Springvest Oyj

Kansainvälinen analyytikkotalo aloitti Springvestin seurannan ja julkaisi ensimmäisen raporttinsa

3.11.2026 12:48:15 EET | Springvest Oyj | Tiedote

Jaa

Suomalainen sijoituspalveluyhtiö Springvest Oyj on tehnyt sopimuksen kansainvälisistä osakeanalyyseista saksalaisen analyytikkotalon NuWays AG:n kanssa. NuWays on tänään julkaissut Springvestistä ensimmäisen analyysiraporttinsa, jonka mukaan Springvestillä on hyvät mahdollisuudet hyötyä suomalaisen kasvurahoitusmarkkinan kasvusta.

Springvestin toimitusjohtaja Aki Soudunsaari
“Eurooppa rakentaa nyt omaa kasvurahoituksen ekosysteemiään, ja haluamme toimia siinä siltana suomalaisiin kasvuyhtiöihin“, sanoo Springvestin toimitusjohtaja Aki Soudunsaari. Springvest

Springvestiä seuraa NuWaysilla osakeanalyytikko Julius Neittamo. Analyytikkotalon tuoreessa raportissa todetaan, että Springvestillä ei ole Suomessa suoraa kilpailijaa. Yhtiö toimii markkinasegmentissä, jossa rahoitusta on Euroopassa ja Suomessa rakenteellisesti liian vähän: 5–50 miljoonan euron A- ja B-kierroksilla.

Springvestin toimitusjohtaja Aki Soudunsaaren mukaan aika on nyt oikea kansainväliselle seurannalle, kun moni Springvestin portfoliossa oleva kasvuyhtiö on kasvanut kaupallisen läpimurron kynnykselle.

Hänen mukaansa kansainvälinen seuranta tekee tunnetuksi paitsi Springvestiä myös sen portfolioyhtiöitä ja suomalaista kasvuyhtiöekosysteemiä laajemmin.

”Kun teknologiayhtiöt kasvavat laajalla rintamalla, myös rahoituskierrosten koko kasvaa. Suomesta tarvitaan kaikki mukaan yksityishenkilöistä perheiden sijoitusyhtiöihin ja instituutioihin. Lisäksi kasvun tukemiseen tarvitaan kansainvälistä pääomaa”, Soudunsaari sanoo.

”Eurooppa rakentaa nyt omaa kasvurahoituksen ekosysteemiään, ja haluamme toimia siinä siltana suomalaisiin kasvuyhtiöihin. Olemme viime vuodesta alkaen tavoitelleet kansainvälisiä strategisia ja tiettyihin toimialoihin keskittyviä sijoittajia suunnatuissa osakeanneissa. Springvestin kansainvälinen analyytikkoseuranta auttaa tavoittamaan myös heidät”, hän jatkaa.

Talousjohtaja Juuso Viitasen mukaan Springvest on käynyt keskusteluja kansainvälisten sijoittajien kanssa, ja niissä on noussut esiin erityisesti se, että ulkomainen sijoittaja voi Springvestin osakkeen kautta saada epäsuoran omistusosuuden hajautetusta kasvuyhtiösalkusta.

”Salkussamme on yli 40 suomalaista kasvuyhtiötä, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Eräs kansainvälinen sijoittaja on osuvasti kuvannut, että Springvest tarjoaa pääsyn suomalaisen startup-kentän lupaaviin yhtiöihin yhdeltä luukulta”, Viitanen sanoo.

Raportin mukaan Springvestin portfolioyhtiöistä moni toimii aloilla, joilla Suomella on vahvuuksia, kuten avaruusteknologiassa, laajennetussa todellisuudessa, kvanttiteknologiassa sekä bio- ja terveysteknologiassa.

Springvest%20Oyj%3An%20talousjohtaja%20Juuso%20Viitanen
”Salkussamme on yli 40 suomalaista kasvuyhtiötä, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Eräs kansainvälinen sijoittaja on osuvasti kuvannut, että Springvest tarjoaa pääsyn suomalaisen startup-kentän lupaaviin yhtiöihin yhdeltä luukulta”, sanoo talousjohtaja Juuso Viitanen. Springvest

Springvestin arvo kertyy salkkuun

Springvestin tehtävä on tuoda erilaiset sijoittajat ja lupaavat kotimaiset kasvuyhtiöt yhteen rahoituskierroksilla, jotka puolestaan kasvattavat Springvestin taseen kasvuyhtiöportfoliota.

NuWaysin ensimmäinen raportti kokoaa Springvestin liiketoiminnan yhteen kansainvälisen analyytikkotalon silmin. Se auttaa erityisesti sijoittajaa, jolle suomalainen kasvuyhtiömarkkina tai Springvestin liiketoimintamalli ei ole ennestään tuttu.

Raportissa painotetaan, että suuri osa Springvestin arvosta ei näy tuloslaskelmassa vaan taseessa portfolioyhtiöiden omistuksina.

”Jokainen järjestämämme rahoituskierros kasvattaa kasvuyhtiösalkkuamme. Siksi NuWays arvottaa raportissaan salkun, palkkioliiketoiminnan, tulevat optiopalkkiot ja nettokassan erikseen”, Viitanen kertoo.

”Toki kasvuyhtiösalkun arvon pitää ajan myötä myös realisoitua, ja se taas riippuu yrityskauppa- ja listautumismarkkinoista, jotka ovat viime vuosina olleet hiljaisia. Tämä mainitaankin raportissa riskinä”, Viitanen toteaa.

Vahvuuksina NuWays nostaa esiin myös yhtiön aiemmat näytöt: kaikki Springvestin järjestämät rahoituskierrokset ovat saavuttaneet minimitavoitteensa ja sulkeutuneet keskimäärin 17 päivässä.

Lue "Supercharging the next Finnish unicorns" -niminen raportti NuWays AG:n sivuilta maksutta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Springvestin toimitusjohtaja Aki Soudunsaari
“Eurooppa rakentaa nyt omaa kasvurahoituksen ekosysteemiään, ja haluamme toimia siinä siltana suomalaisiin kasvuyhtiöihin“, sanoo Springvestin toimitusjohtaja Aki Soudunsaari.
Springvest
Lataa
Springvest Oyj:n talousjohtaja Juuso Viitanen
”Salkussamme on yli 40 suomalaista kasvuyhtiötä, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Eräs kansainvälinen sijoittaja on osuvasti kuvannut, että Springvest tarjoaa pääsyn suomalaisen startup-kentän lupaaviin yhtiöihin yhdeltä luukulta”, sanoo talousjohtaja Juuso Viitanen.
Springvest
Lataa

Linkit

Springvest Oyj

Springvest Oyj on First North -markkinapaikalle listattu sijoituspalveluyhtiö. Järjestämme rahoituskierroksia ja tarjoamme muita palveluita, joiden tavoitteena on kasvattaa yli 40 listaamattomasta teknologiayhtiöstä muodostuvan omistusportfolion arvoa. Yhdistämme suomalaisia kasvuyhtiöitä sijoittajien kanssa ja edistämme omistajayhtiönä näiden kasvuyhtiöiden menestymistä.

Springvestin logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Springvest Oyj

Eurooppa tarvitsee vakaata sähköä ja omavaraista grafiittia – suomalaisyhtiön teknologia auttaa molemmissa22.9.2026 13:24:10 EEST | Tiedote

Suomessa investoidaan miljardeja datakeskuksiin, jotka kasvattavat sähkönkulutusta nopeasti samaan aikaan kun sähköjärjestelmä nojaa vahvasti säästä riippuvaiseen tuuleen ja aurinkoon. Akku- ja puolustusteollisuuden tarvitsemasta grafiitista taas suurin osa tuodaan tällä hetkellä Kiinasta. Hycamite vastaa molempiin ongelmiin samalla teknologialla. Teknologiayhtiöllä on käynnissä osakeanti kasvusijoituspalvelu Springvestin kautta.

EU varautuu pulaan rehutuotannossa – suomalaisfirma jalostaa ruokahävikistä proteiinia eläimille18.8.2026 12:24:56 EEST | Tiedote

Jopa 75 prosenttia tuotantoeläinten runsasproteiinisesta rehusta tuodaan EU:hun alueen ulkopuolelta. Jos sen tuonti pysähtyisi, lihan ja kalan saatavuus saattaisi heikentyä. Yksi ratkaisuja tarjoavista yhtiöistä on kiertotalousyhtiö Volare, joka tuottaa teollisuuden ruokahävikistä proteiinia mm. eläinten rehuihin. Volarella on meneillään osakeanti kasvusijoituspalvelu Springvestin kautta.

Suomalaisteknologia auttaa havaitsemaan tehohoitopotilaan aivotoiminnan häiriötilan minuuteissa7.5.2026 09:50:34 EEST | Tiedote

Tehohoitopotilaan aivoissa voi olla henkeä uhkaavia häiriöitä, joiden hoito pitäisi aloittaa välittömästi. Silti oikeaan diagnoosiin ja hoidon tarpeen tunnistamiseen on voinut kulua sairaaloissa jopa päiviä. Terveysteknologiayhtiö Cerenion on kehittänyt lääkinnällisen laitteen, jolla tehohoitopotilaiden aivosähkökäyrää voi seurata jatkuvasti. Yhtiöllä on käynnissä 5 miljoonan euron osakeanti kasvusijoituspalvelu Springvestin kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye