Aalto-yliopistosta ponnistaneiden kasvuyritysten rahoitus on Euroopan huippua
1.12.2021 08:05:59 EET | Aalto-yliopisto | Tiedote

Aalto-yliopisto on kasvanut yhdeksi Euroopan näkyvimmistä startup-ekosysteemeistä, osoittaa hollantilaisen startup-yritys Dealroom.co:n yliopistolähtöisistä syväteknologiayrityksistä kokoama listaus. Aalto kilvoittelee Cambridgen yliopiston ja ETH Zürichin kaltaisten verrokkien kanssa, kun arvioidaan yliopistolähtöisiä teknologia-alan kasvuyrityksiä.
Aalto-yliopiston yritysekosysteemi on kuudennella sijalla, kun tarkastellaan eurooppalaisten yliopistojen deep tech- eli syväteknologiaan keskittyvien yritysten keräämää rahoitusta.
Pääomasijoittajat ry:ltä saatujen tietojen mukaan Aallon tutkijoiden, opiskelijoiden ja alumnien perustamat yritykset ovat keränneet yli 1,1 miljardia euroa rahoitusta viime vuosikymmenen aikana.
Vuosittain yliopiston ekosysteemissä syntyy lähes 100 yritystä, mikä on puolet kaikista yliopistolähtöisistä kasvuyrityksistä Suomessa.
”Mitä useampia monialaisia yrittäjyydestä kiinnostuneita tiimejä voimme yhdistää, sitä valoisampi on tulevaisuus”, sanoo Aalto-yliopiston innovaatioasioista vastaava vararehtori Janne Laine.
”Maailman kestävän kehityksen haasteet vaativat monitieteistä ajattelua, ja juuri siihen ekosysteemimme on oivallinen alusta. Tämä näkyy myös elinkeinoelämässä – alumniemme perustamat yritykset ovat usein esillä otsikoissa. Viimeisin menestystarina on ruokalähettiyritys Wolt.”
Marraskuun alussa uutisoitiin, että yhdysvaltalainen DoorDash osti Miki Kuusen ja viiden muun Aallon alumnin perustaman Woltin. Osakekaupan arvo oli 7 miljardia euroa, mikä teki siitä Suomen historian toiseksi suurimman yrityskaupan.
Nanosatelliitteja ja kvanttitietokone
Aalto-yliopiston keskeisiä tutkimusalueita ovat tieto- ja viestintäteknologia, globaali liiketoiminta, edistyneet energiaratkaisut, ihmiskeskeiset elinympäristöt, taide ja muotoilu, terveys ja hyvinvointi sekä kestävät materiaalit. Kaikilla näillä osa-alueilla yliopisto sijoittuu korkealle niin kansainvälisissä arvioinneissa kuin yrittäjyystilastoissa.
Vuosittain tapahtuu noin 30 teknologiansiirtoa, joissa Aalto-yliopistossa syntyneitä innovaatioita, patentteja tai lisenssejä siirtyy kaupallistettavaksi. Vuodesta 2013 lähtien on toteutettu 275 teknologiansiirtoa.
Yksi näistä on IQM, Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistyöstä syntynyt yritys, joka rakentaa Suomen ensimmäistä kaupallista kvanttitietokonetta. Yritys on kerännyt rahoitusta 39 miljoonaa euroa johtavilta sijoittajilta kuten Tencentiltä, ja se sai juuri valmiiksi ensimmäisen viiden kubitin eli kvanttibitin kvanttitietokoneensa.
Toinen viimeaikainen menestystarina on ICEYE, joka sai alkunsa Aalto-1-nanosatelliittihankkeesta. Yrityksen perustajatiimin asiantuntemus satelliittikaukokartoituksessa käytettävien SAR-tutkien suunnittelussa mahdollisti Suomen ensimmäiset kaupalliset satelliitit. Yritys on tähän mennessä kerännyt rahoitusta 71 miljoonaa euroa. ICEYE tuottaa laitteita myös ilmastonmuutoksen arviointiin.
Opiskelijoiden yrittäjyysyhteisöön osallistuu vapaaehtoisia yli 50 maasta
Aalto-yliopisto on Euroopan aktiivisimman opiskelijavetoisen yrittäjyysyhteisön koti. Useat tuhannet opiskelijat osallistuvat aktiivisesti yhteisön toimintaan eri järjestöjen kautta. Esimerkiksi Aalto Ventures -ohjelman järjestämien kurssien kautta yli 9 000 opiskelijaa on perehtynyt yrittäjyyteen ja yrittäjähenkiseen ajattelutapaan.
Opiskelijoiden aktiivisuus on myös Slushin taustalla. Tapahtuman järjesti alun perin opiskelijoiden perustama yrittäjyysyhteisö Aaltoes, Aalto Entrepreneurship Society. Nyt, runsaat kymmenen vuotta myöhemmin Slush kokoaa useimpina vuosina yhteen yli 20 000 sijoittajaa, yrittäjää, mediaa ja vapaaehtoista yli 50 maasta. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään pienempänä koronatilanteen vuoksi.
Vastuullista yrittäjyyttä
Aallon ensimmäiset kymmenen vuotta keskittyivät erityisesti startup-ekosysteemin rakentamiseen ja yrittäjyyden edistämiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Seuraavaksi vuorossa on etenkin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (SDG) liittyvien ongelmien ratkaisu. Yliopiston merkittävin yrittäjyyden kurssi edellyttää, että jokainen osallistuja muodostaa liikeideansa jonkin SDG:hen liittyvän ongelman ympärille.
Aalto-lähtöiset ja alumnien perustamat yritykset keskittyvät ratkaisemaan maailmanlaajuisia haasteita kuten ruokahävikkiä, luonnonvarojen kestävää käyttöä tai hyvinvointiin liittyviä ongelmia.
Business and Sustainable Development -komission Better Business, Better World -raportin mukaan maailman kestävyystavoitteet on mahdollista saavuttaa, ja ne tarjoavat yrityksille 12 miljardin dollarin liiketoimintamahdollisuuden.
”Jokaisen ratkaisun, jolla pyritään tekemään maailmasta parempi paikka, tulee olla tieteellisesti vankka, hyvää bisnestä ja luovasti suunniteltu”, Janne Laine sanoo.
”Mielestäni meillä on erinomaiset mahdollisuudet ratkaista useita maailman isoimmista ongelmista tutkimuksen ja yrittäjyyden avulla.”
_____________________________________________________________________
Aalto-yliopiston yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemi pähkinänkuoressa
Aalto-yliopiston syväteknologia-alan spinoutit ovat keränneet rahoitusta yhteensä noin 283 miljoonaa euroa. Tämä tekee Dealroomin datan perusteella ekosysteemin yritysryppäästä Euroopan kuudenneksi menestyneimmän syväteknologian rahoituksessa.
Yliopiston tutkimustoiminnasta on syntynyt yliopiston perustamisvuodesta 2010 lähtien yhteensä 275 teknologiansiirtoa ja läpimurtoja muun muassa kvanttitutkimuksessa, SAR-tutkissa ja ekologisesti kestävissä tekstiileissä.
Suomen pörssinoteerattujen yritysten toimitusjohtajista noin 40 prosenttia on Aalto-yliopiston kasvatteja. Aallon tutkijoiden, opiskelijoiden ja alumnien perustamat yritykset ovat keränneet yli 1,1 miljardia euroa rahoitusta viime vuosikymmenen aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Laine, innovaatioista vastaava vararehtori
puh. 050 465 6835
vp-innovation@aalto.fi
Tomi Erho, innovaatiopalveluiden johtaja
puh. 050 535 5653
tomi.erho@aalto.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle24.4.2026 08:39:25 EEST | Tiedote
Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
Kutsu: Opiskelijoiden projekteista syntyy patentteja ja startupeja – tuotekehityskurssin loppugaala esittelee ratkaisut aitoihin haasteisiin23.4.2026 09:45:00 EEST | Kutsu
Aalto-yliopiston huippusuositulla tuotekehityskurssilla opiskelijat kehittävät luovia ratkaisuja yritysten antamiin aitoihin haasteisiin. Jo 30 vuoden ajan järjestetyllä kurssilla kehitetyistä prototyypeistä on syntynyt myös lukuisia patentteja ja startupeja. Tänä vuonna opiskelijat kehittivät ratkaisuja muun muassa teho-osastoille, laivojen ohjaamoihin ja rakennustyömaille.
Tutkimus paljastaa, missä näätä, kärppä ja lumikko viihtyvät – elinympäristöt kartoitettiin ensimmäistä kertaa koko Suomessa15.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Näädän, kärpän ja lumikon kannat ovat kutistuneet merkittävästi eri puolilla Suomea viime vuosikymmenten aikana. Sillä voi olla vaikutusta peto-saalis-suhteisiin ja laajemmin metsiin ekosysteeminä. Tuore tutkimus antaa nyt eläinten suojelulle arvokasta tietoa siitä, millaisissa elinympäristöissä näätäeläimet parhaiten menestyvät.
Uuvuttaako puhelimen selailu? Tekoälymalli simuloi nyt fyysistä ponnistelua14.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Älypuhelinten keräämät lokit kertovat, mitä kohtia näytöstä käyttäjät napauttavat ja pyyhkäisevät. Nyt tutkijat ovat kehittäneet tekoälymallin, joka simuloi näihin liikkeisiin liittyvää tuki- ja liikuntaelimistön rasitusta.
Ennätyksellinen fotoniikan keksintö vangitsee valon sirulle miljooniksi kierroksiksi13.4.2026 13:15:00 EEST | Tiedote
Uusi löydös avaa tien kohti nopeampia ja energiatehokkaampia siruja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi fotoniikka- ja kvanttilaitteiden rakennusmateriaalina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
