Akava valmis etenemään paikallisessa sopimisessa – kompromissikykyä tarvitaan kaikilta
3.3.2021 17:26:08 EET | Akava ry | Tiedote
Kolmikantainen työryhmä, joka valmisteli paikallisen sopimisen edistämistä, ei päässyt ratkaisuun määräaikaan 1. maaliskuuta mennessä. Työryhmä on esittänyt, että työtä jatketaan. Asian ratkaiseminen siis siirtyy eteenpäin.
– Paikallisen sopimisen edistäminen vaatii kaikilta kompromissikykyä. Ratkaisun lykkääminen siirtää ongelmia eteenpäin. Ajattelutapaa tulisi muuttaa, jotta pääsemme eteenpäin ja nyt tarvitaan vastaantuloa puolin ja toisin nykytilanteeseen nähden. On tärkeää vahvistaa luottamusta työmarkkinoilla, sanoo työmarkkinajohtaja Katarina Murto.
– Akava on valmis edistämään paikallista sopimista yksityisellä sektorilla työehtosopimusjärjestelmän puitteissa sekä mahdollistamalla sen järjestäytymättömissä yrityksissä, jotka noudattavat yleissitovaa työehtosopimusta, yhdenvertaisella tavalla järjestäytyneiden yritysten kanssa. Akavalla on valmius saattaa yritykset samaan asemaan järjestäytymiseen katsomatta, mikä edistäisi paikallista sopimista merkittävästi, Murto sanoo.
– Paikallisella sopimisella voidaan saavuttaa hyötyjä sekä työnantajien että palkansaajien näkökulmasta, se tuo esimerkiksi tuottavuutta, joustavuutta ja työhyvinvointia. Paikallinen sopiminen on kuitenkin monitahoista, eikä se tarkoita vain parannuksia työehtoihin, Murto huomauttaa.
– Työpaikkatasolla neuvotteleminen edellyttää osaamista, hyvää tiedonkulkua ja yhteistä ymmärrystä paikallisen sopimisen tarpeista ja tavoitteista. Neuvottelutasapainon pitää olla kunnossa. Akava katsoo, että luottamusmiehen asemaa ja valintaoikeutta tulee vahvistaa lainsäädännössä, Murto sanoo.
– Paikallinen sopiminen on osa sopimusjärjestelmää ja työehtojen kokonaisuutta. On hyvä muistaa, että työehtosopimuksissa sovitaan kattavasti työehtojen vähimmäistaso. Paikallinen sopiminen tarkoittaa, että mahdollistetaan sopiminen toisin kuin työehtosopimuksessa on sovittu. Näin ollen osapuolikysymyskin on ratkaistava työehtosopimusosapuolten kesken. Paikallisen sopimisen kaikki puolet ja mahdolliset vaikutukset on hyvä avoimesti tuoda esiin. Asiallista ja rakentavaa keskustelua on syytä lisätä yhteiskunnassa, jotta yhteisiä ratkaisuja voidaan löytää, Murto sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katarina Murtotyömarkkinajohtaja
Puh:+358505689188katarina.murto@akava.fiTietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
SAK, Akava ja STTK: Määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävä lakiesitys palautettava valmisteluun25.2.2026 06:51:05 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK vetoavat maan hallitukseen, jotta se keskeyttäisi määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävän lakiesityksen käsittelyn. Järjestöjen mielestä lakiesitys pitää palauttaa uuteen valmisteluun.
Muistutuskutsu medialle: Ilman osaamista Suomi pysähtyy – Akavan eduskuntavaalitavoitteet ja korkeakoulutettujen työllisyyden tila24.2.2026 08:02:37 EET | Kutsu
Tervetuloa Akavan eduskuntavaalitavoitteiden julkaisutilaisuuteen Ilman osaamista Suomi pysähtyy.
Kutsu medialle: Ilman osaamista Suomi pysähtyy – Akavan eduskuntavaalitavoitteet ja korkeakoulutettujen työllisyyden tila19.2.2026 11:37:23 EET | Kutsu
Tervetuloa Akavan eduskuntavaalitavoitteiden julkaisutilaisuuteen Ilman osaamista Suomi pysähtyy.
Akava: Uusi Akava Works -selvitys: asiantuntijatyön murros vaatii jatkuvaa oppimista sekä johtamisen kehittämistä11.2.2026 07:53:11 EET | Tiedote
Tuore Akava Works -selvitys ”Työelämätutkijoiden näkemyksiä asiantuntijatyön muutoksesta” tuo tietoa työelämän muutosvoimista ja niiden vaikutuksista asiantuntijatyöhön erityisesti työn tuottavuuden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta. Selvitys ehdottaa toimia, joiden avulla voidaan vahvistaa myönteisiä kehityskulkuja ja ehkäistä kielteisiä muutoksia. Sen on laatinut E2 Tutkimus Akava Worksin toimeksiannosta.
Akava: Työhyvinvointiin ja kuormituksen ehkäisyyn pitää panostaa kehysriihessä10.2.2026 09:01:04 EET | Tiedote
Akava painottaa kehysriihikannanotossaan, että maan hallituksen on hallituskauden viimeisessä kehysriihessään tehtävä päätöksiä, jotka todella vahvistavat tuottavuutta ja työllisyyttä. Akavan mielestä keskeisin keino on panostaa työhyvinvointiin ja kuormituksen ennaltaehkäisyyn sekä työkyvyn tukemiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
