A-Insinöörit vahvistaa korjausrakentamisen kestävän kehityksen ja rakennusterveyden palveluitaan – uuden yksikön johtoon Mikko Tarri
16.1.2023 11:43:00 EET | A-Insinöörit Oy | Tiedote

– A-Insinööreillä on kattava valikoima rakennusterveyden edistämiseen, kuten sisäilmastoon, kosteudenhallintaan ja rakennusfysiikkaan liittyviä palveluita. Nyt haemme kasvua valtakunnallisesti erityisesti yksityiseltä sektorilta, toimitila- ja teollisuuskiinteistöjen parista. Katse on koko Suomessa ja myös paikkakunnissa, joille emme ole vielä tarjonneet rakennusterveyden ja korjausrakentamisen kestävän kehityksen palveluita, kertoo A-Insinöörien yksikönjohtaja Mikko Tarri.
A-Insinöörien kestävän kehityksen palvelut kattavat rakentamisen koko ketjun muun muassa hiilineutraalista rakennuttamisesta aina hiilijalanjälkikonsultointiin, energiakonsultointiin ja purkukartoitukseen.
– Rakennusalan sääntely on kestävän kehityksen osalta lisääntymässä, ja se näkyy asiakkaidemme odotuksissa. Kestävän kehityksen konsultaatiota tarvitaan yhä useammassa hankkeessa. Olemme parhaillaan mukana esimerkiksi hankkeessa Helsingin Vattuniemessä, jossa pilotoidaan Helsingin kaupungin kanssa, miten ennakoiva suunnittelu parantaa purkumateriaalin hyötykäyttöä, Tarri sanoo.
A-Insinöörien laajaa korjaussuunnittelun osaamista on tämän vuoden alusta keskitetty kokonaan uudelle korjaussuunnittelu ja asiantuntijapalvelut -toimialalle.
– Mikko on menestyksellisesti luotsannut Tampereen ja Pirkanmaan alueen korjaussuunnittelupalveluitamme. Ne siirtyvät nyt korjaussuunnittelun yksikönjohtajaksi siirtyvän Saija Varjosen käsiin, ja Mikko aloittaa rakennusterveyden ja korjaussuunnittelun kestävän kehityksen palveluidemme laajentamisen koko Suomeen. Sekä korjausrakentamisen että kestävän kehityksen markkina on kovassa kasvussa, ja A-Insinööreillä on runsaasti alan parasta osaamista, sanoo toimialajohtaja Juha Valtari.
A-Insinöörit tekee korjaussuunnittelua ja -konsultointia julkisiin rakennuksiin, asuinrakennuksiin, liike- ja toimistotiloihin sekä teollisiin kohteisiin koko Suomen alueella. Konsernin korjaussuunnittelun ja asiantuntijapalveluiden toimialalla työskentelee 150 korjaussuunnittelun, rakennusterveyden, taloyhtiöpalveluiden ja kestävän kehityksen asiantuntijaa.
Yhteyshenkilöt
Mikko Tarri, yksikönjohtaja, rakennusterveys ja kestävä kehitys, A-Insinöörit
puh. 040 057 6633
mikko.tarri@ains.fi
Juha Valtari, toimialajohtaja, korjaussuunnittelu ja asiantuntijapalvelut, A-Insinöörit
puh. 0400 908 817
juha.valtari@ains.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
A-Insinöörit (AINS Group) on suomalainen, ennakkoluuloton rakennetun ympäristön konsultti- ja suunnitteluyhtiö. 1 400 hengen asiantuntijayhteisömme tarjoaa talo-, teollisuus- ja infrahankkeisiin kaikki suunnittelun ja projektijohtamisen palvelut kuudella liiketoiminta-alueella: rakennuttaminen, arkkitehtisuunnittelu, rakennesuunnittelu, korjaussuunnittelu, teollisuus- ja talotekniikka sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelu. Konsernimme kuuluu arkkitehtitoimisto ONE Architects. Toimimme 19 toimipaikalla Suomessa ja kansainvälisesti.
A-Insinöörit – ihmisiä, joiden kanssa rakennat rohkeasti parempaa. www.ains.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Insinöörit Oy
Näyttävä Oivallustentalo nousee Myyrmäkeen – A-Insinöörit vastaa vaativasta rakennesuunnittelusta20.5.2026 11:09:46 EEST | Tiedote
Arkkitehtuurisesti korkeatasoinen Oivallustentalo rakennetaan Vantaan Myyrmäkeen kaupunkilaisten uudeksi olohuoneeksi ja oppimisen keskukseksi. Kauppakeskus Myyrmanniin ja alueen keskustoriin yhdistyvän, julkisivultaan polveilevan opistotalon rakennesuunnittelusta vastaa A-Insinöörit. Tontin esirakentaminen käynnistyy syksyllä.
Kristiinankaupunki kehittää edellytyksiä datakeskuksille – A-Insinöörit konsulttina29.4.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Kristiinankaupunki kehittää itäpuolen teollisuusaluetta datakeskustoimintaa varten. Tavoitteena on luoda edellytyksiä datakeskustoiminnalle, joka tukee pitkäjänteisesti alueen muuta elinkeinotoimintaa. A-Insinöörit toimii hankkeessa kaavoituskonsulttina.
Oulun elämysareenan suunnittelu etenee – A-Insinöörit vastaa rakenne-, palo- ja akustiikkasuunnittelusta22.4.2026 09:23:00 EEST | Tiedote
A-Insinöörit on sopinut SRV:n kanssa Ouluun rakennettavan uuden elämysareenan rakennesuunnittelusta sekä paloturvallisuuden ja akustiikan suunnittelusta. Oulun asemaseudun tuntumaan sijoittuva elämysareena tuo kansainvälisen tason urheilu-, kulttuuri- ja konferenssitapahtumat laajasti pohjoisen Suomen saavutettaviksi.
A-Insinöörit kasvoi ja paransi kannattavuuttaan vuonna 2025 – monialaisuus kantoi haastavassa markkinassa24.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Suunnittelu- ja konsulttiyhtiö A-Insinöörit kasvatti liikevaihtoaan yli 10 % ja paransi kannattavuuttaan edelleen poikkeuksellisesta rakentamisen markkinatilanteesta huolimatta. Orgaanista kasvua tukivat erityisesti datakeskukset, julkisen sektorin hankkeet ja teollisuuden vihreän siirtymän hankkeet, erityisesti energia-alalla.
359 opiskelijakotia ja uusi pääkonttori samaan kortteliin – Hoas Huippu valmistuu11.3.2026 09:43:00 EET | Tiedote
Helsingin opiskelija-asuntosäätiön historian suurin hanke valmistuu Keski-Pasilassa. 17 kerrokseen kohoava Hoas Huippu yhdistää 359 opiskelija-asuntoa, Hoasin uuden pääkonttorin, liiketiloja sekä laajat yhteiskäyttöiset tilat. Ääniympäristön hallinta johdatti arkkitehti- ja rakennesuunnittelua vilkkaassa liikenteen solmukohdassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
