Aalto-yliopisto perustaa kiinalaisyliopiston kanssa yksikön Shanghaihin

Aalto-yliopiston kolme maisteriohjelmaa tulevat osaksi Shanghai International College of Design and Innovation -yksikön (Shanghai D&I) tarjontaa. Maisteriohjelmien opetus Shanghaissa alkaa tulevana syksynä, ja ohjelmien ensimmäiset kiinalaisopiskelijat saapuvat Otaniemeen syksyllä 2018.
Kyseessä on Aalto-yliopiston ensimmäinen tilauskoulutusyhteistyö ja tiettävästi myös ensimmäinen vastaava malli koko Suomessa. Tilauskoulutus tarkoittaa ulkopuolisen toimeksiantajan, tässä tapauksessa Tongji-yliopiston, tilauksesta tapahtuvaa maksullista koulutusta. Aallon ja Tongjin sopimus perustuu Kiinan opetusministeriön hyväksymään kansainvälisen yhteistyön malliin.
Aallon ja Tongjin rehtorit allekirjoittivat sopimuksen tilauskoulutuksesta Pekingissä torstaina 29. kesäkuuta osana pääministeri Juha Sipilän Kiinan-matkan ohjelmaa.
Shanghai D&I:n opiskelijat voivat valita kolmesta eri maisteriohjelmasta muotoilun ja kestävän kehityksen alalta: International Design Business Management, Creative Sustainability ja Collaborative and Industrial Design. Kaikkien ohjelmien opetussisältö perustuu Aallon nykyisiin, samoihin maisteriohjelmiin. Lisäksi Shanghai D&I tarjoaa kandiopiskelijoille tuotekehitykseen keskittyvän Aaltonautti-sivuainekokonaisuuden, jonka on kehittänyt Aalto-yliopiston Design Factory.
”Shanghai on sijaintina erittäin kiinnostava Aalto-yliopistolle, onhan se Kiinan suurin kaupunki, liike-elämän solmukohta ja jatkuvasti kehittyvä muotoilun keskus. Tiivis yhteistyömme Tongji-yliopiston kanssa tarjoaa aaltolaisille uusia oppimisen ja tutkimisen mahdollisuuksia”, Aalto-yliopiston rehtorina 1. heinäkuuta aloittava Ilkka Niemelä sanoo.
Aallon ja Tongjin yhteistyö on jatkunut jo vuosia. Tongji kuuluu Kiinan 15 parhaan yliopiston joukkoon ja on johtava yliopisto muun muassa insinööritieteiden, kauppatieteiden ja arkkitehtuurin aloilla. Yliopiston muotoilun ja innovaatioiden korkeakoulu on omalla alallaan yksi kansainvälisesti arvostetuimpia kiinalaisoppilaitoksia.
”Shanghain kaupunki on valinnut innovatiivisuuden tärkeimmäksi strategiseksi tavoitteekseen. Näin se pyrkii muuttumaan perinteisten teollisuusalojen keskuksesta uuden talouden ja teknologian solmukohdaksi. Muotoilulla on merkittävä rooli tässä prosessissa”, sanoo Tongji-yliopiston dekaani Lou Youngq.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kansainvälisten asioiden päällikkö Mari-Anna Suurmunne, Aalto-yliopisto, p. 040 353 8321
Oppimispalveluiden päällikkö Eija Zitting, Aalto-yliopisto, p. 050 364 7778
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Metsähovin radio-observatorioon rakennetaan maailman laajakaistaisin vastaanotinjärjestelmä8.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kahden kansainvälisen yrityksen tuki tuo parhaan mahdollisen tekniikan suomalaistutkijoiden käyttöön avaruuden mysteerien ratkomiseksi Aalto-yliopistoon kuuluvassa Metsähovin radio-observatoriossa.
Uusi painovoimateoria voi antaa vastauksia maailmankaikkeuden syntyyn7.5.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden kehittämä ratkaisu painovoiman kvanttiteoriaan auttaisi löytämään vastauksia fysiikan suurimpiin kysymyksiin.
Kutsu: Tuotekehityskurssin loppugaala esittelee opiskelijoiden hienoimmat ratkaisut aina laajennettavasta minisaunasta muovimiinoja havaitsevaan drooniin7.5.2025 11:00:00 EEST | Kutsu
Huippusuositulla tuotekehityskurssilla opiskelijat kehittävät luovia ratkaisuja yritysten antamiin aitoihin haasteisiin. Monialaisilla tiimeillä on yhdeksän kuukautta aikaa ja 10 000 euron budjetti.
Tähtitieteilijät kuvasivat maailmankaikkeuden varhaisimpia galakseja29.4.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
James Webb -avaruusteleskoopin tuoreet kuvat tarjoavat tutkijoille ainutlaatuisen näkymän galaksien kehitykseen siitä lähtien, kun maailmankaikkeus oli alle miljardin vuoden ikäinen.
Ainutlaatuinen tutkimus kartoitti satelliittitietojen avulla elinoloja: ahma palaamassa Etelä-Suomeen23.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, minkälaisissa metsätyypeissä ahma viihtyy. Suomen ahmapopulaatio on kasvanut tasaisesti viime vuosina, mutta laji on edelleen erittäin uhanalainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme