildsvin i smittzonen.
Skyddsjakten på vitkindad gås och storskarv startade med fart13.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Skyddsjakten på vitkindad gås och storskarv fick en livlig start efter lagändringen som trädde i kraft i början av september. Drygt 800 storskarvar och över 4 300 vitkindade gäss har erhållits som byte. Syftet med skyddsjakten är att förebygga skador orsakade av fåglar.
Valkoposkihanhen ja merimetson suojametsästys käynnistyi rivakasti13.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Valkoposkihanhen ja merimetson suojametsästys on käynnistynyt vilkkaasti syyskuun alussa voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen. Merimetsoja on saatu saaliiksi runsaat 800 ja valkoposkihanhia yli 4 300 yksilöä. Suojametsästyksen tavoitteena on ehkäistä lintujen aiheuttamia vahinkoja.
Kutsu medialle: Näin metsästystä valvotaan – erävalvontaa Mikkelissä 17.10.8.10.2026 08:15:28 EEST | Kutsu
Miten metsästystä valvotaan maastossa ja millaista työtä vapaaehtoiset metsästyksenvalvojat tekevät? Median edustajilla on mahdollisuus seurata erävalvontaa käytännössä Mikkelissä lauantaina 17. lokakuuta.
Jägarna tillför betydande värde till samhället med SRVA-uppdragen1.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Spårning och avlivning av skadat vilt samt fördrivning av stora rovdjur från bebyggda områden bygger till stor del på jägarnas frivilliga insatser inom storviltsassistans (SRVA). Enligt Finlands viltcentrals utredning uppgår det beräknade värdet av detta arbete till nästan en miljon euro per år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme