Julkisen sektorin ATERIA 13 –tapahtumassa paneudutaan alan vastuullisuuteen muunakin kuin ympäristöasiana
Ruokakasvatuksen tulevaisuus
Ruokakasvatus on tärkeä osa tulevaisuuttamme. Miten voimme siihen vaikuttaa? Nykyään vain 70% oppilaista käyttää koulun ruokapalveluja. Miten kouluyhteisön ammattilaiset muuttavat ruoan lasten ja nuorten mielissä itsestäänselvyydestä merkitykselliseksi, jotta ruoka käy kaupaksi? Näitä asioita pohditaan myös ravitsemus ja vastuullisuus -seminaarissa.
Työssä jaksaminen
Nykypäivän pyörityksessä työssä jaksamisesta on tullut erityisen tärkeää. Henkilöstön työhyvinvointi seminaarissa paneudutaan aiheisiin kuten oikea henkilöstön mitoitus, työntekijän motivointi ja työssä jaksaminen. Suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle ja uudesta työvoimasta on pulaa. Nämä kaikki vaikuttavat työyhteisöön ja työtekijöiden työssä jaksamiseen ja viihtymiseen.
- Haluamme tapahtuman avulla tarjota tietoa ja inspiraatiota tulevaisuuden haasteisiin sekä ylimmille päättäjille että asiakasrajapinnassa työskenteleville ammattilaisille, tuottaja Liimatainen kertoo.
Ohjelmapoimintoja:
Laitumelta lautaselle – voiko koko ketjun jäljittää?
ravitsemusasiantuntija Mirva Lampinen, Atria Suomi Oy klo 10.05 – 10.35
Vastuullisuus laajempana kuin ympäristötekijänä klo 13.25 – 13.45
lehtori, Meri Vehkaperä, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Kuluttajien toiveet ruokaketjun jäljitettävyydeltä ja läpinäkyvyydeltä klo 14.50 – 15.10
tutkija, Jaana Kotro, MTT
Tapahtumaan on vapaa pääsy, median ilmoittautuminen ja akkreditointi tapahtuu paikan päällä infopisteessä.
Lisätiedot:
tuottaja Irina Liimatainen, gsm 040 5890 115, irina.liimatainen@wanhasatama.com.
www.julkinenateria.fi / www.wanhasatama.com
ATERIA 13 järjestetään Helsingin Wanhassa Satamassa (Pikku Satamakatu 3-5) 5.11.2013 klo 9-16.
Tapahtuma on suunnattu julkisen sektorin ruokahuollon ja sopimusruokailun ammattilaisille. Tapahtuma on suunniteltu yhteistyössä Kuntaruokailun Asiantuntijat ry:n, Julkisten- ja Hyvinvointialojen liitto JHL:n, sekä Elintarvike ja Terveys –lehden kanssa.
Wanhassa Satamassa järjestetään päättäjille ja asiantuntijoille kohdennettujen ammattita-pahtumien lisäksi ulkopuolisten tapahtumajärjestäjien messuja sekä pienempiä asiakastilaisuuksia, juhlia, kongresseja ja kokouksia. Kävijöitä Wanhassa Satamassa on vuosittain noin 150 000. Wanha Satama kuuluu Suomen Messut -konserniin, joka on alansa ehdoton markkinajohtaja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Irina LiimatainenTuottaja
Puh:+358 40 589 0115irina.liimatainen@wanhasatama.comTietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wanha Satama
Teknologia löytää tiensä keittiötyöhön ja julkiseen ruokapalveluun6.11.2017 07:28:52 EET | Tiedote
Digitalisaation hyödyntäminen ja eKeittiö ovat pian tosiasioita myös keittiötyön arjessa. Tuottava ja tehokas ammattikeittiö -hankkeen tavoitteena on kehittää ammattikeittiössä tehtävää työtä niin, että työprosessit tehostuvat ja kevenevät. Hanke on esillä myös Ateria-tapahtumassa. Julkisen ruokapalvelun ammattilaisille kohdistettu Ateria 2017 -tapahtuma avautuu klo 8.30 tiistaina 7.11.2017 Helsingissä Wanhassa Satamassa.
INFRA 2017 Wanhassa Satamassa 7.3.201728.2.2017 10:52:22 EET | Tiedote
Digitalisaatio, kestävä kehitys ja kaupungistuminen teemoina INFRA 2017 tapahtumassa Wanhassa Satamassa Helsingissä.
Korjaus päivämäärään: Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 7.2.20176.2.2017 12:08:50 EET | Tiedote
Edellisessä tiedotteessa oli virhe päivämäärässä, pahoittelut. Oikea päivämäärä on 7.2.2017. Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.
Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 3.2.20176.2.2017 11:51:10 EET | Tiedote
Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.
Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 3.2.20174.2.2016 14:00:17 EET | Tiedote
Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme