Aino Acktén huvilassa alkaa korjaustyö

Korjauksilla käynnistetään työ, jolla Aino Acktén huvila saadaan kesäkäyttöön.
Korjaus on suunniteltu huvilan ja sen ympäristön suojeluarvot huomioiden. Työt aloitetaan rakennuksen säilymisen turvaavista korjauksista.
Korjauksissa uusitaan ensin huvilan talotekniset asennukset ja parannetaan painovoimaista ilmanvaihtoa. Lisäksi korjataan rakenteiden vaurioituneita osia ja vesikatto sekä uusitaan kosteusvaurioituneita pinta- ja rakennekerroksia.
Huvilasta on tehty useita kuntotutkimuksia. Töiden edetessä avataan rakenteita, minkä myötä tarvittavien korjausten lopullinen laajuus tarkentuu.
Työmaa käynnistyy huhtikuussa
Työmaa perustetaan 2023 huhtikuun lopussa. Huvilan läheiset polut ja nurmialue aidataan, ja ne ovat työmaan käytössä. Puiston kautta tulee kulkemaan jonkin verran työmaan edellyttämää liikennettä. Työt toteuttaa Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara.
Hankesuunnitelma hyväksyttiin tänään
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi Aino Acktén huvilan teknisen peruskorjauksen hankesuunnitelman tänään 20. huhtikuuta. Korjauksiin varataan 2,5 miljoonaa euroa.
Huvilan kunnostus kiinnostaa kaupunkilaisia, ja korjaushanke sai rahoitusta kaupungin osallistuvan budjetoinnin varoista OmaStadi-äänestyksen kautta.
Rakennukseen ennakoidaan jäävän myös tuleville vuosille korjattavaa, esimerkiksi sisäseinien pintojen entisöinti ja ulkoseinien maalaus.
Aino Acktén huvila on valmistunut vuonna 1877, ja se on suojeltu asemakaavalla. Arkkitehti Theodor Decker suunnitteli kaksikerroksisen uusrenessanssityylisen puuhuvilan kesäkäyttöön. Huvila sijaitsee LaajasalossaTullisaaren puistossa, joka on kulttuurihistoriallisesti, puutarhataiteellisesti ja maisemakuvallisesti arvokas puisto. Kaupunki omistaa rakennuksen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
projektinjohtaja Marko Kumpulainen
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristö / hankkeet
p. 050 341 4368, marko.kumpulainen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme