Moottorikelkkasafareilla altistutaan yllättävän korkeille pakokaasupäästöille
3.11.2026 12:45:00 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote
Moottorikelkka- ja mönkijäsafareille osallistuvat voivat altistua erittäin suurille pakokaasuperäisten pienhiukkasten pitoisuuksille, osoittaa Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen tuore tutkimus. Mittausten perusteella altistuminen voi ajoittain ylittää vilkkaissa kaupunkiympäristöissä mitatut tasot moninkertaisesti.

Tutkijat mittasivat kuljettajien altistumista kahdella kaupallisella safarilla Keski-Suomessa. Mittaukset toteutettiin mönkijöiden osalta lokakuussa 2022 ja moottorikelkkojen osalta tammikuussa 2024. Korkeimmat pitoisuudet havaittiin tilanteissa, joissa ajoneuvot liikkuivat jonossa ja edellä ajavien pakokaasut kulkeutuivat takana tulevien hengitysilmaan.
Safariajojen aikana kuljettajien hengitysilman hiukkaspitoisuudet nousivat toistuvasti Suomen syrjäseutujen normaalin taustailman pienhiukkaspitoisuutta (5 μm²/cm³) korkeammiksi ja hetkellisesti yli 1 000 μm²/cm³:iin.
– Moni osallistuu safareille nauttiakseen puhtaasta luonnosta ja raikkaasta ilmasta. Tulokset kuitenkin osoittavat, että safari voi muodostaa osallistujille merkittävän paikallisen ilmanlaatuongelman, sanoo professori Santtu Mikkonen Itä-Suomen yliopistosta.
Suurimmat hiukkaspitoisuudet moottorikelkkasafarilla
Altistuminen oli selvästi suurempaa moottorikelkkasafarilla kuin mönkijäsafarilla. Tutkijoiden mukaan tähän voivat vaikuttaa kelkkojen moottoriteknologia, kylmissä oloissa muodostuvat hiukkaset sekä ajoneuvojen välinen etäisyys.
Yllättäen suurimmat pitoisuudet mitattiin kovassa vauhdissa avoimilla alueilla, kuten jäällä, eikä tyhjäkäynnillä. Tutkijoiden mukaan ajoneuvojen synnyttämä ilmavirta voi kuljettaa pakokaasujen nanohiukkasia suoraan kuljettajien hengitysvyöhykkeelle.
– Altistuminen ei koske vain jonon viimeisiä kuljettajia. Jo yksi edellä ajava ajoneuvo voi heikentää merkittävästi hengitysilman laatua, kertoo apulaisprofessori Panu Karjalainen Tampereen yliopistosta.
Tutkimuksen mukaan suurin huoli liittyy safarioppaisiin ja muihin työntekijöihin, jotka käyttävät moottorikelkkoja tai mönkijöitä päivittäin esimerkiksi matkailualalla, poronhoidossa sekä maa- ja metsätaloudessa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti keuhkoihin kulkeutuvien hiukkasten pinta-alaa, jonka merkitys ilman terveysvaikutusten mittarina on kasvanut. Tutkijoiden mukaan nykyinen sääntely, joka perustuu pääosin hiukkasmassaan, ei välttämättä tunnista kaikkia altistumiseen liittyviä riskejä.
Sähköistäminen tai päästöjen jälkikäsittely vähentäisivät altistumista
Tutkijoiden mukaan sähköiset moottorikelkat ja mönkijät vähentäisivät tehokkaimmin altistumista. Lyhyellä aikavälillä päästöjä voidaan vähentää myös kehittämällä pakokaasujen puhdistusta ja käyttämällä hengityksensuojaimia safareilla ja työajossa.
– Luontomatkailun vetovoima perustuu puhtaaseen ympäristöön. Jotta tämä lupaus toteutuisi myös ilmanlaadun näkökulmasta, tarvitaan sekä teknologista kehitystä että käytännön toimia altistumisen vähentämiseksi, Mikkonen sanoo.
Vaikka tutkimus kattoi vain yhden safarikohteen ja rajallisen määrän mittauksia, sen keskeinen viesti on laajempi. Moottorikelkka- ja mönkijäsafareilla mitatut nanohiukkaspitoisuudet olivat samaa suuruusluokkaa kuin saastuneissa kaupunkiympäristöissä. Tutkijoiden mukaan tulokset korostavat tarvetta arvioida moottoroidun luontomatkailun ilmanlaatuvaikutuksia myös kansainvälisesti.
Tutkimus toteutettiin Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoituksella, ja se on osa Suomen Akatemian lippulaivan Ilmakehän ja ilmaston osaamiskeskus ACCC:n (Atmosphere and Climate Competence Center) sisäistä yhteistyötä.
Näkökulma-artikkeli High Exhaust Nanoparticle Exposure during Recreational Snowmobile and All-Terrain Vehicle Safaris on julkaistu Environmental Research Communications tiedelehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Panu Karjalainen
045 359 2979
panu.karjalainen@tuni.fi
Santtu Mikkonen
040 355 2319
santtu.mikkonen@uef.fi
Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 23 200 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4 200. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Huonot resurssit, puutteellinen tuki, epäselvät roolit ja kuormittava työ – tutkimus selvitti, miksi varhaiskasvatuksen opettajat jättivät alan3.11.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Tutkijat selvittivät suomalaisten varhaiskasvatuksen opettajien ammatinvaihtopäätöksiä. Tutkimuksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajat haluavat tehdä työnsä lasten parhaaksi ja ammatillisten arvojensa mukaisesti, mutta organisaatioiden tarjoamat työnteon ehdot eivät aina anna siihen riittäviä mahdollisuuksia.
Eriarvoistuuko työelämä? Työelämän tutkimuspäivät Tampereella2.11.2026 09:45:45 EET | Kutsu
Työelämän tutkimuspäivät 2026 kutsuu työelämän tutkijat, kehittäjät ja aiheesta kiinnostuneet keskustelemaan työstä ja työelämän muutoksista Tampereen yliopistoon. Tänä vuonna halutaan muistuttaa, että osaaminen, työolot ja työsuhteiden vakaus vaihtelevat.
Talotekniikan tohtoreiden kysyntä kasvaa: AI Champion -projekti synnyttää monitieteistä osaamista alalle27.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Business Finlandin rahoittamassa AI Champion -projektissa kehitetään sata tekoälyagenttia, jotka parantavat automaatiota ja tiedonkulkua talotekniikan toimitusketjuissa. Projekti kokoaa yhteen laajan joukon väitöskirjatutkijoita eri aloilta ja vastaa tulevaisuudessa vaativan talotekniikka-alan osaajapulaan, kun vihreä siirtymä ja datakeskusinvestoinnit edistyvät.
Suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset yleistyvät – ammattilaisten yhteistoiminnassa kehitettävää26.10.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Lisääntyvät ja riskialttiit suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset haastavat suomalaista äitiyshuollon palvelujärjestelmää. KM Jussi Hänninen tutki väitöskirjassaan näitä synnytyksiä ja sai selville, että kätilön toiminta oli keskeinen tekijä myönteisessä kokemuksessa. Sen sijaan vain puolet tutkimukseen vastanneista ensihoitajista koki osaavansa hoitaa ongelmitta sujuvan synnytyksen.
Autismiin liittyvä toistuva käyttäytyminen voi tukea lapsen itsesäätelyä20.10.2026 10:53:57 EEST | Tiedote
Autistisilla lapsilla esiintyy usein käyttäytymismalleja, joiden avulla he säätelevät kuormitusta, tunteita ja ympäristön ärsykkeitä. Tampereen yliopiston tuoreessa tutkimuksessa saatiin uutta näyttöä siitä, että autismiin liittyvät kaavamaiset ja toistavat käyttäytymismallit eivät välttämättä ole pelkästään haasteiden ilmentymiä, vaan niillä voi olla myös itsesäätelyä tukeva tehtävä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme