Oma Häme

Aluehallitus käsitteli Oma Hämeen heikentynyttä talousennustetta

3.11.2026 12:46:34 EET | Oma Häme | Uutinen

Jaa

Kokouksessa hyväksyttiin myös lastensuojelun perhehoidon toimintaohjeet.

Nuijan kuvake "Oma Häme" -logolla tummanvihreällä taustalla, kuvastaa oikeutta tai päätöksentekoa.

Oma Hämeen talousennuste on heikentynyt vuoden kolmannen neljänneksen aikana. Syyskuun lopun tilanteeseen perustuvan ennusteen mukaan hyvinvointialueen vuoden 2026 tulos jää 5,2 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, mikä on selvästi voimassa olevaa talousarviota heikompi. Aluehallitus merkitsi vuoden kolmannen kvartaalin raportin tiedoksi kokouksessaan 2. marraskuuta.

Syyskuun lopussa hyvinvointialueen tulos oli vielä 8,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Toimintakulut olivat kuitenkin kasvaneet edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta noin 29 miljoonaa euroa, kun valtion rahoitus oli kasvanut vain 18 miljoonaa euroa. Toimintatuotot olivat pysyneet edellisvuoden tasolla.

Henkilöstömäärä on vähentynyt noin 1,3 prosenttia ja vuokratyövoiman käyttö supistunut 2,7 prosenttia edellisvuodesta. Myös sairauspoissaolot ovat vähentyneet, mutta niiden vähentämiselle asetetusta vuositavoitteesta ollaan vielä jäljessä.

Palvelujen saatavuus on kokonaisuutena hyvällä tasolla. Perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa hoitoon pääsy toteutuu pääosin hyvin, ja erikoissairaanhoidossa ollaan lähellä lakisääteistä tasoa. Sosiaalihuollon hakemusten käsittelyajat ja palvelutarpeen arviointien toteutuminen ovat parantuneet. Yksittäisissä palveluissa on kuitenkin edelleen puutteita lakisääteisten määräaikojen toteutumisessa.

Aluehallitus käsitteli myös Oma Hämeen talouden tasapainottamisohjelmien toteutumista tammi–syyskuussa 2026. Raportti toimitetaan edelleen aluevaltuustolle tiedoksi.

Lastensuojelun perhehoidon ohjeet päivitettiin 

Aluehallitus hyväksyi muutokset ja päivitykset lastensuojelun perhehoidon toimintaohjeisiin. Ohjeet päivitetään aina vuosittain.

Perhehoito ja tukiperhetoiminta ovat lapselle kodinomaisia sekä kustannustehokkaita palvelumuotoja. Lastensuojelulain mukaisesti perhehoito on ensisijainen sijaishuollon järjestämistapa silloin, kun lapsi tai nuori tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. 

Toimintaohjeita on päivitetty esimerkiksi kasvatuksellisten rajojen osalta sekä siitä, miten ehdottomia esteitä perhehoitajaksi ryhtymiselle selvitetään. Perhehoitajien palkkioita ja vapaita koskevan asian aluehallitus palautti takaisin valmisteluun. 

Lisäksi aluehallitus hyväksyi Oma Hämeen uuden sopimusohjeen, joka yhtenäistää sopimusten valmistelua, hallintaa ja seurantaa. Tavoitteena on parantaa sopimusten kustannusten hallintaa sekä varmistaa palvelujen laatu ja jatkuvuus.

Aluehallitus päätti myös ensi vuoden kokousaikataulustaan ja hyväksyi muut asiat esityslistan mukaisesti. Seuraava kokous on 9. marraskuuta.

Aluehallituksen 2.11.2026 kokouksen esityslista

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Vaikeita synnytysrepeämiä kohdataan harvoin, siksi hoitotaitoja harjoitellaan30.10.2026 08:36:57 EET | Tiedote

Suomen Perinatologinen Seura järjesti kätilöille ja lääkäreille koulutuksen synnytysrepeämien tunnistamisesta ja korjaamisesta. Vaikeita vaurioita, kuten sulkijalihasrepeämiä, kohdataan harvoin, joten käytännön harjoittelu on tärkeää. Oma Hämeen kätilö Anna Into kehitti ompelutaitojaan koulutuksessa. Huolellinen hoito tukee synnyttäneen toipumista ja ehkäisee pitkäaikaisia ongelmia.

Kanta-Häme nousi hyvinvointialueiden kärkeen HYTE-kertoimessa28.10.2026 12:15:27 EET | Tiedote

Kanta-Häme on noussut Suomen hyvinvointialueiden parhaaksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä mittaavassa HYTE-kertoimessa. Valtiovarainministeriön syyskuussa julkistaman hyvinvointialueiden vuoden 2027 rahoituslaskelman tietojen perusteella Kanta-Häme sijoittuu ensimmäiseksi kaikkien 22 hyvinvointialueen joukossa. Vuonna 2025 Kanta-Häme sijoittui vertailussa seitsemänneksi. Nousu maan kärkeen osoittaa, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tehty pitkäjänteinen työ tuottaa tuloksia. – Tulos on hieno tunnustus koko Kanta-Hämeen yhteiselle työlle. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi vaikuttavimmista tavoista vahvistaa asukkaiden hyvinvointia ja samalla varmistaa palvelujärjestelmän kestävyyttä tulevaisuudessa, sanoo rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen. HYTE-kerroin kuvaa hyvinvointialueiden ja kuntien aktiivisuutta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Se perustuu yhteensä 11 prosessi- ja tulosindikaattoriin ja jokaisen indikaattorin painoarvo on yhtä su

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye