80 000 hakijaa, yli 14 000 työelämäkokemusta – S-ryhmä satsaa nuorten työelämätaitoihin
16.5.2019 08:15:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

S-ryhmä on tänäkin vuonna yksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääyhteistyökumppaneista. Luuppiin nostettiin muun muassa kesätöiden hakuprosessi: huolimatta suurista hakijamääristä iso osa osuuskaupoista kutsui kaikki kesätyötä hakeneet haastatteluun. Esimerkiksi Satakunta ja KPO kokeilivat ryhmähaastatteluja, Arina ja SSO järjestivät useita rekrytointitapahtumia, ja Hämeenmaalla testattiin videohaastattelutekniikkaa.
− Ykköstavoitteemme on tarjota nuorille myönteisiä kokemuksia, sillä niillä on vaikutusta koko työuran onnistumiseen. Selvitimme osana Nuori Mieli Työssä -hanketta, mitä nuoret työltä odottavat ja toivovat. Vastaus oli: kannustusta ja palautetta. Haastankin kaikki palvelualoilla työskentelevät tsemppaavaan vuoropuheluun kesäläisten kanssa, henkilöstöjohtaja Susa Nikula SOK:lta sanoo.
Kesäduunipassilla kiinni työelämään
Osuuskaupparyhmässä halutaan herätellä esimiehiä myös perehdytyksen tärkeyteen. Osuuskauppojen ja S-ryhmän työnantajayritysten käyttöön luotiin tulevaksi kesäksi uusi perehdytystyökalu Kesäduunipassi. Työterveyslaitoksen kanssa yhteistyössä syntynyt passi on tarkoitettu ensimmäistä kertaa työelämään tulevalle nuorelle.
− Kaupan ala on monelle silta työelämään. Opetamme siis työelämätaitoja isolle osalle suomalaisnuorista joka vuosi. Nyt rikastamme normaalia perehdytystä tuomalla siihen mukaan työelämätaitojen ja omasta työkyvystä huolehtimisen näkökulmia. Kesäduunipassi on enemmän kuin työkalu – se on prosessi, jonka kuluessa nuori pohtii omia vahvuuksiaan ja opettelee työyhteisötaitoja sekä esimerkiksi ergonomiaa. Tärkeä osuus on myös fiksuilla elämäntavoilla työkyvyn varmistajana. Passi ohjaa nuorta keskusteluun oman esimiehen ja perehdyttäjän kanssa, mikä varmistaa hyvän startin työelämälle, Susa Nikula kuvailee.
Lisätiedot
S-ryhmä: henkilöstöjohtaja Susa Nikula (SOK), p. 010 76 80260
Paikallisen kesätyötilanteen tuntevat S-ryhmän osuuskauppojen henkilöstöjohtajat
Vastuullinen kesäduuni -kampanja
Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. S-ryhmä on yksi kampanjan pääyhteistyökumppaneista. Lue lisää: www.kesaduuni.org
Nuori Mieli Työssä
Nuori Mieli Työssä on S-ryhmän kolmivuotinen, hyvän työelämän kehittämisohjelma, jonka keskiössä ovat alle 25-vuotiaat nuoret. Tavoite on tuottaa tietoa ja työkaluja nuorten työkykyisyyden, työelämätaitojen ja työelämään kiinnittymisen tukemiseksi. Hankkeen kummina S-ryhmässä toimii Osuuskauppa Hämeenmaan johtoryhmä. Yhteistyökumppaneita ovat työeläkeyhtiö Elo, LähiTapiola, Barona, PAM, SAKU ry, Suomen Mielenterveysseura, Terveystalo, Työelämä 2020 ja Työterveyslaitos.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 9–17
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

