Kiinteistökauppa ylittänyt jo koko viime vuoden tason – tuottovaateet jälleen nousussa
3.11.2026 12:59:44 EET | KTI Kiinteistötieto Oy | Tiedote
KTI Markkinakatsaus, syksy 2026 julkaistu tänään.
Suomen kiinteistökauppavolyymi nousi lokakuun alkupuolella jo yli koko vuoden 2025 tason. Geopoliittinen epävarmuus on nostanut korkoja ja kiinteistöjen tuottovaatimuksia, mikä osaltaan hidastaa jälleen transaktiomarkkinaa. Vuokra-asuntojen käyttöasteet kohenevat, mutta toimistomarkkinoiden eriytyminen jatkuu ja korostuu.

Kiinteistökauppaa käytiin tammi-syyskuussa 4,3 miljardilla eurolla
Vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen kiinteistökauppavolyymi nousi 4,3 miljardiin euroon. Vuoden edetessä epävarmuus on kuitenkin kasvanut, ja vilkkaan alkuvuoden jälkeen heinä-syyskuun volyymi jäi reiluun 800 miljoonaan euroon. Ulkomaisten sijoittajien osuus volyymista oli 53 prosenttia, ja näistä sijoituksista lähes 80 prosenttia on lähtöisin muista Pohjoismaista. Asuntojen osuus kokonaisvolyymista oli alkuvuoden isojen salkkukauppojen siivittämänä peräti 37 prosenttia. Lokakuun muutamat merkittävät kaupat ovat nostaneet kuluvan vuoden kauppavolyymin jo selkeästi yli viime vuoden tason, noin 4,6 miljardiin euroon.
Nousevat korot näkyvät kiinteistöjen tuottovaatimuksissa ja arvostuksissa
Lokakuun Rakli-KTI Toimitilabarometrissa Helsingin ydinkeskustan prime-toimistokiinteistön tuottovaatimus nousi 5,7 prosenttiin. Hyväsijaintisen helsinkiläisen asuntokiinteistön tuottovaatimukseksi arvioitiin 4,6 prosenttia ja keskustan liikekiinteistön 6,2 prosenttia. Tuottovaateet olivat sektorista riippuen 0,2-0,6 prosenttiyksikköä korkeampia kuin vuosi sitten.
Vuokra-asuntojen käyttöaste nousee, vuokrat laahaavat
Vapaarahoitteisen vuokra-asuntotarjonnan kasvu on hiipunut, kun markkinatilanne on painanut uudisrakentamisen edellytyksiä. Kasvun hidastuminen näkyy nyt selkeästi vuokra-asuntojen käyttöasteissa, jotka nousivat syksyn aikana kaikissa suurissa kaupungeissa. Pääkaupunkiseudulla käyttöaste nousi syyskuussa 95,3 prosenttiin, korkeimmilleen sitten vuoden 2020 alun. Nousua vuodentakaisesta oli 1,6 prosenttiyksikköä. Tarjontatilanteen tasapainottuminen ei kuitenkaan vielä näy vuokrissa: KTI:n uusia vuokrasopimuksia kuvaava indeksi laski kesä-syyskuussa alkaneissa sopimuksissa pääkaupunkiseudulla keskimäärin 0,3 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Toimistomarkkinoiden polarisaatio kärjistyy edelleen ja sijoituskysyntä on heikkoa
Pääkaupunkiseudun keskeisten toimistoalueiden vajaakäyttöaste nousi syyskuun lopussa ennätykselliseen 18,6 prosenttiin. Parhaiden tilojen kysyntä on kuitenkin vahvaa: KTI:n Helsingin ydinkeskustan uusia toimistovuokrasopimuksia kuvaava indeksi nousi vuodessa 5,6 prosenttia. Hyvälaatuisissa toimistoissa käyttöasteet ovat myös selkeästi keskimääräistä parempia. Toimistokiinteistöjen tammi–syyskuun kauppavolyymi jäi hieman yli 200 miljoonaan euroon ja osuus kokonaisvolyymista viiteen prosenttiin, eli matalammaksi kuin koskaan aiemmin.
Liiketilojen käyttöaste vahva, logistiikkakauppa vilkasta
Suomalaisten kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste oli kesäkuun lopussa koko maassa hieman yli 96 prosenttia, ja keskusten kokonaismyynti kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 1,9 prosenttia. Kiinteistökauppamarkkinoilla sijoittajien kiinnostus painottuu kuitenkin pienempiin liikekiinteistöihin, eli päivittäisen asioinnin sekä big box -kohteisiin. Tuotannollisista kiinteistöistä on tehty vuoden aikana useampia merkittäviä salkkukauppoja, ja kauppavolyymi nousi lokakuun lopulla jo 1,3 miljardiin euroon, joka lähestyy jo vuoden 2017 1,5 miljardin euron ennätystasoa. Sektorin vuokramarkkinanäkymät ovat vakaita.
Hoivakiinteistöjen tarve kasvaa, hotellit elpyvät
Yhteiskuntakiinteistöjen kauppavolyymi jäi tammi–syyskuussa hieman yli 500 miljoonaan euroon, eli selkeästi viime vuotta matalammaksi. Väestön ikääntyminen kasvattaa hoivakiinteistöjen tarvetta ja kysyntää, ja asumispalvelukiinteistöjen osuus sektorin kaupoista oli yli 70 prosenttia. Hotellikiinteistöjen kaupankäynti on tänä vuonna ollut viime vuotta vähäisempää, mutta matkailukysyntä vahvistuu: majoitusliikkeiden yöpymiset lisääntyivät tammi–elokuussa 0,9 prosenttia. Myös hotellihuoneiden käyttöaste lähestyy vuoden 2019 tasoa.
Lisätietoja:
Hanna Kaleva, hanna.kaleva@kti.fi, 040 5555 269
KTI Kiinteistötieto Oy
www.kti.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
KTI Kiinteistötieto Oy
Puh:020 7430 130kti@kti.fiwww.kti.fiLinkit
KTI Kiinteistötieto Oy
KTI on luotettavan, kattavan ja ajantasaisen kiinteistömarkkinatiedon puolueeton lähde. Käytössämme ovat Suomen laajimmat kiinteistöalan tietokannat. Meillä työskentelee noin 20 kiinteistöalaan erikoistunutta asiantuntijaa. Asiantuntemuksemme kattaa koko kiinteistöliiketoiminnan kentän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KTI Kiinteistötieto Oy
Alma Media ostaa KTI:n – yrityskauppa vauhdittaa kiinteistömarkkinadatan ja analytiikan kehittämistä29.10.2026 10:46:28 EET | Tiedote
Alma Media Oyj on ostanut KTI Kiinteistötieto Oy:n koko osakekannan. Kaupan suurimpia myyjiä ovat Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry sekä Suomen Kiinteistöliitto ry. KTI liittyy osaksi Alma Marketplaces -liiketoimintasegmenttiä 1. marraskuuta.
KTI Erikoissijoitusrahastokatsaus, syksy 2026 on julkaistu: Likviditeetti on yhä markkinan tärkein rakenteellinen kysymys16.9.2026 10:58:00 EEST | Tiedote
Suomessa toimii 22 kiinteistöihin ja tontteihin sijoittavaa erikoissijoitusrahastoa. Suomalaisten rakennettuihin kiinteistöihin ja tontteihin sijoittavien erikoissijoitusrahastojen toimintaympäristöä leimasi vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla edelleen markkinan hallittu sopeutuminen aiempaa korkeampaan korkotasoon, kiinteistöjen arvonmuutoksiin ja pitkittyneeseen lunastuspaineeseen. KTI Erikoissijoitusrahastokatsaus kattaa kiinteistöihin sijoittavien erikoissijoitusrahastojen keskeiset tunnusluvut ja kehityksen kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Rahastomarkkinan keskeisin haaste on edelleen kiinteistövarallisuuden epälikvidin luonteen ja rahasto-osuuksien lunastustarpeiden yhteensovittaminen. Merkintöjen ja lunastusten nettovaikutus kääntyi negatiiviseksi vuonna 2023 ja myös kuluvana vuonna lunastusten määrä on ylittänyt uudet merkinnät.
KTI Vastuullinen kiinteistöliiketoiminta 2026 -katsaus julkistettu11.9.2026 10:58:04 EEST | Tiedote
Kiinteistöalan päästötavoitteet täsmentyvät ja raportoinnin avoimuus lisääntyy
KTI Markkinakatsaus, kevät 2026 julkaistu tänään7.5.2026 09:43:20 EEST | Tiedote
KTI Markkinakatsaus Kiinteistökauppavolyymi piristynyt, mutta epävarmuus nostaa taas tuottovaatimuksia Vuoden 2025 loppu ja vuoden 2026 alku vahvistivat odotuksia talouskasvun käynnistymisestä ja kiinteistömarkkinoiden elpymisestä. Kevään aikana toimintaympäristön epävarmuus on kuitenkin jälleen kasvanut geopoliittisten jännitteiden myötä. Asuntovuokramarkkinoilla näkyy varovaisia positiivisia merkkejä, mutta edellytyksiä vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen uudistuotannolle ei edelleenkään ole näköpiirissä. Toimistovuokramarkkinoidenkin tunnusluvuissa näkyy pitkästä aikaa pieniä valonpilkahduksia.
KTI Erikoissijoitusrahastokatsaus, kevät 2026 on julkaistu19.3.2026 10:11:52 EET | Tiedote
Erikoissijoitusrahastojen tilanne edelleen haastava, mutta elpyvä kiinteistösijoituskysyntä vahvistaa toimintaedellytyksiä. Kiinteistöihin sijoittavien erikoissijoitusrahastojen markkinatilanne pysyi haastavana vuonna 2025, mutta loppuvuotta kohden nähtiin merkkejä vakautumisesta. Kiinteistömarkkinoiden sijoituskysyntä alkoi elpyä, mikä paransi rahastojen edellytyksiä realisoida kiinteistöjä ja vastata sijoittajien lunastuspyyntöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme