Oma Häme

THL:n arvio: Oma Hämeen palvelujen saatavuus ja talouden hallinta ovat parantuneet – uudistusten tulokset alkavat näkyä

5.11.2026 10:40:22 EET | Oma Häme | Uutinen

Jaa

Vuosittaiset asiantuntija-arviot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on julkaistu.

Megafoni, josta lähtee sydämiä, kuvake turkoosilla taustalla.

Oma Hämeen talouden ohjaus ja kyky järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja ovat vahvistuneet, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tuoreessa arviossaan. Hyvinvointialue on onnistunut vähentämään kustannuksia samaan aikaan, kun palvelujen saatavuus on monin paikoin parantunut. Myös palveluverkon uudistaminen on edennyt suunnitellusti. Myönteisestä kehityksestä huolimatta palvelujen uudistamista ja talouden tasapainottamista on edelleen jatkettava.

THL julkaisi 4. marraskuuta vuosittaiset asiantuntija-arvionsa hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Arvioissa tarkastellaan palvelujen ja talouden kehitystä sekä hyvinvointialueiden uudistusten etenemistä. Tuore arvio perustuu pääosin vuoden 2025 ja alkuvuoden 2026 tietoihin.

Valtakunnallisen arvion mukaan hyvinvointialueet ovat onnistuneet vakauttamaan talouttaan ja parantamaan monien palvelujen saatavuutta, mutta alueiden väliset erot ovat kasvaneet. THL:n mukaan merkittävää on, että Kanta-Hämeessä kustannusten hallinta ja palvelujen saatavuus ovat parantuneet samanaikaisesti.

THL:n asiantuntija-arvio on lakisääteinen, vuosittain laadittava arvio sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Arvioita hyödynnetään hyvinvointialueiden valtakunnallisessa ohjauksessa ja palvelujen kehittämisessä. 

Lue THL:n oma tiedote valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen asiantuntija-arviosta

Hoitoon pääsy on parantunut merkittävästi

THL nostaa arviossaan esiin erityisesti myönteisen kehityksen Oma Hämeen terveyspalveluissa. Terveydenhuollon nimelliset nettokustannukset laskivat Oma Hämeessä vuonna 2025 kolme prosenttia, vaikka muualla Suomessa kustannukset keskimäärin kasvoivat. Samaan aikaan perusterveydenhuollon saatavuus parani Kanta-Hämeessä. Erityisesti alle 23-vuotiaiden hoitoon pääsy nopeutui, ja myös suun terveydenhuollossa hoitotakuu toteutui aiempaa paremmin.

Oma Häme on myös onnistunut lyhentämään merkittävästi erikoissairaanhoidon hoitojonoja. Vielä vuonna 2025 hoitoon pääsyn viivästymiset olivat yksi hyvinvointialueen keskeisistä ongelmista, mutta kesällä 2026 hoitojonot olivat THL:n mukaan jo lähes kokonaan lakisääteisellä tasolla. Myös lasten- ja nuorisopsykiatrian hoitoon pääsy on parantunut.

THL:n mukaan hoidon jatkuvuus toteutuu Kanta-Hämeessä maan keskitasoa paremmin yli 65-vuotiailla ja monisairailla asiakkailla. Lisäksi perusterveydenhuollon vuodeosastohoidon vähentäminen on tuonut merkittäviä säästöjä ja parantanut asiakkaiden ohjautumista oikeantasoiselle hoidolle.

THL nostaa esiin myös Oma Hämeen edistymisen teknologian ja tietojohtamisen hyödyntämisessä. Esimerkiksi digitaaliset palvelupolut ja kirjaamisessa apuna käytettävä tekoälyassistentti ovat tukeneet toiminnan sujuvoittamista ja henkilöstön työajan kohdentamista asiakastyöhön.

Sosiaalipalveluissa on vahvistettu varhaista tukea

Sosiaalipalveluissa THL tunnistaa useita myönteisiä kehityssuuntia. Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa perustason tukea on vahvistettu ja lastensuojelun henkilöstötilanne on parantunut. Aikuissosiaalityössä palvelujen painopistettä on siirretty varhaiseen tukeen, palveluohjaukseen ja matalan kynnyksen palveluihin.

Iäkkäiden palveluissa palvelurakenteen uudistaminen on vahvistanut kotona asumisen edellytyksiä ja hidastanut kustannusten kasvua.

THL arvioi, että palveluverkkouudistus on edennyt Kanta-Hämeessä suunnitellusti. Toimipisteverkkoa on tiivistetty samalla, kun digitaalisia ja liikkuvia palveluja on vahvistettu. Keväällä 2026 käyttöön otettu Assi-sairaala on puolestaan parantanut palvelujen yhteensovittamista.

Myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyörakenteet saavat THL:lta myönteisen arvion. Oma Hämeen, kuntien ja Hämeen liiton yhteistyö luo hyvät edellytykset ennaltaehkäisevän työn vahvistamiselle.

THL suosittelee jatkamaan palvelujen kehittämistä ja talouden tasapainottamista

Myönteisistä tuloksista huolimatta THL tunnistaa Oma Hämeen toiminnassa kehittämistarpeita. Arviossaan THL antaa hyvinvointialueelle kolme keskeistä suositusta.

Ensinnäkin lasten, nuorten ja perheiden ehkäisevien ja perustason palvelujen tuottavuutta ja vaikuttavuutta tulee kehittää edelleen. Palvelujen käyttö painottuu yhä raskaisiin palveluihin, vaikka varhaista tukea on jo vahvistettu.

Toiseksi iäkkäiden palvelurakenteen hallittu keventäminen on varmistettava. Esimerkiksi yhteisöllisen asumisen paikkoja tarvitaan riittävästi, kun ympärivuorokautista palveluasumista vähennetään.

Kolmanneksi THL suosittelee parantamaan palvelujen seurantatietojen laatua, jotta tietoja voidaan hyödyntää luotettavasti toiminnan johtamisessa ja valtakunnallisessa vertailussa.

Talouden osalta haasteena ovat edelleen aiemmilta vuosilta kertyneet alijäämät, korkea velkaantuneisuus ja tulevien vuosien niukka rahoituskehitys. Alijäämien kattamiseen myönnetty lisäaika vuoden 2029 loppuun mahdollistaa kuitenkin aiempaa hallitumman talouden tasapainottamisen.

Voit lukea THL:n Kanta-Hämettä koskevan asiantuntija-arvion täältä

Media voi olla yhteyksissä mahdollsista haastattelupyynnöistä Oma Hämeen viestintään: viestinta@omahame.fi

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Vaikeita synnytysrepeämiä kohdataan harvoin, siksi hoitotaitoja harjoitellaan30.10.2026 08:36:57 EET | Tiedote

Suomen Perinatologinen Seura järjesti kätilöille ja lääkäreille koulutuksen synnytysrepeämien tunnistamisesta ja korjaamisesta. Vaikeita vaurioita, kuten sulkijalihasrepeämiä, kohdataan harvoin, joten käytännön harjoittelu on tärkeää. Oma Hämeen kätilö Anna Into kehitti ompelutaitojaan koulutuksessa. Huolellinen hoito tukee synnyttäneen toipumista ja ehkäisee pitkäaikaisia ongelmia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye