SuPer ja Tehy naisten palkkapäivästä: Taistelu palkkatasa-arvon edistämiseksi jatkuu
5.11.2026 14:45:00 EET | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote
Sukupuolten välisestä palkkaerosta kertova naisten palkkapäivä on tänä vuonna 6. marraskuuta, ja se on siirtynyt viime vuodesta neljällä päivällä eteenpäin. Vuonna 2022 neuvoteltu SOTE-sopimus on kaventanut palkkaeroa merkittävästi ja työ jatkuu edelleen.

Naisten ja miesten välisistä tuloeroista kertova naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta. Naisten ansiot ovat yhä vain 85 prosenttia miesten ansioista.
Naisten palkkapäivä on tänä vuonna 6. marraskuuta, kun se oli viime vuonna 2. marraskuuta.
Palkkakehityksen suuri selittävä tekijä ovat vuoden 2022 sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen neuvottelut. SOTE-sopimus on suurin työehtosopimus ja yksi Suomen naisvaltaisimmista sopimusaloista, joten vaikutukset näkyvät myös naisten palkkapäivän siirtymisenä.
Neuvotteluissa ammattijärjestöt Tehy ja SuPer taistelivat palkankorotukset ja vuoteen 2028 ulottuvan palkkaohjelman.
– Me taistelimme kaikesta vähättelystä ja lannistamisesta huolimatta palkankorotukset ja palkkaohjelmat. Kun pidimme laillista mielenosoitusta eduskuntatalon edessä, mieskansanedustaja komensi olemaan hiljaa, mutta me emme vaienneet. Jatkoimme ja onnistuimme, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo.
– Palkkaohjelma syntyi poikkeuksellisen vaikeiden työmarkkinaneuvottelujen jälkeen. Palkkatilastot osoittavat, että olemme saaneet kurottua umpeen palkkaeroa naisten ja miesten välillä. Tehtävää on kuitenkin edelleen, sillä ero nais- ja miesvaltaisten alojen välillä on yhä suuri, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
Kun muut liitot tyytyivät sovintolautakunnan esitykseen kesällä 2022 ja allekirjoittivat sopimuksen, superilaiset ja tehyläiset jatkoivat kamppailua tasa-arvoisemman palkkauksen puolesta.
Palkkakuopan kaventaminen tasa-arvoteko
Tilastokeskuksen aineistosta käy ilmi, että sairaanhoitajien ja lähihoitajien tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvo on noussut vuosina 2022–2025 keskimäärin noin 20 prosenttia. Tämä ylittää jopa aiemmin lasketun arvion palkkakehityksestä.
– Palkkaratkaisu oli erityisesti naisvaltaisella sote-alalla historiallinen. Palkkakuopan kaventaminen on tietysti talouskysymys, mutta samalla se on myös tasa-arvoteko. Se on viesti siitä, että vaativasta ja vastuullisesta työstä pitää maksaa oikeudenmukainen korvaus, Rytkönen sanoo.
– On tärkeää, että työelämässä edistetään tasa-arvoa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tasa-arvoinen palkkaus on ihmisoikeus, ja maan hallituksen tulee vaatia sitä työnantajilta. Myös valtion tulee osallistua naisten ja miesten välisen palkkaeron poistamiseen, Inberg vaatii.
Naisten palkkapäivää on vietetty vuodesta 2011 lähtien. Käytännön aloitti keskusjärjestö STTK, jonka tavoitteena oli havainnollistaa ja konkretisoida naisten ja miesten välistä palkkaeroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg, puh. +358 40 705 9115
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, haastattelupyynnöt erityisavustaja Mila Huovisen kautta, puh. +358 40 054 0005, mila.huovinen@tehy.fi
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Muistutus: Mediakutsu SuPerin keskusteluun: Oikeus hyvään ikääntymiseen – etuoikeus vai ihmisoikeus?26.10.2026 10:36:46 EET | Kutsu
SuPer kutsuu toimittajat osallistumaan tapahtumaan, jossa päättäjät, asiantuntijat ja hoitotyön ammattilaiset keskustelevat yhdestä tulevaisuutemme tärkeimmistä kysymyksistä: Miten turvaamme ihmisarvoisen ikääntymisen Suomessa myös tuleville sukupolville?
SuPerin jäsenkysely: Yli puolet vastaajista on kokenut seksuaalista häirintää työelämässä viimeisen viiden vuoden aikana26.10.2026 05:00:00 EET | Tiedote
SuPerin keväällä tekemään jäsenkyselyyn vastanneista 57 prosenttia oli kokenut seksuaalista häirintää työelämässä viimeisen viiden vuoden aikana. Lisäksi 63 prosenttia vastaajista oli samalla ajanjaksolla havainnut seksuaalista häirintää tai kuullut siitä omalla työpaikallaan. – Seksuaalisessa häirinnässä on kyse työelämän rakenteellisesta ongelmasta, joka koskettaa erityisesti nuoria naisia ja johon tulee puuttua määrätietoisesti, vaatii SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
Mediakutsu SuPerin keskusteluun: Oikeus hyvään ikääntymiseen – etuoikeus vai ihmisoikeus?23.10.2026 05:00:00 EEST | Kutsu
SuPer kutsuu toimittajat osallistumaan tapahtumaan, jossa päättäjät, asiantuntijat ja hoitotyön ammattilaiset keskustelevat yhdestä tulevaisuutemme tärkeimmistä kysymyksistä: Miten turvaamme ihmisarvoisen ikääntymisen Suomessa myös tuleville sukupolville?
Hyvinvointialueilla meneillään työaikakokeilu yötyötä tekeville15.10.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kainuun, Päijät-Hämeen ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet osallistuvat kokeiluun, jossa osa niiden henkilöstöstä tekee lyhennettyä yötyöaikaa. Työterveyslaitos selvittää tutkimuksellaan muun muassa sitä, vaikuttaako kokeilu sairauspoissaoloihin. – Tutkimus on monella tapaa ainutlaatuinen, Työterveyslaitokselta todetaan.
SuPerin Inberg: Raskasta hoitotyötä ei voi määrätä jatkumaan 70-vuotiaaksi8.10.2026 12:09:22 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriö nostaa virkapuheenvuorossaan yhdeksi vaihtoehdoksi vanhuuseläkeiän nostamisen 70 vuoteen. Mallissa alinta vanhuuseläkeikää nostettaisiin kuusi kuukautta ikäluokkaa kohden. Ministeriö arvioi eläkeiän nostamisen voivan pitkällä aikavälillä lisätä työllisyyttä 50 000–120 000 henkilöllä. SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg kyseenalaistaa esityksen erityisesti fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavassa hoito- ja hoivatyössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme