Monimuotoiset perheet -verkosto

Adoptioon ja lapsettomuushoitoihin liittyvään syrjintään puututtava selkeästi lainsäädännössä

Jaa
Monimuotoiset perheet -verkosto toivoo lainsäädäntöön täsmennyksiä perheellistymiseen liittyvän syrjinnän ehkäisemiseksi. Lainsäädäntöön on kirjattava selkeästi, että myös lapsettomuushoitoihin ja adoptioon liittyvä syrjintä on kiellettyä.

Lainsäädännön täsmennyksistä on mahdollista sopia vuoden loppuun saakka toimivassa kolmikantaisessa työryhmässä, joka pohtii raskauteen ja perhevapaisiin liittyvän syrjinnän ehkäisemistä lainsäädännöllisin keinoin. Raskaudesta ja perhevapaiden käytöstä johtuvan syrjinnän ehkäiseminen on kirjattu tavoitteeksi Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan.

- Adoptioprosessissa olevat tai lapsettomuushoidoissa käyvät voivat kohdata työelämässä syrjintää, joka vastaa raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Tästä huolimatta lainsäädäntö ei ota selkeästi kantaa näihin tilanteisiin, toteaa Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring.

Lapsettomuushoidot saattavat käydä ilmi työnantajalle esimerkiksi sairauslomatodistuksista, mikä voi altistaa tahattomasti lapsettoman raskauteen rinnastuvalle syrjinnälle. Tahattomasti lapsettomia edustavan Simpukka ry:n työelämäkyselyssä selvisi keväällä, että osa vastanneista epäili kohdanneensa tahattomaan lapsettomuuteen liittyvää syrjintää esimerkiksi rekrytoinnissa tai vakinaistamisesta ja ylennyksistä päätettäessä.

Myös adoptioprosessista kertominen työelämässä voi altistaa raskaussyrjintää muistuttavalle syrjinnälle. Samaan aikaan adoptioprosessissa olevaa on tärkeä suojella irtisanomiselta, sillä mahdollinen irtisanominen voi tarkoittaa adoptioprosessin keskeytymistä kokonaan.

- Jos haluamme Suomeen lisää lapsia, on lainsäätäjien puututtava perheellistymiseen kohdistuvaan syrjintään. Lainsäädännöllisiä täsmennyksiä pohdittaessa ei saa unohtaa, että erilaisiin perhemuotoihin ja -tilanteisiin kohdistuu työelämässä erilaista syrjintää, joka voi vaatia myös täsmennyksiä lakiin, Moring painottaa.

Monimuotoiset perheet -verkosto on mukana eilen julkaistussa kannanotossa, jossa useat järjestöt vaativat hallitusta vauhdittamaan raskaussyrjintään pohtineen työryhmän työskentelyä. Vetoomukseen osallistuvat työryhmässä mukana olevat palkansaajakeskusjärjestöt sekä Naisjärjestöjen keskusliitto ja Mothers in Business.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Monimuotoiset perheet -verkosto
Monimuotoiset perheet -verkosto
Haapaniemenkatu 7-9C
00530 HELSINKI

http://www.monimuotoisetperheet.fi

Monimuotoiset perheet -verkosto on kymmenen suomalaisen perhejärjestön yhteistyöverkosto, johon kuuluvat Adoptioperheet ry, Familia ry, KÄPY - Lapsikuolemaperheet ry, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, Perhehoitoliitto ry, Sateenkaariperheet ry, Suomen Monikkoperheet ry, Nuoret Lesket ry, Suomen Uusperheiden Liitto ry ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry. Verkosto kerää ja levittää tietoa monimuotoisten perheiden erityistilanteista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Monimuotoiset perheet -verkosto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye