Pirkanmaan liitto

Sopimuksellinen kaupunkipolitiikka tukee valtion ja kaupunkien yhteisten tavoitteiden saavuttamista

3.11.2026 15:07:55 EET | Pirkanmaan liitto | Tiedote

Jaa

Suomen kasvu syntyy suurissa kaupungeissa. Valtion tehtävänä on luoda edellytykset sille, että kaupungit voivat täysimääräisesti kantaa osansa Suomen taloudellisesta kasvusta ja hyvinvoinnin ylläpidosta. Kumppanuuteen ja sopimuksellisuuteen perustuva kaupunkipolitiikka on siksi yksi Suomen tulevaisuuden tärkeimmistä menestystekijöistä.

Valtion ja suurten kaupunkien sopimuksellinen yhteistyö vahvistaa koko Suomen kilpailukykyä, taloutta ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Allianssimalli, MAL-sopimukset ja ekosysteemisopimukset muuttavat yhteiset tavoitteet konkreettisiksi toimiksi: vaikuttavammiksi palveluiksi, kaupunkiympäristöjen rakennus- ja liikenneinvestoinneiksi sekä uusiksi innovaatioiksi ja kasvavaksi yritystoiminnaksi.

Suomen kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi on tärkeää:

  1. Jatkaa valtion ja kuuden suurimman kaupungin strategista allianssiyhteistyötä ja vahvistaa sen vaikuttavuutta kansallisesti merkittävien haasteiden ratkaisemisessa.
  2. Jatkaa MAL-sopimusmenettelyä ja turvata sen pitkäjänteinen rahoitus. Sopimuksilla tulee vahvistaa kasvavien kaupunkiseutujen kestävää liikkumista ja investointiedellytyksiä sekä palauttaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon ohjaus ja rahoitus osaksi sopimusmenettelyä.
  3. Jatkaa ekosysteemisopimuksia TKI-toiminnan vaikuttavuuden vahvistamiseksi ja kasvun edistämiseksi. Sopimusmallilla tuetaan alueellisten osaamiskärkien kehittämistä, tutkimuksen kaupallistamista ja uuden yritystoiminnan syntymistä.

Allianssimallista jatkuvuutta valtion ja kuutoskaupunkien yhteistyölle

Hallituskaudella 2023–2027 käynnistetty valtion ja kuuden suurimman kaupungin allianssimalli on vahvistanut valtion ja kaupunkien kykyä ratkaista valtakunnallisesti merkittäviä haasteita. Yhteisvalmistelulla on parannettu työllisyyspalvelujen vaikuttavuutta, edistetty työllisyyttä ja kansainvälisten osaajien saatavuutta, vastattu varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaan sekä ehkäisty segregaatiota.

Allianssimalli on tiivistänyt kaupunkien ja valtion yhteistyötä sekä tuonut valmisteluun molempien osapuolten osaamisen ja resurssit. Se vahvistaa hallitusohjelman toimeenpanoa kokoamalla keskeiset toimijat yhteen jo valmistelun varhaisessa vaiheessa. Samalla valtio saa koordinoidun näköalan kaupunkikenttään ja voi hyödyntää kaupunkien käytännön tietoa, dataa ja kokeiluja. Tämä parantaa politiikkatoimien vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta, vähentää sirpaleista vuorovaikutusta ja ehkäisee jälkikäteistä korjaustarvetta.

Allianssi tarjoaa myös pysyvän rakenteen monialaisten ja poikkihallinnollisten haasteiden ratkaisemiseen. Tuloksellista ja ratkaisukeskeistä yhteistyötä on siksi perusteltua jatkaa ja kehittää edelleen. Mallin toimivuus valtion ja kaupunkien yhteistyössä on tunnistettu myös EU-tasolla.

MAL-sopimuksilla luodaan toimivia ja kestäviä kaupunkiseutuja

Kestävää kasvua edistävä maankäytön, asumisen ja liikenteen -sopimusmenettely on yksi Suomen vaikuttavimmista kaupunkipolitiikan välineistä. Sopimusmenettely kohdistuu seitsemälle suurelle kaupunkiseudulle, joissa asuu 3,2 miljoonaa asukasta. Menettely on vahvistanut suurten kaupunkiseutujen kasvua, työvoiman saatavuutta, kestävää liikkumista, asuntotuotantoa sekä valtion ja kaupunkiseutujen välistä strategista yhteistyötä. 

Valtion MAL-rahoitus on saanut aikaan myös huomattavan vipuvaikutuksen kuntien omiin investointeihin ja auttanut myös valtiota saavuttamaan omia liikenne-, ilmasto- ja asuntopoliittisia tavoitteitaan. Tampereen seudulla valtiokumppanuus on tukenut maankäytön tehostamista sekä raitiotien ja lähijunakehityksen toteutumista. Sopimuksella on edistetty myös asumisen kohtuuhintaisuutta. 

Tulevalla MAL-kierroksella valtion rahoituksen tulee vastata kaupunkiseutujen kasvua, investointitarpeita ja sopimusmenettelyn kansallista merkitystä. Suuret kaupungit ja kaupunkiseudut kohtaavat uusia haasteita muun muassa kansainvälistymisestä, segregaatiosta, energia- ja luontokysymyksistä sekä turvallisuudesta. Sopimuskumppanuuden tulee vahvistaa pitkäjänteistä suunnittelua ja sitoutumista näihin valtiollekin tärkeisiin tavoitteisiin.

Jos MAL-rahoitus jää riittämättömäksi, vaarana on, että valtion ja kaupunkiseutujen vuosien aikana rakentama kumppanuus alkaa rapautua.

Ekosysteemisopimuksilla houkutellaan investointeja ja kohdennetaan TKI-panostukset vaikuttavasti 

Yliopistokaupunkien ja työ- ja elinkeinoministeriön välisillä ekosysteemisopimuksilla vahvistetaan innovaatiotoiminnan yhteistyöverkostoja ja osaamiskärkiä sekä lisätään TKI-toiminnan vaikuttavuutta kohdentamalla rahoitusta strategisesti.

Ekosysteemisopimusmalli on ollut Pirkanmaalle yksittäistä rahoitusinstrumenttia laajempi strategisen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan kehittämisen väline. Seitsemänvuotinen sopimuskehys on koonnut keskeisiä toimijoita, kuten kaupungin, valtion, korkeakouluja, kehitysyhtiöitä ja yrityksiä yhteisten kasvualojen ympärille ja mahdollistanut resurssien kohdentamista sellaisiin teemoihin, joissa Tampereella on sekä vahvaa osaamista että kansallista kasvupotentiaalia. Monitoimijainen sopimus on vahvistanut kaupungin kykyä rakentaa TKI-kumppanuuksia sekä hyödyntää kansallista ja eurooppalaista kilpailukykyrahoitusta muun muassa kestävän teollisuuden, digitaalisen terveyden, älykaupungin sekä startup-toiminnan teemoissa. 

Sopimuksen keskeinen lisäarvo on syntynyt pitkäjänteisyydestä: ennakoitava strateginen ja rahoituksellinen kehys on antanut alueelle mahdollisuuden kehittää elinkeinoelämän toimintaympäristöä vahvuuksista käsin johdonmukaisesti, koota toimijoita yhteisiin hankkeisiin sekä uudelleensuunnata toimintaa toimintaympäristön muuttuessa.

Sopimuksellista mallia tarvitaan jatkossakin, sillä Suomen kilpailukyky rakentuu yhä enemmän alueellisten innovaatioekosysteemien kyvylle tukea osaamisen ja yritysten uudistumista, tutkimuksen kaupallistamista sekä taidolle valjastaa kaupunkiympäristö tukemaan kasvua.

Toimiviksi osoittautuneiden yhteistyömallien jatkuvuus ja riittävä resursointi on turvattava myös tulevilla hallituskausilla

Valtion ja kuuden suurimman kaupungin strateginen allianssi, MAL-sopimukset ja ekosysteemisopimukset muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden, jota ei pidä hajauttaa tai heikentää. Vakiinnuttamalla allianssimalli sekä vahvistamalla MAL- ja ekosysteemisopimuksia valtio voi vauhdittaa investointeja, parantaa politiikkatoimien vaikuttavuutta ja tukea koko Suomen kestävää kasvua. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Päivi Nurminen
Tampereen kaupunkiseutu
Seutujohtaja
+358 40 754 3692
paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Paavo Antikainen
Tampereen kaupunki
Edunvalvonta-asiantuntija
+358 40 502 3929
paavo.antikainen@tampere.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan yhteiseen edunvalvontaryhmään kuuluvat Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunkiseutu, Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan Yrittäjät, Business Tampere, Tampereen korkeakouluyhteisö ja Pirkanmaan hyvinvointialue. Pirkanmaan yhteisten hallitusohjelmatavoitteiden tarkoituksena on tuoda esiin valtakunnallisesti päätettäviä asioita, joilla voidaan varmistaa kasvua koko Suomelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto

Raidereformin hyödyt uhkaavat jäädä vajaiksi ilman valtion tukea lähijunaliikenteelle20.10.2026 08:55:00 EEST | Tiedote

Valtakunnallinen raidereformi tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa kaupunkiseutujen kasvua, työmarkkinoiden toimivuutta ja kestävää liikkumista. Tampereen seudulla lähijunaliikenteen kehittämiselle on jo vahva pohja, mutta suunnitelmien toteutuminen uhkaa jäädä puolitiehen ilman valtion rahoitusta. Raidereformin yhteydessä on varmistettava, että valtio osallistuu myös uusien seudullisten lähijunayhteyksien rahoittamiseen.

Pirkanmaan tiehankkeet poistavat kansallisen tason pullonkauloja – seuraavana listalla on vt 12 Alasjärvi–Huutijärvi5.10.2026 08:50:00 EEST | Tiedote

Valtatien 12 osuus Alasjärvi–Huutijärvi (Tampere–Kangasala) välittää enimmillään yli 20 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, mikä on kaksi kertaa yli kaksikaistatien laskennallisen kapasiteetin. Tieosuuden nelikaistaistus on Pirkanmaan edunvalvontaryhmän yhteinen kärkihanke. Kyseessä on maan päätieverkon pahin pullonkaula ja maan kannattavin yhteysvälihanke (H/K 2,9).

Avaruustalouden kasvupotentiaali käyttöön – yritykset, osaajat ja investoinnit kasvun kulmakivinä17.9.2026 11:17:16 EEST | Tiedote

Pirkanmaa on ensimmäisenä Suomen maakuntana nostanut avaruustalouden yhdeksi keskeisistä strategisista kehittämiskohteistaan ja hallitusohjelmatavoitteeksi. Avaruustalous kytkeytyy samalla suoraan maakunnan muihin vahvuuksiin ja tavoitteisiin, kuten digitaaliseen teollisuuteen, älykkäisiin koneisiin, turvallisuuteen sekä murros- ja kaksikäyttöteknologioihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye