Akava Works ja PTT: Koulutus, perhetilanne, ikä ja sukupuoli vaikuttavat osakkuuden saamiseen
11.9.2020 10:16:03 EEST | Akava ry | Tiedote
Akava Worksin Pellervon taloustutkimus PTT:ltä tilaamassa tutkimuksessa selvitettiin, millaiset työntekijät saavat tyypillisesti osakkuuden yrityksistä. Tutkimuksessa kartoitettiin taustatekijöitä, jotka vaikuttavat osakkuuden saamisen todennäköisyyteen rekrytoinnin yhteydessä ja sen jälkeisinä vuosina.
– Tutkimuksessa havaittiin, että osakkuuden saaneet työntekijät ovat useammin korkeasti koulutettuja perheellisiä miehiä, joiden keski-ikä on hieman alle 40 vuotta, kertoo Akavan johtava asiantuntija Anu Tuovinen.
Korkea koulutustaso on yksi tutkimuksessa havaituista osakkuuteen vaikuttavista tekijöistä.
– Akavan viesti on, että koulutus kannattaa aina ja kouluttautuminen on tie menestykseen työ- ja yrityselämässä. Tutkimus vahvistaa tätä tärkeää viestiämme, Tuovinen tiivistää.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että osakkuus on naisilla harvinaisempaa kuin miehillä. Havaintoa eivät kuitenkaan selitä perhetekijät, koulutus tai työskentely naisvaltaisilla aloilla.
– Aineistosta ei nähdä, johtuuko naisten pienempi osuus osakkuuden saajissa siitä, että he hyväksyvät osakkuustarjouksen harvemmin, vai siitä, että heille tarjotaan osakkuuksia harvemmin. Tätä olisi tärkeää selvittää lisää, kommentoi PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk.
Osakkuudesta ja osakkuuteen vaikuttavista taustatekijöistä on tehty aiempaa tutkimusta vain vähän. Tänään julkaistussa kaksiosaisen tutkimushankkeen jälkimmäisessä osassa tarkasteltiin ekonometrisin menetelmin vuosina 2007–2013 rekrytoituja työntekijöitä.
Tutkimus
Tutkimus Akava Worksin verkkosivuilla: https://akavaworks.fi/julkaisut/raportit/palkkatyo-vai-osakkuus-ekonometrinen-analyysi-tyontekijoiden-osakkuuteen-vaikuttavista-tekijoista/
Tutkimuksen julkaisutilaisuuden verkkolähetys ja tallenne: https://www.mediaserver.fi/live/akavaworks
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu Tuovinen
johtava asiantuntija, Akava
anu.tuovinen@akava.fi
puh 050 308 6943
Vesa Saarinen
tuottaja, Akava Works
vesa.saarinen@akava.fi
puh 050 372 3473
Henna Busk
vanhempi ekonomisti, PTT
henna.busk@ptt.fi
puh 040 164 8136
Tietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta1.9.2026 20:43:34 EEST | Tiedote
Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista.
Akava: akavalaisten työuupumusriski kasvaa yhä – psykososiaalisen kuormituksen hallintaa parannettava27.8.2026 07:16:55 EEST | Tiedote
Tuoreen Akava Works -työolotutkimuksen tulokset kertovat akavalaisten työuupumusriskin kasvaneen verrattuna vuoden 2024 tuloksiin: yli puolet akavalaisista kokee, että heillä on suuri tai melko suuri työuupumusriski. Tilanne on huonontunut kaikilla työnantajasektoreilla. Akava korostaa, että uusi asetus psykososiaalisen kuormituksen hallinnasta tukisi johtajia ja esihenkilöitä siten, että haitallista kuormitusta voidaan ennaltaehkäistä ja hallita paremmin työpaikoilla.
Opiskelijajärjestöt: Sateenkaarinuorten syrjintään työelämässä ja koulutuksessa on puututtava konkreettisin toimin17.6.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Keskusteluilmapiirin koventuessa koulutuksen ja työelämän tulee tarjota ympäristöjä, joissa jokainen saa olla turvallisesti oma itsensä. Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry, Akavan opiskelijat ja STTK-Opiskelijat vaativat työelämään konkreettisia toimia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, kuten esihenkilöiden kouluttamista ja tehokasta puuttumista syrjintätapauksiin.
Akava: Osaava henkilöstö tekee korkeakoulujen ja tutkimuksen tulevaisuuden15.6.2026 12:40:02 EEST | Tiedote
Akava pitää opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellun Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 tavoitteita oikeansuuntaisina. Koulutustason nostaminen, laadun vahvistaminen, tieteen vapauden turvaaminen sekä jatkuvan oppimisen kehittäminen ovat välttämättömiä toimia Suomen sivistyksen, kilpailukyvyn ja kestävän kasvun vahvistamiseksi. Tavoitteiden toteutuminen edellyttää kuitenkin pitkäjänteisiä investointeja ja riittäviä resursseja.
SAK, Akava ja STTK: Työeläkejärjestelmän parempi rahoitusasema luo turvaa nuorille ja tuleville sukupolville15.6.2026 07:11:36 EEST | Tiedote
Eläketurvakeskuksen tuoreet pitkän aikavälin laskelmat antavat myönteisen kuvan suomalaisen työeläkejärjestelmän tulevaisuudesta. Työeläkemaksujen sovittua kehitystä se ei muuta, mutta parantuneet näkymät vahvistavat mahdollisuuksia varautua tulevaan, toteavat palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
