Akava: Hallituksen lisätalousarvioesitys tukee kriisistä selviytymistä
2.6.2020 21:35:07 EEST | Akava ry | Tiedote
– Hallituksen päätökset ovat oikeita ja hallitus on kiitettävällä tavalla toiminut vuorovaikutuksessa työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa. Maaliskuussa tehdyt linjaukset saivat jatkoa, mikä on tervetullutta, jotta mahdollisimman harva lomautetuista päätyisi irtisanotuksi. On myönteistä, että hallitus on ottanut entistä kunnianhimoisemman työllisyystavoitteen, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
Osaaminen ja uuden luominen nostaa Suomen kriisistä
Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen on perusteltua riittävällä lisärahoituksella. Oppimisen tukeen ja opiskelijahuoltoon sekä lasten ja nuorten palveluihin tehdyt lisäpanostukset ovat tärkeitä syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Valtiosihteeri Martti Hetemäen työryhmän eilen julkistamassa raportissa korostettiin, että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä osaavat ihmiset mahdollistavat Suomelle hyvän tulevaisuuden.
Hallitus teki tärkeitä TKI-panostuksia. Nyt tehdyt päätökset ovat välttämättömiä TKI-tiekartan toteuttamiseksi, mutta edelleen puuttuu pitkän aikavälin suunnitelma rahoituksen lisäämiseksi siten, että saavuttaisimme neljän prosentin BKT-osuuden.
– Tulevaisuuden Suomessa pitää tehdä enemmän suunnittelua, tutkimusta ja tuotekehitystä sekä muuta korkean lisäarvon työtä. Samalla vahvistamme kykyämme selviytyä seuraavista kriiseistä, jatkaa Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.
Julkinen talous tasapainoon pidemmällä aikavälillä
– Akuutin kriisin hoitaminen vaatii julkisia menoja tilapäisesti lisääviä päätöksiä. Niillä pyritään estämään tarpeettomat konkurssit ja mittavien lomautusten eteneminen, työllisyyden romahtaminen ja raju työttömyyden nousu. Vähänkään pidemmällä aikavälillä tavoite on tyystin erilainen. Julkinen talous täytyy saada ennen pitkää tasapainoon, Sorjonen jatkaa.
Kuntien ja sairaanhoitopiirien talouden tuki välttämätöntä
Akavan mielestä hallituksen kuntatalouteen tekemät lisäpanostukset ovat tärkeitä, jotta kunnat pystyvät huolehtimaan velvoitteistaan. Kuntatalouden kehittymistä pitää seurata ja palata asiaan tarvittaessa budjettiriihessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sture Fjäderpuheenjohtaja
Puh:+358400609717sture.fjäder@akava.fiPasi Sorjonenpääekonomisti
Puh:+358505575271pasi.sorjonen@akava.fiTietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Miia Ijäs-Idrobo Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi17.9.2026 09:02:21 EEST | Tiedote
Filosofian tohtori Miia Ijäs-Idrobo on valittu Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi. Hän vastaa Akavan koulutus- ja tiedepoliittisen vaikuttamistyön valmistelusta ja kehittämisestä. Ijäs-Idrobo aloittaa uudessa tehtävässään Akavassa 5. lokakuuta 2026.
Akava: Perusteettomiin palkkaeroihin puuttumiseen tarvitaan tehokkaita keinoja15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesta toimeenpanosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Akava korostaa, että esitystä on korjattava eduskunnassa ja samanarvoinen työ on määritettävä laissa. Oikeussuojan parantamiseksi Akava esittää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa, jossa työntekijä voisi itse tai ammattiliittonsa avustuksella saattaa palkkasyrjintäasian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 12:11:29 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta1.9.2026 20:43:34 EEST | Tiedote
Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista.
Akava: akavalaisten työuupumusriski kasvaa yhä – psykososiaalisen kuormituksen hallintaa parannettava27.8.2026 07:16:55 EEST | Tiedote
Tuoreen Akava Works -työolotutkimuksen tulokset kertovat akavalaisten työuupumusriskin kasvaneen verrattuna vuoden 2024 tuloksiin: yli puolet akavalaisista kokee, että heillä on suuri tai melko suuri työuupumusriski. Tilanne on huonontunut kaikilla työnantajasektoreilla. Akava korostaa, että uusi asetus psykososiaalisen kuormituksen hallinnasta tukisi johtajia ja esihenkilöitä siten, että haitallista kuormitusta voidaan ennaltaehkäistä ja hallita paremmin työpaikoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
