
Urheiluopistosäätiön apurahat
Yksittäisistä urheilijoista säätiön apurahat saivat vuodeksi 2014 muun muassa keihäänheittäjä Lassi Etelätalo, pituushyppääjä Roni Ollikainen, uimari Emilia Pikkarainen, seiväshyppääjä Eemeli Salomäki ja judoka Jaana Sundberg.
Urheiluopistosäätiö tukee sääntöjensä mukaan urheilu- ja liikuntakasvatusta Suomessa. Säätiön sijoitustoiminnan tuotoista myönnettiin vuodeksi 2014 urheiluapurahoja yhteensä 205 000 euroa. Yksittäisistä urheilijoista apurahan sai 29 urheilijaa ja myönnetty määrä oli yhteensä 30 000 euroa. Urheiluseuroille ja lajiliitoille myönnettiin apurahoja yhteensä 175 000 euroa ja apurahan saajia oli 53.
Urheiluopistosäätiö on lisäksi käynnistänyt apurahoin hankkeita yhteistyökumppanien kanssa. Paralympiakomitea suunnittelee vammaisurheilijoille suunnatun urheilulukion käynnistämistä, Suomen Urheiluliitto rakentaa Leo Pusan keihäskoulun kokemusten pohjalta uutta nuorten valmennusryhmää ja Suomen Palloliiton Helsingin piiri puolestaan seuraa ja testaa vuosittain yhden nuorten ikäluokan edistymistä.
URHEILUOPISTOSÄÄTIÖ
Asiamies Jukka Hako
jukka.hako@urheiluopistosaatio.fi
puh. 050-465 0399
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Urheiluopistosäätiö
Jokaiselle lapselle oikeus harrastukseen7.10.2016 08:00:00 EEST | Tiedote
Lasten harrastukset ovat kallistuneet. Tämä koskee myös urheilua ja liikuntaa. Tutkimustietoa asiasta on riittävästi. Tasa-arvoisten harrastusmahdollisuuksien luominen vaatii tekoja. Kun jokainen toimija tekee jotakin, on vaikutus yhteensä suuri.
Urheiluopistosäätiöltä apuraha Kaisa Kasevalle - Väitöskirja selvittää lapsuusajan yhteyksiä liikunnalliseen kehitykseen7.4.2015 14:48:29 EEST | Tiedote
Tiedotusvälineille 7.4.2015. Valtiotieteiden maisteri Kaisa Kaseva on saanut Urheiluopistosäätiöltä 6 000 euron suuruisen apurahan väitöskirjatyöhön, jossa tutkitaan fyysistä aktiivisuutta elämänkaarella. Väitöskirjan neljä artikkelia tulevat tuottamaan keskeistä tietoa liikunta- ja terveysalan asiantuntijoille sekä kaikille niille, jotka työskentelevät kansansairauksien ja erityisesti niiden oireiden ennaltaehkäisyn parissa. Tutkimusasetelma on ainutlaatuinen, sillä siinä tarkastellaan lapsuusajan keskeisimpien psyykkisten tekijöiden yhteydet liikunnalliseen kehittymiseen, sekä osoitetaan myös elämänpituisen liikunnan ja terveysvasteiden yhteydet.
Lassi Etelätalolle ja maalipallomaajoukkueelle Urheiluopistosäätiön apuraha5.12.2014 14:56:17 EET | Tiedote
Suomen Vammaisurheilu ja Liikunta VAU ry:n miesten maalipallon maajoukkue on saanut Urheiluopistosäätiöltä vuodeksi 2015 apurahan, jonka turvin joukkue tähtää vuoden 2016 paralympialaisiin Rio de Janeirossa, jossa joukkue puolustaa vuoden 2012 Lontoon kisojen kultamitalia.
Urheiluopistosäätiön valtuuskunta on vuosikokouksessaan valinnut säätiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi oikeustieteen kandidaatti, valtiotieteen maisteri Perttu Puron25.4.2013 14:00:00 EEST | Tiedote
Urheiluopistosäätiön valtuuskunta on vuosikokouksessaan valinnut säätiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi oikeustieteen kandidaatti, valtiotieteen maisteri Perttu Puron. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin varatuomari Kari T. Ahonen, valtiotieteen maisteri Laura Andersson, valtiotieteen kandidaatti Ulla Juurola, johtaja Erkki Kokkonen ja varatuomari Jani Salenius. Aiemmin valittuna hallituksessa jatkaa toimitusjohtaja Heikki Nykänen.
Urheiluopistosäätiö käynnisti 60 000 euron apurahahankkeet13.11.2012 11:31:11 EET | Tiedote
Urheiluopistosäätiö on 60-vuotisen toimintansa kunniaksi käynnistänyt kolme apurahahanketta, joiden yhteissumma on 60 000 euroa. Kukin hanke on suuruudeltaan 20 000 euroa ja hankkeet toteutetaan vuosina 2013‒2015.