Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat: Millä isät käyttämään perhevapaita?

Jaa
Akavan Erityisalojen mielestä hallituksen kaavailema perhevapaauudistus on merkittävä askel tasa-arvoisempaan työelämään. Isien perhevapaiden käyttöön tulisi kuitenkin kannustaa rohkeammin.

Perhevapaauudistus on valmistunut ja lähdössä lausuntokierrokselle. Uudistus on eduskunnan käsittelyssä tämän vuoden syysistuntokaudella ja sen on tarkoitus tulla voimaan elokuussa 2022.

– Perhevapaauudistus parantaa yhdenvertaisuutta, mutta kehitettävää jää edelleen. Uudistus antaa äidille ja isälle mahdollisuudet jakaa tasan perhevapaiden käyttö, mutta isiä tulisi kannustaa tähän vahvemmin kannustein tai käyttää jopa kiintiöityä vapaata. Näin molemmat vanhemmat saisivat hoitovastuuta, sanoo Akavan työryhmässä perhevapaauudistusta valmistellut työmarkkinalakimies Kari Eskola Akavan Erityisaloista.  

–  Kiintiöt olisivat omiaan vahvistamaan juuri naisten työmarkkina-asemaa. Jäsentutkimuksemme mukaan perheet haluavat toki valita itse, kuka jää hoitamaan lasta kotiin. Mutta nyt perheiden valinnoissa painaa  merkittävästi se, että naisten palkat ovat miesten palkkoja alempia. Naisten kotiin jäämisestä seuraa siis perheelle pienempi tulonmenetys. Olisikin vaikutettava sukupuolten palkkatasa-arvon puolesta, jotta tämä  kannustin jäädä kotiin poistuisi edes pitkällä aikavälillä.

– Perhevapaauudistus ei tällaisenaan paranna perhevapailta töihin palaavan oikeutta työhönsä eikä tuo palaajalle ns. jälkisuojaa. Asiantuntija- ja esihenkilötyössä ongelmana on liian usein, että työelämään palaavaa odottavat huonommat tehtävät ja uralta sivuun jääminen.  

– Myös jäsenillemme tärkeän osittaisen vanhempainvapaan käyttöön olisi ollut hyvä saada lisää tukea. Nyt osittaisen vanhempainvapaan käyttö kuluttaa jatkossakin päivärahapäiviä kuten kokoaikainen vanhempainrahapäivä. Tämä ei kannusta osa-aikaiseen työntekoon vapaiden lomassa

– Pidämme hyvänä, että yhdenvertaisuus erityyppisten perheiden kesken toteutuu jatkossa paremmin. On hyvä, että perheen käsite yhteiskunnassamme moninaistuu ja että esitys on tehty sukupuolineutraaliksi, Eskola sanoo.

– Erinomaista on myös EU-direktiivistä tuleva mahdollisuus viiden päivän palkattomaan omaishoitovapaaseen, joka voi helpottaa arkea läheisten vaikeissa hoitotilanteissa. Yhteiskunnankin etu on, että perheen ja läheisen käsite määritellään riittävän laajasti.

– Nykyiset sairausvakuutuslain säännökset vanhempainpäivärahajärjestelmästä ovat melko joustavia. Sen sijaan työsopimuslain säännökset rajoittavat merkittävästi työsuhteessa olevien mahdollisuuksia perhevapaiden joustavaan käyttämiseen. Tähän on kiinnitettävä huomiota jatkovalmistelussa.

> Akava: Perhevapaauudistus tuo yhdenvertaisuutta mutta kannustaa heikosti vapaiden jakamiseen

Lisätietoja

Kari Eskola

työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat

p. 0201 235 367

kari.eskola@akavanerityisalat.fi

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582

Kari Eskola, Akavan ErityisalatTyömarkkinalakimies

Valtiosektorin ja kirkon sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta, yksityinen museoala sekä YTN:n järjestösektorin edunvalvonta

Puh:040 590 5693kari.eskola@akavanerityisalat.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat
Maistraatinportti 4 A
00240 HELSINKI

http://www.akavanerityisalat.fi

Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat: Asiantuntijalla suuri riski uupua - "Työnkuvaa on rauhoitettava"23.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Kuormitus asiantuntijatyössä on noussut hälyttävälle tasolle: 60 prosenttia Akavan Erityisalojen jäsenistä kokee työmääränsä ainakin ajoittain liian suureksi, ja vain harva näkee olevansa täysin turvassa työuupumukselta. Tuore jäsenkysely piirtää huolestuttavan kuvan asiantuntijoista, joita kuormittavat erityisesti usean asian yhtäaikainen tekeminen, kiire ja kasvavat vaatimukset. Ratkaisuna Akavan Erityisalat esittää, että työturvallisuuslainsäädäntöä täsmennetään psykososiaalisen kuormituksen hallitsemiseksi. Liiton jäsenkyselyyn vastasi yli 4 000 asiantuntijaa tai esihenkilöä.

Kysely: Joka toinen johdon assistentti kokee epäasiallista kohtelua23.4.2025 09:53:35 EEST | Tiedote

Osaamisen vähättelyä, häirintää, tytöttelyä, arvostuksen puutetta työtehtävien vuoksi. Epäasiallista kohtelua on työurallaan kokenut 52 prosenttia johdon assistenteista, ilmenee Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö Skillan kyselystä. Jopa 28 prosenttia johdon assistenteista raportoi kokeneensa epäasiallista kohtelua viimeisen vuoden aikana. Skilla ry nostaa hallinnon asiantuntijoiden ja assistenttien päivänä 23. huhtikuuta esiin huolen jäsenistönsä työelämässä kohtaamasta epäasiallisesta kohtelusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye