Hämeenlinnan vankilaan valmistui 32 uutta vankipaikkaa – selliosastot matkasivat 500 kilometriä Pelsosta Hämeenlinnaan
5.11.2026 07:00:00 EET | Senaatti-kiinteistöt | Tiedote
Hämeenlinnan vankilaan on valmistunut 32 uutta suljettua vankipaikkaa nopeasti kasvaneeseen vankipaikkatarpeeseen. Uudisrakentamisen sijaan Senaatti-kiinteistöt siirsi Hämeenlinnaan entisessä Pelson vankilassa käytössä olleet selliosastot. Ratkaisulla uudet vankipaikat pystyttiin toteuttamaan nopeasti ja selvästi perinteistä uudisrakentamista edullisemmin. Hanke on osa vankilaverkoston vahvistamista, ja sen toteutuksesta vastasi Senaatti-kiinteistöt yhteistyössä oikeusministeriön ja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa.

Hämeenlinnaan siirrettiin 14 elementin ja noin 815 neliön kokonaisuus, joissa on yhteensä 32 selliä sekä erillinen saunaosasto. Elementit kuljetettiin noin 500 kilometrin päästä Pelson vankilasta Hämeenlinnaan ja asennettiin paikoilleen toukokuussa 2026. Tämän jälkeen infra ja tilat varusteltiin asumiskuntoon, ja kokonaisuus valmistui lokakuussa 2026. Vangit muuttivat uusiin tiloihin lokakuun lopussa. Hankkeessa hyödynnettiin Hämeenlinnan vankilan olemassa olevaa infrastruktuuria.
"Uusien vankipaikkojen valmistuminen on Hämeenlinnan vankilalle erittäin merkittävä asia. Olemme toimineet pitkään vaikeassa yliasutustilanteessa, joka on kuormittanut niin henkilöstöä kuin vankilan arkea. Uudet osastot mahdollistavat yliasutuksen purkamisen, parantavat turvallisuutta ja luovat edellytyksiä vankilan toiminnan kehittämiselle. Olemme erityisen tyytyväisiä siihen, että lisäpaikat saatiin käyttöön näin nopeasti. Hanke on hieno osoitus siitä, miten toimivalla yhteistyöllä ja uudenlaisilla ratkaisuilla voidaan vastata kiireelliseen vankipaikkatarpeeseen", toteaa Hämeenlinnan vankilan yksikönpäällikkö Johanna Erholtz.
Koko rakentaminen toteutettiin noin puolessa vuodessa, kun vastaavien vankipaikkojen rakentaminen uutena olisi vienyt arviolta noin vuoden. Hankkeen rakentamiskustannukset ovat noin 2,4 miljoonaa euroa. Valmiiden sellien hyödyntäminen pienensi investointikustannuksia verrattuna kokonaan uusien vankipaikkojen rakentamiseen.
“Uusien selliosastojen vankipaikkojen vuokrakustannus on arviolta noin neljäsosa uudisrakennetun vankipaikan vuokrasta. Kun hyödynsimme valmiita selliosastoja emmekä suunnitelleet kaikkea alusta asti, saimme hankkeen valmiiksi noin puolet tavanomaista rakentamista nopeammin”, sanoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Jani Halonen.
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt vastasi hankkeen toteutuksesta yhteistyössä oikeusministeriön ja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Onwood Oy vastasi selliosastojen sisäpuolisista kytkennöistä ja Vision Infra Oy ulkopuolisista töistä, kuten piha- ja aitatöistä sekä talotekniikan ulkopuolisista töistä.
Olemassa olevien tilojen hyödyntäminen uuden rakentamisen sijaan pidentää niiden elinkaarta, säästää materiaaleja sekä vähentää rakennusjätettä ja rakentamisen ympäristövaikutuksia.
Hanke on osa laajempaa kokonaisuutta - vankipaikkoja lisätään eri puolilla Suomea
Vankimäärän kasvun vuoksi vankilaverkostoa vahvistetaan useilla hankkeilla eri puolilla Suomea. Tavoitteena on varmistaa, että vankipaikkojen määrä vastaa kasvavaan tarpeeseen ja rikosseuraamusjärjestelmän toimintaedellytykset säilyvät koko maassa.
Vantaan vankilan 160-paikkainen lisärakennus valmistui loppuvuonna 2025. Samana vuonna Vaalaan valmistui uusi 100-paikkainen vankila, joka korvasi Pelson vankilan. Ouluun valmistui uusi vankila loppuvuodesta 2025, jonka myötä saatiin 20 uutta suljettua vankipaikkaa. Lisäksi Turkuun rakennetaan 143-paikkaista lisärakennusta, joka valmistuu loppuvuodesta 2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Senaatti-kiinteistöt, Jani Halonen, rakennuttajapäällikkö, puh. 050 514 4688, jani.halonen@senaatti.fi
Rikosseuraamuslaitos, Johanna Erholz, Hämeenlinnan vankilan yksikönpäällikkö, puh. 050 324 3699 johanna.erholtz@om.fi
Tiedotteen lähettäjä:
Senaatti-konsernin viestintä, Hanna Kumpula, tiedottaja, hanna.kumpula@senaatti.fi, puh. 040 669 5549
Kuvat
Senaatti
Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi
Olemme töissä Suomelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt
Rovaniemen uuden oikeustalon rakentaminen alkaa4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt toteuttaa Rovaniemen keskustassa olevaan virastotaloon perusparannuksen ja laajennuksen, jonka myötä virastotalon Valtakadun puoleisesta osasta tulee Rovaniemen uusi oikeustalo. Kohteen purkutyöt käynnistyivät keväällä 2026, ja varsinaiset rakennustyöt käynnistyivät lokakuussa. Rakennushankkeen projektinjohtourakoitsijana toimii Rakennustyö Salminen Oy.
Senaatti-kiinteistöt on myynyt Oulun vanhan lääninvankilan22.10.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on allekirjoittanut kiinteistökaupan Oulun keskustassa Myllytullin alueella sijaitsevasta lääninvankilan kiinteistöstä. Kiinteistön on ostanut Y-K Heritage Oy perustettavan yhtiön lukuun. Uuden yhtiön nimeksi tulee Kiinteistö Oy Oulun Kruununvankila. Kokonaisuuteen kuuluvat mm. punatiilinen lääninvankila laajennusosineen ja vuonna 1778 alkujaan kruununvankilaksi valmistunut Oxenstiernan talo. Kulttuurihistoriallisesti merkittävän kiinteistön vankilakäyttö päättyi tammikuussa Oulun uuden vankilan valmistumisen myötä.
GTK Mintecille rakennetaan uusi koetehdas Outokumpuun22.10.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Outokumpuun rakennetaan Geologian tutkimuskeskuksen GTK Mintecin käyttöön uusi noin 5 300 bruttoneliömetrin mineraali- ja kiertotalousmateriaalien koetehdas. Valtion toimitiloista vastaavan Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamassa hankkeessa painottuvat ympäristövastuullisuus, energiatehokkuus ja kiertotalous. Rakennuksen peruskivi muurattiin työmaalla 22. lokakuuta.
Korjauksia mediassa esitettyihin tietoihin Valteri-työmaan alihankkijoista16.10.2026 14:35:00 EEST | Tiedote
Mediassa on laajasti uutisoitu Helsingissä sijaitsevan Valteri-koulun työmaan alihankkijoista. Uutisoinnissa on sekoitettu toisiinsa liittymättömiä asioita ja yrityksiä.
Senaatti-kiinteistöt selvittää Helsingissä sijaitsevan työmaan aliurakoitsijaan liittyviä epäselvyyksiä14.10.2026 16:21:49 EEST | Tiedote
Helsingin Ruskeasuolla sijaitsevan Valteri-koulun työmaalla kesällä 2026 toiminutta alihankkijaa epäillään palkanmaksuun liittyvistä epäselvyyksistä. Senaatti suhtautuu vakavasti väärinkäytösepäilyihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

