Aivosyöpäpotilaiden elinajanennuste parempi HUSissa kuin pienemmissä yliopistosairaaloissa
20.2.2020 10:05:06 EET | HUS | Tiedote
Alle 70-vuotiaiden suhteellinen kuolleisuusluku oli 20 % korkeampi pienissä sairaaloissa kuin HUSissa, joka oli tutkimuksen ainoa potilasmäärältään iso sairaala. Ison sairaalan ja keskikokoisen sairaalan (Tampereen yliopistollinen sairaala Tays) välillä ei todettu ollut eroja.
Syytä tähän ei tämän tutkimuksen puitteissa voitu selvittää, mutta aikaisemmat kansainväliset tutkimukset ovat samansuuntaisia, eli potilasmääriltään isojen sairaaloiden hoitotulokset ovat eri syövissä usein pienempiä parempia.
Aikaisemmissa, muun muassa Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että sairaalan potilasmäärä liittyy vahvasti hoitotuloksiin esimerkiksi sydänleikkauksissa ja muissa syöpäleikkauksissa.
”Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmä on kuitenkin niin vahvasti riippuvainen potilaiden vakuutuksista ja maksukyvystä, ettei näihin tuloksiin ei voi luottaa. Tämä on ensimmäinen todellinen kansallinen tutkimus, jossa asiaa on selvitetty”, sanoo HUS Neurokeskuksen erikoistuva lääkäri Rahul Raj.
Tutkimus on rekisteritutkimus, joten se ei ota kantaa syy-seuraussuhteisiin. Pienimpien yliopistosairaaloiden hoitotulokset näyttävät eloonjäämislukujen valossa huonommilta, mutta syitä tähän ei tämän tutkimuksen pohjalta voida tietää. Erot voivat syntyä esimerkiksi hoidon laadussa, hoitokäytännöisssä, potilaiden perussairauksissa tai hoitoon pääsyssä.
”Tämän vuoksi olisi hyvä tehdä uusi tutkimus, jossa näitä syitä pyritään tarkemmin selvittämään. Toivottavasti esimerkiksi kansallinen aivokasvainrekisteri auttaa tulevaisuudessa asian suhteen”, sanoo osastonylilääkäri, dosentti Miikka Korja HUS Neurokeskuksesta.
Lisätiedot
Erikoistuva lääkäri Rahul Raj, HUS Neurokeskus
050 427 2516 | rahul.raj@hus.fi
Osastonylilääkäri, dosentti Miikka Korja, HUS Neurokeskus
puh. 050 4270267 | miikka.korja@hus.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa yli puoli miljoonaa potilasta. HUSissa työskentelee 25 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 september 20264.9.2026 15:47:05 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 september 2026 för att behandla bland annat den oberoende utredningen som Oy Apotti Ab:s ägare har beställt om kund- och patientdatasystemlösningen på lång sikt. Sammanslutningens styrelse behandlar dessutom de ändringar som föreslås i HUS Fastigheter Ab:s och HUS Säkerhetstjänster Ab:s verksamhet. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.9.20264.9.2026 15:47:05 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.9.2026 käsittelemään mm. Oy Apotti Ab:n omistajien tilaamaa riippumatonta selvitystä pitkän aikavälin asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisusta. Lisäksi yhtymähallitus käsittelee päätösasiana HUS Kiinteistöt Oy:n ja HUS Turvapalvelut Oy:n toimintoihin esitettäviä muutoksia. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
Hälsobyns nya hus Huset för munhälsa samlar tillförlitlig information om munhälsa på ett och samma ställe4.9.2026 13:05:32 EEST | Pressmeddelande
Hälsobyns nya hus Huset för munhälsa erbjuder information som tagits fram av vårdpersonal om munhälsa, munsjukdomar, tandvård och egenvård av munnen för alla åldersgrupper.
Uusi Suun terveyden talo kokoaa luotettavan tiedon suun terveydestä yhteen paikkaan4.9.2026 13:05:32 EEST | Tiedote
Terveyskylän uusi Suun terveyden talo tarjoaa ammattilaisten tuottamaa tietoa suun terveydestä, suun sairauksista, hammashoidosta sekä suun omahoidosta kaiken ikäisille.
Onödig uteslutningsdiet kan öka allergirisken för barn3.9.2026 08:25:48 EEST | Pressmeddelande
Inkludering av allergener i barnets kost redan i spädbarnsåldern kan minska risken betydligt att allergier bryter ut. Behandlingen av födoämnesallergier är också på väg att ändra från uteslutningsdiet till att stärka toleransen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
