Akava: Eduskuntavaalikeskustelussa kaivataan selkeitä näkemyksiä ehdokkaiden EU-linjasta
24.2.2023 09:00:02 EET | Akava ry | Tiedote
– Ehdokkaiden pitää tarttua tärkeisiin EU-teemoihin ja pohtia, mihin suuntaan haluamme kehittää Euroopan unionin toimintaa. Korostamme, että Suomen pitää olla aktiivinen toimija EU:ssa, sillä vahva ja toimiva EU on Suomen etu. Äänestäjien pitää saada tietää ennen eduskuntavaaleja, millaisen aseman puolueet ja ehdokkaat tulevaisuudessa haluavat Suomelle EU:ssa, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
– Nostamme esiin keskeisinä kysymyksinä muun muassa tutkimus- ja koulutusrahoituksen painottamisen ja kohdentamisen vihreään siirtymään EU:n budjetin puolivälitarkastelussa. Myös siksi, että siihen kytkeytyy investointeja, jotka voivat olla jopa kymmeniä miljardeja euroja, toteaa Löfgren.
– On hienoa, että EU on ollut kiitettävän aloitteellinen työelämän asioissa viime aikoina. Yhteisillä työmarkkinoilla toimiessamme olisi tärkeää kuulla ehdokkailta, miten ja millaisilla työelämän aloitteilla jatkamme tästä eteenpäin, toteaa Löfgren.
– Erittäin tärkeänä kysymyksenä näen oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien ja demokratian vahvistamisen unionissa. Nämä kytkeytyvät tieteen, taiteen ja tutkimukseen vapauteen. Mielestämme on hyvä, että oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen on sidoksissa EU-rahoitukseen. Akavassa olemme aina kannattaneet EU-jäsenyyttä ja vahvaa unionia, joka on Suomelle tärkeä arvoyhteisö, lisää Löfgren.
– Alkuvuonna käytiin pikakeskustelu Suomen mahdollisesta EU-erosta. Vaikka keskustelu jäi lyhyeksi, se oli kuitenkin hyödyllinen. Jäsenyytemme kustannukset ja merkitys nostetaan toistuvasti esiin, ja meidän on alati voitava perustella, miksi olemme EU:n jäseniä ja miten jäsenyydestä olisi kansalaisille mahdollisimman paljon hyötyä. EU-jäsenyyden hyvien puolien esille tuominen unohtui esimerkiksi Britanniassa, tunnetusti huonoin seurauksin, toteaa Akavan kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen.
– Suomen EU-eroa vaativien on tuotava viimeistään näissä eduskuntavaaleissa pöytään omat vaihtoehtonsa ”tiekarttoineen” ja vaikuttavuusarvioineen. Muutoin puheet EU-erosta jäävät heitoiksi. Näissä näkemyksissä on vahvoja kaikuja Britannian näivettymisen tielle sysänneestä brexit-mallista. Tarvitsemme aktiivista ja monipuolista keskustelua jäsenyydestämme ja EU:n kehittämisestä, toteaa Penttinen.
Tutustu Akavan hallitusohjelmatavoitteiden EU-osioon https://akava.fi/wp-content/uploads/2022/06/Akava_Hallitusohjelmatavoitteet_Tiivistelma_EU.pdf
Akavan hallitusohjelmatavoitteet kokonaisuudessaan ovat osoitteessa akava.fi/hallitusohjelmatavoitteet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Löfgrenpuheenjohtaja
Puh:+358405682798maria.lofgren@akava.fiMarkus Penttinenkansainvälisten asioiden päällikkö
Puh:+358407728861markus.penttinen@akava.fiTietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
SAK, Akava ja STTK: Palkkavarmuus vahvistaa kokonaisturvallisuutta12.6.2026 10:07:42 EEST | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt ovat tyytyväisiä syntyneeseen sopuun yhteisistä pelisäännöistä, jotka liittyvät drooniuhkatilanteisiin. Yhteisellä suosituksella työelämässä noudatettavista toimintatavoista vahvistetaan kokonaisturvallisuutta.
Akava: Akava Works -talousennuste nostaa Suomen talouden kasvuarviota vuodelle 202611.6.2026 09:31:01 EEST | Tiedote
Suomen talous oli vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä paljon odotettua vahvemmassa vedossa. Tuoreen Akava Works -talousennusteen mukaan Suomen talous kasvaa 1,2 prosenttia vuonna 2026 ja 1,3 prosenttia vuonna 2027. Työllisyys alkaa kohentua aikaisintaan syksyllä 2026.
Muistutuskutsu: Akava Works -talousennusteen esittelylähetys 11.6.9.6.2026 09:27:25 EEST | Kutsu
Miltä Suomen talous näyttää vuoden 2026 jälkipuoliskolla ja vuonna 2027 – onko se vihdoin kääntynyt nousuun? Akava Works julkaisee uuden talousennusteensa verkkolähetyksessä torstaina 11.6. kello 9.30. Lähetyksessä tarkastellaan myös ajankohtaista työttömyystilannetta sekä Suomen kustannuskilpailukykyä.
Kutsu: Akava Works -talousennusteen esittelylähetys 11.6.2.6.2026 13:09:04 EEST | Kutsu
Miltä Suomen talous näyttää vuoden 2026 jälkipuoliskolla ja vuonna 2027 – onko se vihdoin kääntynyt nousuun? Akava Works julkaisee uuden talousennusteensa verkkolähetyksessä torstaina 11.6. kello 9.30. Lähetyksessä tarkastellaan myös ajankohtaista työttömyystilannetta sekä Suomen kustannuskilpailukykyä.
Työmarkkinakeskusjärjestöt: Tuottava ja hyvinvoiva työelämä on yhteinen asia2.6.2026 11:02:34 EEST | Tiedote
Ministeriöt julkistivat 2.6.2026 Kansallisen työelämän kehittämisstrategian vuoteen 2035. Se vastaa tarpeeseen lisätä työn tuottavuutta, työhyvinvointia ja osaamista samanaikaisesti. Strategiatyössä mukana olleet työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, KT, KiT, SAK, STTK ja VTML näkevät, että muodostettu yhteinen tahtotila viitoittaa tietä rakentamaan vision mukaista kestävää kasvua ihmisten ideoista, rohkeudesta uudistua ja yhteistyöstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
