Jyväskylän yliopisto

Ainutlaatuinen tutkimus maaseutualueiden nuorten elämästä Pohjoismaissa

16.12.2021 09:44:30 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Laajassa seurantatutkimuksessa selvitetään maaseudulla asuvien nuorten elämää ja tulevaisuuden kuvia Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Jyväskylän yliopisto koordinoima hanke sai rahoituksen Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -tutkimusohjelmasta.
Kaisa Vehkalahti, kuvaaja Petteri Kivimäki
Kaisa Vehkalahti, kuvaaja Petteri Kivimäki

Ainutlaatuista yhteispohjoismaisesti rahoitettua projektia johtaa Jyväskylän yliopiston akatemiatutkija, sosiaali- ja kulttuurihistorian dosentti Kaisa Vehkalahti. Nelivuotisen Pohjoismaisten nuorten tulevaisuus maaseudulla: laadullinen pitkittäistutkimus neljässä Pohjoismaassa -hankkeen rahoitus on 900 000 euroa.

Kaikissa Pohjoismaissa on tyypillistä väestön ikääntyminen, palveluiden väheneminen ja pitkään jatkunut negatiivinen muuttoliike. Tutkimus selvittää erityisesti nuorten tulevaisuudensuunnitelmia ja kokemuksia kuuluvuudesta maaseudulle. Mukana on yhteensä 196 nuorta 10 erilaiselta harvaanasutulta alueelta.

Hankkeessa on partnereita Ruotsista (University of Umeå), Norjasta (NOVA Norwegian Social Research Institute, Oslo Metropolitan University), ja Tanskasta (VIVE Danish Center for Social Science Research). Tutkimus käynnistyy ensi vuoden puolella.

Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa on ainutkertainen, useiden suomalaisten ja ruotsalaisten säätiöiden yhteishankkeena toteuttama tutkimusohjelma, joka suuntautuu 2000-luvun suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Se sai kevään haussa 449 hakemusta, joista rahoitettaviksi valikoitui yksitoista hanketta. Ne käsittelevät ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita digitaalisesta terveydestä ja oikeustieteistä ilmasto- ja kulttuurintutkimukseen. Rahoitussumma on yhteensä noin 10,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Kaisa Vehkalahti, hankkeen johtaja, kaisa.r.vehkalahti@jyu.fi, p. +358-50466 0826

Lisätietoa rahoituksesta:

https://futurenordics.org/fi/uutiset/digitaalisesta-rajavalvonnasta-uusiin-varakkaisiin-eliitteihin-yksitoista-hanketta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kaisa Vehkalahti, kuvaaja Petteri Kivimäki
Kaisa Vehkalahti, kuvaaja Petteri Kivimäki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.

Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.

Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote

Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye