ABC Marjahaka uudistuu

Ravintolan ilme uudistuu täysin, kun linjastojen pinnat ja kaikki ravintolan kalusteet uusitaan. Kaupan puolella hyllyuudistusten lisäksi kylmäkalusteet uusitaan entistä energiatehokkaammiksi. Lattiapintoja uusitaan viihtyisämmän kokonaisuuden saavuttamiseksi. Uusi astianpalautuspiste tulee osaltaan sujuvoittamaan asiakkaiden palvelua entisestään.
- Olemme tulevasta uudistuksesta todella innoissamme! Uudistus antaa meille edellytykset tarjota entistä sujuvampaa ja parempaa palvelua viihtyisämmässä ympäristössä. Vastuullisuusnäkökulma on myös vahvasti esillä entistä energiatehokkaampien laitteiden myötä. Uudet upeat puitteet auttavat meitä matkallamme kohti Parhaan Elämän Edelläkävijyyttä Savossa., ABC Marjahaan liikennemyymäläpäällikkö Jonna Ruotsalainen kertoo tyytyväisenä.
Muutostöistä johtuen ABC Marjahaka on suljettu tämänhetkisen suunnitelman mukaisesti 14.–26.3.2023 väliseksi ajaksi. Tämän lisäksi ravintolan on suunniteltu olevan osittain suljettu esimerkiksi keittiön osalta 12.3.–5.4.2023. Tankkaus onnistuu ympäri vuorokauden koko uudistuksen ajan. Uudistuneen ABC Marjahaan muutostöiden on tarkoitus valmistua suurimmilta osin pääsiäiseksi.
Marjahaan kiinteistö on rakennettu vuonna 1997 ennen ABC-ketjun olemassaoloa. ABC-ketjuun Marjahaka siirtyi vuonna 2000. Edellisen isomman muodonmuutoksen ABC Marjahaka on kokenut vuonna 2013. ABC Marjahaka on yksi 5-tien vilkkaimmista pysähdyspaikoista ja palvelee kattavasti myös paikallisia asiakkaita.
Fresh upin pääurakoitsijana toimii Expedit Finland Oy. Uudistuksen on suunnitellut Kristian Koivisto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanni IsotaloRyhmäpäällikköOsuuskauppa PeeÄssä
Puh:044 719 7940hanni.isotalo@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Uudistunut Kaavin S-market viettää ajavaisia1.6.2023 12:44:58 EEST | Tiedote
Kaavin S-marketin uudistaminen aloitettiin viime syksynä. Palveluita parannetaan muun muassa paistopisteellä, pikakassoilla ja asiakas-WC:llä, joista on tullut paljon asiakastoiveita.
Tahkon Talviteatterin kutkuttava komedianäytelmä on tulevan talvikauden teatteritapaus Savossa31.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Nokkela komedia nimeltä Kaikkien aikojen viikonloppu käynnistää Tahkon Talviteatterin neljännen kauden 16. marraskuuta 2023. Vauhdikkaista esityksistä nautitaan Break Sokos Hotel Tahkon uusituissa, entistä laajemmissa tapahtumatiloissa. Ohjaaja Ismo Apell odottaa hersyvän hauskasta näytelmästä hyvin suosittua. Näytelmän käsikirjoittaa Pirjo Heikkilä. Esitykset jatkuvat 1.3.2024 saakka.
ABC Carwash Iisalmi on avattu29.5.2023 11:50:51 EEST | Tiedote
Uusi autonpesupaikka ABC Carwash Iisalmi on avattu Iisalmen Prisman viereen. ABC Carwash Iisalmessa on kaksi pesukaistaa, jotka ovat käytössä ympäri vuorokauden. Pesut soveltuvat henkilö- ja pakettiautoille, joiden korkeus on maks. 2,80 m ja leveys maks. 2,50 m.
Jättipotti asiakasomistajille – PeeÄssä maksaa 17,1 miljoonaa euroa ylijäämänpalautusta9.5.2023 12:28:10 EEST | Tiedote
Ylijäämänpalautusta maksetaan 3% PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille tänä vuonna yhteensä 17,1 miljoonaa euroa.
ABC Carwash Varkaus on avattu4.5.2023 12:49:10 EEST | Uutinen
Uusi autonpesupaikka ABC Carwash Varkaus on avattu Varkauden Prisman mittarikentän viereen. ABC Carwash Varkaudessa on kaksi pesukaistaa, jotka ovat käytössä ympäri vuorokauden. Pesut soveltuvat henkilö- ja pakettiautoille, joiden korkeus on maks. 2,80 m ja leveys maks. 2,50 m. ABC Carwash Varkaus on ehdottomasti oman alansa ympäristövastuullisuuden edelläkävijöiden joukossa. Pesulassa on biologinen vedenpuhdistusjärjestelmä, jossa biotankit ovat sijoitettuna hallin sisälle. Varkauden ABC Carwash on ensimmäinen henkilö- ja pakettiautojen rollover-autopesukoneella varustettu pesupiste Suomessa, jossa tämänkaltainen vedenkierrätysjärjestelmä on käytössä. Biotankkien sijoittamisessa sisälle pesularakennukseen saadaan biologisen vedenpuhdistusjärjestelmän olosuhteet tasaisiksi ympäri vuoden. ABC Carwasheihin tulee Prowash Oy:n toimittama biologinen vedenpuhdistusjärjestelmä, jonka ansiosta pesujen vedenkulutus voidaan minimoida. Puhdistusteknologian ja -järjestelmä perustuu biologiseen pro
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme