Akava ry

Akava: Innovaatiotoiminnasta on tehtävä Suomen tulevaisuuden menestyksen ydin

26.11.2020 13:12:47 EET | Akava ry | Tiedote

Jaa
Akava pitää tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen kasvattamista välttämättömänä. Puheenjohtaja Sture Fjäder ehdottaa parlamentaarisen komitean perustamista, joka valmistelee vuoteen 2030 asti ulottuvan TKI-rahoituksen kasvattamisen polun. Fjäder puhui Akavan tuottavuus- ja TKI-keskustelussa, joka järjestettiin tänään.

– Tutkimus- ja kehitystoiminnassa on eletty kadotettua vuosikymmentä Suomessa. Käytämme 2,8 prosenttia bruttokansantuotteesta tutkimukseen ja kehitykseen. Tämä on aivan liian vaatimaton taso. Nykyinen hallitus on onneksi sitoutunut tavoittelemaan neljän prosentin osuutta bruttokansantuotteesta, mutta teot tämän saavuttamiseksi puuttuvat toistaiseksi. Rahoituksen kasvattaminen tälle tasolle vuoteen 2030 mennessä edellyttää investointien kasvua 85 prosentilla nykyisestä. Tehtävä on vaikea, mutta ei mahdoton, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.

– Ehdotan parlamentaarista komiteaa, joka valmistelee ja sopii vuoteen 2030 asti ulottuvan TKI-rahoituksen kasvattamisen polun. Kaikkien eduskuntapuolueiden tulisi sitoutua siihen. Pääministerin on pikimmiten asetettava komitea ja näytettävä sitoutumista tähän Suomen jälleenrakennuksen kannalta tärkeään projektiin. On myös keskusteltava, onko innovaatiojärjestelmämme kunnossa ja miten sitä pitäisi kehittää, Fjäder sanoo.

– Suomen pitäisi tehdä nopeasti konkreettisia toimenpiteitä. Esimerkiksi kasvuyritysten määrä olisi käännettävä nousuun ja kannustettava ne voimakkaaseen kasvuun. Toiseksi on luotava pk-yrityksille mahdollisuus palkata tutkijoita luomaan niille uskottavat tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeet tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi. Kolmanneksi teollisuuden olisi tärkeää saada Suomeen globaalisti merkittävien yritysten tutkimus- ja kehityskeskuksia. Tätä varten on luotava verotukseen ja yritystukiin kannusteet, Fjäder jatkaa.

Vuonna 2021 vietetään tutkitun tiedon teemavuotta. Akava osallistuu teemavuoteen aloittamalla Akava-yhteisön kanssa vuoropuhelun tutkimuksen, tuotekehityksen ja innovaatiotoiminnan merkityksestä Suomelle.

Tuottavuutta ja TKI-panostuksia käsitelleen keskustelun osallistujat olivat Aalto-yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Pohjola, Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen, Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski ja ICEYEn strategiajohtaja Pekka Laurila sekä Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Tuottava ja hyvinvoiva työelämä on yhteinen asia2.6.2026 11:02:34 EEST | Tiedote

Ministeriöt julkistivat 2.6.2026 Kansallisen työelämän kehittämisstrategian vuoteen 2035. Se vastaa tarpeeseen lisätä työn tuottavuutta, työhyvinvointia ja osaamista samanaikaisesti. Strategiatyössä mukana olleet työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, KT, KiT, SAK, STTK ja VTML näkevät, että muodostettu yhteinen tahtotila viitoittaa tietä rakentamaan vision mukaista kestävää kasvua ihmisten ideoista, rohkeudesta uudistua ja yhteistyöstä.

Akava: Allt fler Akavamedlemmar anser att risken för utbrändhet är stor eller ganska stor19.5.2026 13:10:15 EEST | Pressmeddelande

De första resultaten från Akava Works arbetslivsenkät 2026 avslöjar att 52 procent av de Akavamedlemmar som besvarat enkäten bedömer att risken för utbrändhet är stor eller ganska stor. Situationen har försämrats sedan 2024, då 38 procent av dem som svarade på arbetslivenkäten var av denna åsikt. Akava anser att de nya uppgifterna om den upplevda risken för utbrändhet är alarmerande, och vill utifrån dessa påskynda utfärdandet av en förordning om hanteringen och förebyggandet av psykosocial belastning. Akavas Maria Löfgren lyfte fram de nya uppgifterna i sitt tal på Akavas förbundskongress.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye