
Taidetestaajat kuuluu kokonaisuuteen
Suomen lastenkulttuuriliitto ry
Taidetestaajien ohjelmahaku ja koulujen ilmoittautuminen ovat käynnissä – mikä muuttuu, kun rahoitus siirtyy valtiolle?
5.11.2026 09:20:00 EET | Suomen lastenkulttuuriliitto ry | Taidetestaajat | Tiedote
Valtio rahoittaa Taidetestaajat-toimintaa 3,5 miljoonalla eurolla lukuvuonna 2027–2028, jolloin kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille voidaan tarjota yksi taidevierailu nykyisen kahden sijaan. Taidetoimijoiden ohjelmahaku ja koulujen ilmoittautuminen tulevalle lukuvuodelle ovat nyt käynnissä.

Valtioneuvosto ilmoitti syyskuussa 3,5 miljoonan euron määrärahasta Taidetestaajat-toiminnalle lukuvuodelle 2027–2028. Suomen lastenkulttuuriliitto on nyt aloittanut taidetoimijoiden ohjelmahaun ja koulujen ilmoittautumisen valtiorahoitteiselle lukuvuodelle aiemmilta vuosilta tutun aikataulun mukaisesti.
Taidetoimijoiden ohjelmahaku on avoinna Suomen Kulttuurirahaston sähköisessä hakujärjestelmässä 2.–19.11.2026 klo 16.00 asti. Koulujen ilmoittautuminen alkoi lokakuun lopulla ja jatkuu 18.11.2026 asti.
“Ohjelmahaku ja ilmoittautuminen ovat meillä vuosittain samoihin aikoihin, koska ohjelmavalinnat tehdään koulujen ilmoittautumisen perusteella. Koulujen oppilasmäärät, oppilaiden erityistarpeet ja koulujen halu tehdä pidempi tai lyhyempi taidevierailu vaikuttavat siihen, mitä taidetoimijoita miltäkin alueelta voidaan ottaa mukaan ja mikä määrä pääsylippuja kultakin voidaan ostaa”, kertoo Taidetestaajat-ohjelman päällikkö Joonas Keskinen.
Haussa erityislaatuisia elämyksiä
Valtioneuvoston lupaama 3,5 miljoonan euron lukuvuosibudjetti on noin puolet nykyisestä, mikä tarkoittaa, että nykyisen kahden taide-elämyksen sijaan tulevalla kaudella jokaiselle voidaan tarjota vain yksi vierailu.
Tämän vuoksi taidetoimijoita ohjeistetaan tänä vuonna panostamaan hakemuksiinsa erityisesti: yhden vierailun mallissa on vielä aiempaakin tärkeämpää, että koettava ainoa taidetestauselämys on erityinen, laadukas ja sykähdyttävä. Sekä taidesisällöltä että erityisesti kokemukseen sisältyvältä yleisötyöltä odotetaan paljon.
“Mukaan tullaan valitsemaan aiempaa vähemmän vierailukohteita, sillä tarve puolittuu. Koska emme enää pysty tarjoamaan jokaiselle nuorelle kahta vierailua ja siten erityyppisiä taidesisältöjä, kannustamme taidetoimijoita myös tarjoamaan ohjelmaan taiteenlajeja ja taidetoimijoita yhdistäviä kokonaisuuksia, jotta yksittäinen elämys olisi mahdollisimman monipuolinen”, kertoo Keskinen.
Lentomatkustaminen loppuu toistaiseksi
Budjetin pieneneminen vaikuttaa myös koulujen ilmoittautumiseen. Aiemmin koulut ovat valita, haluavatko tehdä toisen taidevierailunsa niin kutsuttuna valtakunnallisena vierailuna, joka on suuntautunut useimmiten Helsinkiin ja Uudeltamaalta muualle Suomeen.
Nyt ilmoittaudutaan vain yhdelle vierailulle, ja kaikki ensi lukuvuoden taidevierailut tehdään ilman lentokoneella matkustamista. Koulujen tulee ilmoittautumisen yhteydessä kertoa, toivovatko he paikallista vierailua lähellä koulua vai ovatko halukkaita lähtemään pidemmälle, ylimaakunnalliselle taidevierailumatkalle, mikäli pidemmän matkan päässä on tarjolla jokin erityisen kiinnostava tai merkittävä taidesisältö, joka poikkeaa paikallisesta tarjonnasta.
“Ylimaakunnallinen vierailu voi suuntautua esimerkiksi johonkin melko lähellä sijaitsevaan isoon kaupunkiin, joka voi sijaita naapurimaakunnassa tai kauempanakin”, kertoo Keskinen. Ylimaakunnallisten vierailujen etäisyys ja toteutuminen riippuu muun muassa taidetarjonnasta, liikenneyhteyksistä, aikatauluista ja siitä, kuinka moni koulu sellaiselle tahtoo lähteä. Mikäli ylimaakunnallista vierailua ei voida järjestää, myös ylimaakunnallisen vierailun valinneelle koululle järjestetään paikallinen vierailu.
Tavoitteena pysyvä rahoitus
Suomen lastenkulttuuriliitto jatkaa tällä hetkellä vaikuttamistyötä, jotta rahoitus taidetestaukselle löytyisi myös lukuvuoden 2027–2028 jälkeen.
“Tavoitteenamme on, että ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen aloittava hallitus vakinaistaa taidetestauksen osaksi suomalaista peruskoulua nykyisellä kahden vierailun mallilla. Se on yhden vierailun mallia kustannustehokkaampi ja mahdollistaa nuorten viemiseen myös keskenään erilaisiin elämyksiin, kuten konserttiin ja taidemuseoon tai nykysirkukseen ja oopperaan”, kertoo Keskinen.
Keskinen on kuitenkin tyytyväinen, että ensi lukuvuotta ollaan päästy tuottamaan: “Olemme äärimmäisen kiitollisia ja onnellisia tästä siltarahoituksesta, jonka ansiosta taidetestaus ei lopu kokonaan kesään 2027.”
Kevääseen 2027 asti toiminnan rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joonas KeskinenpäällikköSuomen lastenkulttuuriliitto ry
Puh:+358 44 978 4893joonas.keskinen@taidetestaajat.fiMarianna Penttiläviestintä- ja tapahtumakoordinaattoriSuomen lastenkulttuuriliitto ry
Materiaalipyynnöt
Kuvat



Linkit
Taidetestaajat – jotta jokainen kasi voisi tuntea taiteen
Taidetestaajat on Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, joka tarjoaa kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen 1–2 vierailua lukuvuodessa korkealaatuisen taiteen pariin. Toimintamme tavoittaa vuosittain noin 70 000 henkeä, kaikista Suomen kunnista. Vierailujen määrä ja kohteet vaihtelevat lukuvuosittain saamastamme rahoituksesta riippuen.
Toiminnan ydintavoitteena on tarjota nuorille taide-elämyksiä ja työkaluja muodostaa kokemuksestaan perusteltu mielipide. Mitä mieltä he ovat kokemastaan? Lähtisivätkö he uudelleen?

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taidetestaajat
Konsttestarna får finansiering i statsbudgeten för läsåret 2027–20282.9.2026 11:49:05 EEST | Pressmeddelande
”Konsttestarnas verksamhet finansieras med 3,5 miljoner euro under läsåret 2027–2028”, konstateras i statsrådets pressmeddelande om regeringens budgetproposition. Finansieringen gör det möjligt för alla åttondeklassare att delta i ett konstbesök under det kommande läsåret.
Taidetestaajat-toiminta valtion budjettiin kaudelle 2027–20282.9.2026 11:49:05 EEST | Tiedote
“Taidetestaajien toimintaa rahoitetaan 3,5 miljoonalla eurolla lukuvuonna 2027–2028”, todetaan valtioneuvoston tiedotteessa hallituksen talousarvioesityksestä. Rahoitus mahdollistaa ensi lukuvuonna yhden taidevierailun jokaiselle 8.-luokkalaiselle.
Undervisnings- och kulturministeriet föreslår finansiering för Konsttestarna – anslaget lämnades ändå bort ur finansministeriets förslag19.8.2026 12:41:33 EEST | Pressmeddelande
Undervisnings- och kulturministeriet föreslog ett anslag på 3,5 miljoner euro för att fortsätt Konsttestarna-verksamhet, men finansministeriet lämnade bort anslaget ur sitt eget förslag. Det prisbelönta programmet upphör efter detta läsår om staten inte beviljar finansiering.
Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa taidetestaukselle rahoitusta – määräraha jätettiin kuitenkin pois valtiovarainministeriön ehdotuksesta19.8.2026 12:41:33 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdotti 3,5 miljoonan euron määrärahaa Taidetestaajat-toiminnan jatkamiseksi, mutta valtiovarainministeriö jätti sen pois omasta ehdotuksestaan. Palkittu ohjelma päättyy tämän lukuvuoden jälkeen, jos rahoitusta ei saada valtiolta.
Konstupplevelserna i Konsttestarna 2026–2027 publicerade – se listan!6.5.2026 15:53:50 EEST | Pressmeddelande
Målen för de konstbesök som genomförs inom Konsttestarna-programmet nästa läsår har nu publicerats. Det läsår som nu offentliggjorts kan bli programmets sista, ifall inte finansiering fås via statsbudgeten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme