Aalto-yliopiston Ilkka Niemelä: On pidettävä huolta koko Suomen koulutusjärjestelmän tasapainosta
3.9.2019 15:00:01 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä ilmaisi lukuvuoden avajaispuheessaan huolensa Suomen koulutusjärjestelmän tasapainosta: ”Tasapainoa ei valitettavasti nyt ole, koska Uudenmaan nuorilla on huonoimmat koulutusmahdollisuudet Suomessa.”
Väitettään Niemelä perustelee tilastotiedoilla. Uudellamaalla on suhteessa vähiten korkeakoulutuspaikkoja uusia ylioppilaita kohti ja myös tiukin kisa aloituspaikoista, koska ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohden on selvästi enemmän kuin muissa maakunnissa. Uusmaalaiset ovatkin suurin yliopistopaikkojen hakijaryhmä lähes kaikissa Suomen maakunnissa.
Niemelän mukaan Uudenmaan korkeakoulutuspaikkoja on lisättävä. Se korjaisi tilannetta sekä nuorten että koko Suomen kannalta.
Ilkka Niemelä sanoi, että tutkimuksen ja korkeakoulutuksen digitalisaation edistämiseksi Suomeen tulee toteuttaa ratkaisuja, joilla vastataan uudenlaisen joustavan ja jatkuvan oppimisen tarpeisiin. Niemelä muistutti myös, että tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin investoiminen takaa Suomen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn.
Valtiovallan tervehdyksen lukuvuoden avajaisiin toi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen:
”Jokaisen korkeakoulun tulisi löytää oma vahvuutensa kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa ilman ulkopuolista sanelua. Korkeakoulujen, tutkimuksen ja poliittisen päätöksenteon välistä vuorovaikutusta on lisättävä. Oleellista on, että tutkimuksen arvostus nousee ja tutkittua tietoa hyödynnetään entistä paremmin päätöksenteossa. Olkoon tämä toive ja kajautus teidän suuntaan. Me poliitikot tarvitsemme tiedettä.”
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Tapio Hautamäki totesi omassa puheessaan: ”Tärkeintä, mitä Aalto tarjoaa yhteisölleen, eivät ole tilat, valmis opintosuunnitelma tai näyttävät tutkintotodistukset. Tärkeintä on se, että Aalto voi toimia yhteisön jäsenille alustana ja mahdollistajana. Juuri niistä epätyypillisistä ainekokonaisuuksista, vapaaehtoistoiminnasta ja monialaisesta yhteistyöstä syntyvät ne villeimmät innovaatiot.”
Olli Varis Aalto-professoriksi
Rehtori Ilkka Niemelä nimitti Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun rakennetun ympäristön laitoksen professorin Olli Variksen Aalto-professoriksi tunnustuksena hänen merkittävistä tieteellisistä ansioistaan ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudestaan.
Hän on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu vesi- ja ympäristöasioiden tutkija, joka on erikoistunut vesivaroihin sekä kehityksen, ympäristön ja luonnonvarojen kestävän käytön vuorovaikutukseen. Professori Varis, joka on erityisen tunnettu tutkimuksestaan Aasian kasvutalouksissa, on osallistunut aktiivisesti globaalien vesiongelmien ratkaisemiseen ja hänellä on useita asiantuntijatehtäviä Aasian yliopistoissa.
Professori Varis on julkaissut 177 artikkelia, joita on kaikkiaan siteerattu noin 3 000 kertaa. Hän on johtanut Aalto-yliopiston Sustainable Global Technologies -ohjelmaa vuodesta 2007 alkaen. Professori Olli Varis piti tilaisuudessa Aalto-esitelmän.
Avajaisissa jaettiin myös tunnustuspalkintoja yliopiston henkilöstölle. Vuoden Aalto-teoksi valittiin Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä Kauppakorkeakoulun muutot Otaniemeen.Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun onnistuneesta integroitumisesta pääkampukselle palkittiin Aalto-yliopistokiinteistöjen (Aalto CRE) sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun muuttotiimit. Kaikkien korkeakoulujen sijoittuminen yhteiselle kampukselle Otaniemeen on ollut Aalto-yliopiston perustamisesta saakka yksi yliopistoyhteisön keskeisiä liikkeelle panevia voimia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka Niemelä, rehtori, Aalto-yliopisto
p. 050 452 4690 (assistentti Hely Kilpeläinen)
president@aalto.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta7.4.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä2.4.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Tutkijat tekivät satoja uudelleenanalyyseja sadasta aiemmin julkaistusta sosiaali- ja käyttäytymistieteiden tutkimuksesta. Samoihin johtopäätöksiin päästiin vain joka kolmannessa uudelleenanalyysissa.
Unohda ruutuaika, kuormitus syntyy puhelimen toistuvasta räpläämisestä23.3.2026 11:15:12 EET | Tiedote
Tuore tutkimus paljastaa, että kuormitusta ei selitä pelkkä ruutuaika. Eniten kuormittaa pätkittäinen käyttö: jatkuva lyhyt vilkuilu ja viestittely pitkin päivää. Näistä rutiineista on myös vaikea päästä eroon.
Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita13.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Aalto-yliopisto sai oman kvanttitietokoneen – AaltoQ20 kouluttaa tulevaisuuden kvanttiosaajat11.3.2026 12:01:00 EET | Tiedote
AaltoQ20 on maailmallakin harvinainen ja Suomessa täysin ainutlaatuinen huipputason kvanttitietokone, jolla paitsi koulutetaan tulevaisuuden osaajia, myös tutkitaan kvantti-ilmiöitä ja kehitetään uutta teknologiaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
