Akava: Korkeakoulutetut arvostavat kuntien koulutuspalveluita ja kaipaavat isompia kuntia
21.1.2021 12:33:44 EET | Akava ry | Tiedote
Nykyisin Suomessa on noin 300 kuntaa ja keskimääräinen kuntakoko on noin 18 000 asukasta. Kunnilla on velvoite tuottaa palveluja laajasti. Hallituksen esityksen mukaan vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä siirtyy tulevaisuudessa kunnilta hyvinvointialueille. Esitys on parhaillaan lausuntokierroksella.
Akavan kyselyssä kysyttiin näkemystä siitä, mitkä ovat kunnan tärkeimpiä tehtäviä tulevaisuudessa.
Vastaajista selvä enemmistö, reilut 70 prosenttia, nosti tärkeimmäksi palveluksi koulutuspalvelut. Tämä kanta oli kaikkia koulutustasoja edustavilla vastaajilla.
– Koulutus on Akavan mielestä kuntien tärkein tehtävä. Koulutuksen kärkisija kuntapalvelujen joukossa kyselyn tuloksissa oli ennakoitavissa. Laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus ovat kaiken osaamisen perusta. Jos pohja pettää, sen päälle on vaikea rakentaa korkeampaa ammatillista osaamistakaan, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
Korkeakoulutettujen ja muiden kuin korkeakoulutettujen välillä ei ole juurikaan eroja kuntakokoa koskevissa näkemyksissä. Vastaajista noin 30 prosenttia oli sitä mieltä, että sopiva kunnan koko olisi vähintään 20 000 asukasta.
– Väestö ikääntyy ja sote- ja hoivapalveluiden tarve kasvaa. Pienet kunnat ovat tämän vuoksi syvenevissä talousvaikeuksissa. Kunnat tarvitsevat verotuloja, kyse on elinvoimaisuudesta. Tarvitaan laajempia yksiköitä kantamaan palveluvastuuta ja kustannustaakkaa, toteaa Akavan johtava asiantuntija Anu Tuovinen.
Tuovisen mukaan kuntakoko itsessään ei ratkaise. On kuitenkin selvää, että työikäisten määrä vaikuttaa muun muassa yritysten määrään. Jos kunnassa on enemmän työikäisiä, sinne tulee myös yrityksiä ja verotuloja, joilla voidaan kehittää kuntaa ja palveluita.
Akava korostaa kuntavaalitavoitteissaan, että kuntarakennetta on kehittävä edelleen palveluiden turvaamiseksi. Sote-uudistuksessa pitää varmistaa, että pienyrittäjillä ja ammatinharjoittajilla on jatkossakin mahdollisuus tehdä työtään ja toimia hyvinvointipalveluiden tuottajina.
Akava teetti 13.–20.11.2020 Kantar TNS:llä kyselyn kuntien tehtävistä, taloudesta ja kuntakoosta. Siihen vastasi yhteensä 2 157 henkilöä, joista 1 107 oli korkeakoulutettuja ja 1 050 muita työikäisiä.
Kyselyn tuloksia on käytettävissä osoitteessa
https://akava.fi/yleinen/kuntavaalit-2021-kysely/
Akavan kuntavaalitavoitteet ovat käytettävissä osoitteessa
https://akava.fi/tavoitteet/yhteiskuntapolitiikka/kuntavaalitavoitteet/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sture Fjäderpuheenjohtaja
Puh:+358400609717sture.fjader@akava.fiAnu Tuovinenjohtava asiantuntija
Puh:+358503086943anu.tuovinen@akava.fiTietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Allt fler Akavamedlemmar anser att risken för utbrändhet är stor eller ganska stor19.5.2026 13:10:15 EEST | Pressmeddelande
De första resultaten från Akava Works arbetslivsenkät 2026 avslöjar att 52 procent av de Akavamedlemmar som besvarat enkäten bedömer att risken för utbrändhet är stor eller ganska stor. Situationen har försämrats sedan 2024, då 38 procent av dem som svarade på arbetslivenkäten var av denna åsikt. Akava anser att de nya uppgifterna om den upplevda risken för utbrändhet är alarmerande, och vill utifrån dessa påskynda utfärdandet av en förordning om hanteringen och förebyggandet av psykosocial belastning. Akavas Maria Löfgren lyfte fram de nya uppgifterna i sitt tal på Akavas förbundskongress.
Akava: Yhä useampi akavalainen pitää työuupumuksen riskiä suurena tai melko suurena19.5.2026 13:10:15 EEST | Tiedote
Akava Works -työolotutkimuksen 2026 ensimmäiset tulokset kertovat, että 52 prosenttia vastanneista akavalaisista arvioi työuupumusriskinsä suureksi tai melko suureksi. Tilanne on huonontunut vuodesta 2024, jolloin 38 prosenttia työolotutkimukseen vastanneista oli tätä mieltä. Akava pitää uusia tietoja koetusta työuupumisriskistä hälyttävinä ja kiirehtii niiden pohjalta psykososiaalisen kuormituksen hallintaa ja ehkäisyä koskevan asetuksen säätämistä. Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren toi uudet tiedot esille puheessaan Akavan liittokokouksessa.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteiset vaaliviestit: Vahvistuva EU on koko Suomen etu8.5.2026 10:07:48 EEST | Tiedote
Maailmanpolitiikan kriisiaikoina Eurooppa on Suomelle tärkeämpi kuin koskaan. Työmarkkinakeskusjärjestöt esittävät, että maamme tuleva hallitus ajaisi EU-politiikassaan merkittäviä integraatioloikkia, joilla Euroopasta tehtäisiin taloudellisesti, teknologisesti, puolustuksellisesti ja demokratia-arvoiltaan entistä vahvempi.
Akava: Nopeampi väylä pysyvään oleskelulupaan vahvistaisi Suomen kasvua6.5.2026 11:38:17 EEST | Tiedote
Suomi tarvitsee Akavan mielestä kunnianhimoisempaa ja ennakoitavampaa maahanmuuttopolitiikkaa talouskasvun turvaamiseksi. Akava esittää, että nopeampaan pysyvän oleskeluluvan saamiseen luodaan uusi pisteytykseen perustuva väylä, joka täydentää nykyistä järjestelmää ja helpottaa kansainvälisten osaajien juurtumista Suomeen.
Akava: Määräaikaisten työsuhteiden sääntely heikentyy – valiokunnasta oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä muutoksia29.4.2026 14:36:21 EEST | Tiedote
Eduskunnan käsittelyssä oleva esitys sallisi määräaikaisen työsuhteen solmimisen ilman perustetta. Akava korostaa, että muutos heikentää työntekijöiden asemaa, lisää epävarmuutta työelämässä ja murentaa työoikeuden keskeisiä periaatteita. Valiokuntakäsittelyssä esitykseen tuli tärkeitä tarkennuksia, jotka eivät kuitenkaan poista esityksen keskeisiä ongelmia, Akava huomauttaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
