Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus

Uudenkaarlepyyn Lilla Hamnpottenin pohjapato on valmistunut

5.11.2026 09:00:00 EET | Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Pohjapato nosti rannikon pienveden vedenkorkeutta kohti luonnontilaista tasoa, eli 50 cm korkeammalle. Kluuvi sijaitsee lähellä merta Uudenkaarlepyyn saariston Natura 2000-, ja yksityismaiden luonnonsuojelualueella Monäsin kylässä.

Kivikkoinen metsäpuro virtaa havumetsän keskellä. Puron uomassa ja rannoilla on erikokoisia kiviä ja lohkareita.

Lilla Hamnpottenin kluuvin alapuolelle rakennettu pohjapato valmistui lokakuussa aikataulun mukaisesti Uudessakaarlepyyssä. Kluuvin lähiympäristön laskupuroa on aikanaan ruopattu ja toimenpide on laskenut kluuvin vedenkorkeutta. Ennen kunnostusta kluuvi kuivui ajoittain kokonaan.

Pohjapadon rakennutti Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus ja koneurakoitsijana toimi Frostdahl Infra Ab Oy: n aliurakoitsija Nygård Maskin & Trädgård. Kunnostussuunnitelman kirjoitti Maveplan. Rahoitus tuli kokonaan Helmi-elinympäristöohjelmasta. Materiaaleina pohjapadossa käytettiin filmivanerilevyä, luonnonsoraa, luonnonkiviä, sekä suodatinkangasta stabiloimaan kivimateriaalin paikoilleen.

Pohjapadon toimimista tarkkaillaan vedenkorkeuden osalta vedenkorkeutta mittaavilla loggereilla, jotka sijoitetaan Lilla Hamnpottenin pohjaan avovesikauden ajaksi. Vedenkorkeutta alettiin seuraamaan vuosi ennen kunnostusta ja jatketaan todennäköisesti viiden vuoden ajan kunnostuksen jälkeen. Kunnostuksen jälkeisenä keväänä 2027 tullaan myös silmämääräisesti tarkkailemaan kevätkutuisten kalojen pääsyä kluuviin kutemaan, sekä kalojen alasvaellusta kluuvista mereen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus hoitaa Etelä-Pohjanmaalla elinkeinoihin, työllisyyteen, maaseutuun ja maahanmuuttoon liittyviä tehtäviä. Ympäristötehtäviä sekä maanteiden pidon tehtäviä eli tienpidon hankkeiden ja kunnossapidon suunnittelua hoidamme Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye