Äänen avulla luodaan elämyksiä ja ostohalukkuutta
24.9.2019 12:24:52 EEST | Messukeskus | Tiedote
Teknologian kehitys tuo uudenlaisia mahdollisuuksia erilaisten aistielämysten tuottamiseen. Avita Audiovisual Expon ohjelmassa ja osastoilla on esillä alan uusinta teknologiaa kolmiulotteisesta äänimaailmasta valotaideteoksiin unohtamatta perinteisiä AV-alan tuotteita miksauspöydistä mikrofoneihin ja kaiuttimiin.
Audico tuo messuille immersiivisen audiohuoneen eli kuulijaa ympäröivän, liveäänentoistoa esittelevän järjestelmän. Immersiivinen audio on suurimpia mullistuksia äänentoiston alalla vuosikymmeniin. Uusi teknologia mahdollistaa yhtenäisen, kuulijaa ympäröivän äänikuvan koko katsomossa.
”Immersiivinen, eli kuulijaa ympäröivä ääni, on tämän hetken kuumin aihe ammattiäänentoiston alalla”, kertoo Audico Systems Oy:n myyntipäällikkö Pauli Molnár.
”Avita Audiovisual Expo -messuille rakennettava L-Acoustics-demohuone on pitkälti sama, jota L-Acoustics on tehnyt suurimmilla kansainvälisillä messuilla viimeisen kahden vuoden ajan. L-ISA (L-Acoustics Immersive Sound Art) demo havainnollistaa hyvin eron ”vanhan ja uuden”, eli stereon ja immersiivisen audion välillä”, Molnár toteaa.
”Koen, että tässä on kehitteillä yhtä iso muutos kuin aikoinaan siirtyminen monosta stereoon.”
Immersiivistä äänimaailmaa ja muita ääneen, valoon ja videoon liittyviä ratkaisuja ja tekniikkaa esittelevät myös msonic ja Gelelec omalla yhteisosastollaan.
”Äänen, valon ja kuvan merkitys asiakaskokemuksen tukemisessa kasvaa koko ajan. Laadukas ääni tekee tilasta viihtyisän paikan, jossa asiakas on paremmalla mielellä, viihtyy pidempään, ostaa enemmän ja palaa myös uudelleen”, toteaa msonicin markkinointipäällikkö Pia Rupponen
Brändi-identiteettiä rakennetaan myös äänellä
Brändi-identiteetti käsitetään helposti vain visuaalisiksi kokonaisuuksiksi ja ohjeistuksiksi, jotka kattavat muun muassa logon, fontit ja värit. Yhä kiristyvässä kilpailussa yritykset hakevat erottautumiskeinoja myös muualta. Yksi mahdollisuus on Audio Brand Book, jota voidaan verrata yrityksen visuaaliseen ohjeistukseen. Sen elementtejä ovat muun muassa äänilogot, puheääni, brändimusiikki ja äänimaisemat.
Bauer Median Head of Branding Lauri Domnick valottaa mesuilla äänibrändäyksen erilaisia mahdollisuuksia.
”Koska ääni vaikuttaa meihin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, voimme hyvin suunnitellulla äänellä vaikuttaa asiakkaan tunnetilaan ja käyttäytymiseen. Liikkeessä vietetty aika, todennäköisyys ostaa, keskiostoksen suuruus ja yleinen viihtyvyys ovat asioita, joihin voidaan vaikuttaa niin, että viestimme myös samalla brändistä ja sen arvoista”, Domnick tiivistää.
Vinkkejä julkisten hankkeiden kilpailutukseen sekä esteettömän kuunteluympäristön luomiseen
Suurten audiovisuaalisten ratkaisujen hankintaan liittyy hyvin usein kilpailutus, ja siihen osallistumisessa on omat jipponsa. Miten osallistua tarjouskilpailuunmahdollisimman tehokkaastija samalla välttää sudenkuopat? Julkisiin hankintoihin erikoistunut juristi Sanna Kronström kertoo 5 tärkeintä vinkkiään julkisiin hankintoihin osallistuville.
Av-ammattilaisten on osattava rakentaa myös esteetön kuunteluympäristö, niille, joilla kuulo on alentunut ikääntymisen tai melualtistuksen seurauksena. Kuulolaitteen käyttö haastaa ympäristöä, sillä muun muassa kaikuisuus, taustamelu sekä pitkä välimatka puhujan ja kuulijan välillä haittaavat kuulemista. Äänensiirron avulla voidaan ohittaa tilan akustisia häiriötekijöitä. Kuuloliiton erityisasiantuntija Jukka Rasa valottaa puheenvuorossaan, mihin tiloihin induktiosilmukka tulee asentaa.
AV-alan ammattilaisille sekä kiinteistöjen hankinnoista vastaaville suunnattu Avita Audiovisual Expo on pureutuu alan ajankohtaisiin kysymyksiin. Se järjestetään 2.-3.10. Messukeskuksessa Helsingissä samaan aikaan Kiinteistömessujen, turvallisuusalan FinnSecin sekä Cyber Security Nordicin kanssa.
Katso koko ohjelma: audiovisualexpo.fi
LISÄTIEDOT: tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus, Messukeskus, puh. 050 385 5482, taira.sjoblom-tallus@messukeskus.com
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingin venemessut on Euroopan toiseksi suurin sisätiloissa järjestettävä venenäyttely15.2.2026 18:17:05 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt esitteli laajasti veneilyyn, kalastukseen ja vesiharrasteisiin liittyviä tuotteita. Veneitä messuilla oli 400, joista valtaosa oli suomalaisia. Yksi tapahtuman vahvuuksista on suomalaisten toimijoiden vahva sitoutuminen ja laaja osallistuminen Pohjois-Euroopan suurimpaan veneilytapahtumaan. Suomalaiset veneet kiinnostavat myös kansainvälisiä kävijöitä, joita nähtiin venemessuilla entistä enemmän. Vene 26 Båt -messut järjestettiin 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Veneelle uusi elämä -kisan voitti turkulainen Henri Reivolahti ja Carita HT14.2.2026 15:05:19 EET | Tiedote
Vene 26 Båt Helsingin kansainvälisillä venemessuilla palkittiin lauantaina 14.2. Veneelle uusi elämä -kisan voittaja Henri Reivolahti, joka oli kunnostanut Carita HT -veneen lähes kelvottomasta veneestä upeaksi käyttöveneeksi. Messuilla oli kolme venettä kilpailemassa voitosta. Yleisöäänestyksen voitti myös Carita HT. Venemessut järjestetään 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Vene 26 Båt: Messujen kalastusvene on Finval 515 Evo DC14.2.2026 13:12:11 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt tuo esille entistä enemmän kalastusvarustettuja veneitä. Tänä vuonna tuomaristo valitsi toista kertaa Messujen kalastusveneen ja se on Finval 515 Evo DC. Yleisöäänestyksen voitti Predacast 430 Striker. Vene 26 Båt -messut järjestetään 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Pelasta Itämeri -palkinnon voitti Fishheart ja kalatie13.2.2026 18:00:00 EET | Tiedote
Suomen Messusäätiön 20 000 euron Pelasta Itämeri -palkinnon voitti Fishheart Oy:n kalatie-hanke. Palkinto jaettiin perjantaina 13.2. Vene 26 Båt -messuilla Helsingissä.
Golfmessut tarjoilee ohjelmaa niin tuoreille tulokkaille kuin kokeneille pelaajille12.2.2026 12:46:23 EET | Tiedote
Suomen suurin golftapahtuma, Golfmessut, järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 27.–29.3. samaan aikaan Kevätmessujen kanssa. Lajin uutuustuotteiden ja palveluiden esittelyn rinnalla luvassa on mm. simulaattorigolfin ensimmäinen virallinen SM-finaali, sekä monipuolista asiatietoa, viihdettä ja julkisuuden henkilöiden haastatteluja lajin tiimoilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

