Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat: Oulun kaupunki keskeyttämässä palkanmaksun ilman perustetta

3.4.2020 12:50:15 EEST | Akavan Erityisalat | Tiedote

Jaa
Oulun kaupunki aikoo koronatilanteeseen vedoten keskeyttää palkanmaksun osalta jäsenistöämme. Akavan Erityisalat ei hyväksy Oulun kaupunginhallituksen päätöstä. Tutkimme päätösten oikeudellisuuden ja riitautamme jälkikäteen epäselvät tapaukset.
Kuva: Kerttu Penttilä
Kuva: Kerttu Penttilä

Akavan Erityisalojen mielestä kuntatyönantajan tulee toimia koronaviruspandemiassa vastuullisesti eikä kohdistaa työntekijöihin säästötoimia, joilla palkanmaksu keskeytetään tai työntekijöitä/viranhaltijoita lomautetaan nopeutetulla yt-menettelyllä.

Oulun kaupunki perustaa päätöksen palkanmaksun keskeyttämisestä työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momenttiin. Säädöksen mukaan palkanmaksun voi keskeyttää, mikäli työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi.

Akavan Erityisalojen mielestä koronaviruspandemiaa ei voi tulkita säädöksen tarkoittamaksi syyksi palkanmaksun keskeytykselle. Epidemia ei ole tulipalon tai poikkeuksellisen luonnontapahtuman kaltainen tilanne eivätkä viranomaisten rajoitukset ole laissa tarkoitetulla tavalla yllätyksellisiä.

Hallituksen suunnitelmat valmiuslakien käyttöönotosta olivat tiedossa yli viikon ajan ennen Oulun kaupunginhallituksen päätöstä. Virkasuhteisten osalta päätös on kiistatta lainvastainen, koska työsopimuslakia ei sovelleta julkisoikeudellisiin palvelussuhteisiin, liitto toteaa kirjelmässään Oulun kaupungille.  

- Maan hallitus on vedonnut kuntiin, etteivät ne lomauttaisi. Hallitus on tukemassa kuntien taloutta tukipaketilla, jota käsitellään pian kehysriihessä. On vastuutonta tehdä hätäisiä henkilöstöön kohdistuvia säästöpäätöksiä ennen tietoa kuntien saamasta valtion tuesta, sanoo Akavan Erityisalojen kuntasektorin neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari.

- Tulkitsemme, että Oulun kaupunki käyttää poikkeustilannetta hyväkseen säästösyistä. Saavutettava säästö on kuitenkin pieni, koska kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen osuus kaupungin budjetista on vain muutama prosentti, Korpisaari sanoo.

Akavan Erityisalat vetoaa Oulun kaupunkiin, jotta se peruisi päätöksen palkanmaksun keskeytyksestä. Jos työn tarve on oikeasti vähentynyt eikä korvaavaa työtä löydy, on aloitettava normaali yhteistoimintamenettely.

Mikäli päätökset tulevat voimaan, liitto arvioi jälkikäteen Oulun kaupungin toimien oikeellisuuden ja riitauttaa jokaisen jäseniään koskettavan epäselvän tapauksen.

Nyt kannattaisi panostaa palveluinnovaatioihin 
ja etäpalvelujen kehittämiseen

- Maan hallitus sulki asiakkailta valmiuslain nojalla kunnallisia palvelutiloja, muun muassa kirjastot, kirjastoautot, museot, teatterit, kulttuuritalot, uimahallit, muut liikuntatilat ja nuorisotilat. Fyysisen asiakaspalvelun päättyminen ei tarkoita, että työ näissä palveluissa olisi loppunut, Korpisaari muistuttaa.

- On kansalaisten hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä, että poikkeusoloissa kulttuuri-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisopalveluja pidetään yllä mahdollisimman paljon virtuaalisesti esimerkiksi etäyhteyksien välityksellä. Oulussa työnantaja on säästötoimillaan estämässä tämän. 

- Poikkeuksellisissa olosuhteissa kuntien palvelutuotannossa on tilaa palveluinnovaatioille ja luovuudelle. Nyt kannattaa voimavaroja kohdentaa etenkin fyysistä läsnäoloa korvaavien etäpalvelujen tuottamiseen.  Lomauttamisten sijaan henkilöstön osaaminen tulisi valjastaa kaupunkilaisten hyvinvoinnin tukemiseen ja etäratkaisujen kehittämiseen.

Lisätietoja: Jaakko Korpisaari

kuntasektorin neuvottelupäällikkö

Akavan Erityisalat

puh. 0201 235 363, 040 777 9422

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Kerttu Penttilä
Kuva: Kerttu Penttilä
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat
Maistraatinportti 4 A
00240 HELSINKI

http://www.akavanerityisalat.fi

Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalojen terveiset budjettiriiheen: Työttömyyden taittaminen etusijalle, suojaosat takaisin, järjestöille toimintakyky ja hallinnolle uudistumisen edellytykset31.8.2026 08:21:37 EEST | Tiedote

Budjettiriihessä on keskityttävä erityisesti työttömyyden kasvun taittamiseen. Työllisyyspalveluille on turvattava riittävät voimavarat, työttömyysturvan suojaosat on palautettava ja järjestöihin sekä julkiseen hallintoon kohdistettujen leikkausten vaikutukset on arvioitava uudelleen, vaatii Akavan Erityisalat.

Akavan Erityisalat ja Specia: Osaamissetelin käyttöönotto resursoitava26.8.2026 13:24:22 EEST | Tiedote

Jotta osaamisseteliuudistus voidaan toteuttaa laadukkaasti, tarvitaan lisäresursointia. Työllisyyspalveluiden henkilöstö on jo nyt osin vaikeasti kuormittunut ja uudistus tuo merkittävästi lisätyötä etenkin alkuvaiheessa, Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistys Specia sanovat. Liitot näkevät myös, että työllisyyttä edistäviä palveluja tulisi voida hankkia pieniltäkin toimijoilta. Osaamisseteliuudistuksen lausuntoaika päättyi 24.8.2026.

Vantaan ja Espoon yt-neuvottelut huolettavat tukipalveluiden ammattilaisia - Skilla ja Akavan Erityisalat peräänkuuluttavat hallittua uudistamista14.8.2026 10:00:34 EEST | Tiedote

Vantaalla ja Espoossa käynnistyvät muutosneuvottelut huolettavat hallinnon ja tukipalvelujen työntekijöitä. – On hyvä, että kasvatuksen ja opetuksen palveluita halutaan turvata. Samalla on tunnistettava, että hallinto ja tukipalvelut ovat osa näiden palveluiden toimivaa kokonaisuutta, sanoo tukipalvelujen asiantuntijoita edustava Skilla ry. Skilla on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys.

Akavan Erityisalat: Alustatyölain suojeltava paremmin työntekijää7.8.2026 10:02:57 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys alustatyölaiksi tarvitsee lisää kunnianhimoa, jotta se toisi selkeyttä alustatyömarkkinoille ja suojaisi paremmin työntekijää. Esitys täyttää vähimmäistason, muttei vastaa riittävästi EU:n kauan kaivatun ja tärkeän alustatyödirektiivin tavoitteisiin, Akavan Erityisalat sanoo. Liitto muistuttaa, että myös alustojen kautta asiantuntijatyötä tekevät voivat olla haavoittuvassa asemassa. Alustatyölakia koskeva lausuntokierros päättyy 28.8.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye