Akavan Erityisalat: Työhyvinvointiin tarvitaan pandemian jälkeen erityinen panostus
15.6.2021 11:40:02 EEST | Akavan Erityisalat | Tiedote

Akavan Erityisalat muistuttaa edunvalvontatavoitteissaan työhyvinvoinnin merkityksestä. Liitto linjaa, että työhyvinvointiin ja henkiseen työturvallisuuteen panostaminen tulee ottaa entistä velvoittavammin osaksi pandemian jälkeen solmittavia työ- ja virkaehtosopimuksia. Myös työturvallisuuslain kirjauksia on näiltä osin vahvistettava.
- Työnantajan tulee ottaa huomioon, että henkilöstön pandemiasta selviytyminen voi vaihdella ja että osalla kuormittuminen on voinut olla merkittävää ja työkykyyn vaikuttavaa, sanoo johtaja Helena Lamponen Akavan Erityisaloista.
- Työhyvinvoinnin edistämisen merkitys on viime vuosina muutenkin kasvanut kaikilla aloilla. Koronapandemia on vielä lisännyt henkistä kuormitusta - nämä pandemian vaikutukset ovat kenties vasta selkenemässä ja havaittavissa. Samalla vaatimukset työurien pidentämisestä kasvavat, muistuttaa Lamponen.
Työhyvinvointi tulee Akavan Erityisalojen mielestä nähdä osana työpaikan strategista toiminnan suunnittelua ja sen edistämiselle tulee luoda selkeät tavoitteet ja mittarit. Työnantajan tulee kehityskeskusteluissa sekä koulutuksissa kiinnittää huomiota työhyvinvoinnin edistämiseen ja työhyvinvointia tulee seurata säännöllisesti.
Koronapandemian jälkeen työnantajan tulee kiinnittää erityistä huomiota myös ryhmäytymiseen sekä työyhteisön yhteisöllisyyden jälleenrakentamiseen.
Työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen edellytyksenä on, että työn tekemiseen varataan riittävät resurssit.
Lamponen muistuttaa, että asiantuntijatyön psyykkinen kuormitus on ollut jo vuosia kasvussa ilman pandemiaakin.
- Työturvallisuudesta huolehdittaessa tuleekin jatkossa huomioida nykyistä vahvemmin henkinen hyvinvointi. Psykososiaalinen kuormitus tulee ottaa entistä paremmin tarkasteluun osana työterveystarkastuksia. Esitämme, että työntekijöillä tulee olla mahdollisuus työterveyden kautta myös työnohjaukseen, Lamponen sanoo.
Akavan Erityisalat muistuttaa myös, että laadukas johtaminen ja esihenkilötyö edistävät työhyvinvointia. Esihenkilötyölle on varattava riittävästi aikaa ja esihenkilöiden on saatava koulutusta uusien työntekomuotojen, monipaikkatyön sekä etätyön johtamiseen. Viestintä on kiinteä osa työyhteisön toimintaa ja johtamista, ja viestinnän osaamista on tuettava koulutuksella. Myös esihenkilöiden työhyvinvoinnista on huolehdittava.
Hyvä työnantaja tukee työstä palautumista tarjoamalla kulttuuri-, hyvinvointi- ja liikuntapalveluita tai -etuja.
Myös osaamisen suunnitelmallinen kehittäminen on olennainen tekijä työhyvinvoinnin edistämisessä. Työntekijöillä tulee olla tosiasiallinen mahdollisuus, muun muassa riittävästi aikaa, jatkuvasti kouluttautua ja kehittyä työpaikallaan. Kouluttautumista on tuettava taloudellisesti, kuten osaamissetelillä ja työnantajan verovähenteisyydellä.
Pandemiasta liikunta- ja
ergonomiavelkaa?
Psyykkisen kuormituksen lisäksi pandemia ja nopea siirtyminen etätyöhön on voinut lisätä fyysistä kuormitusta esimerkiksi huonon ergonomian tai liikunnan vähentymisen vuoksi, Akavan Erityisalat muistuttaa.
- Työnantajan on huolehdittava, että hyvä ergonomia kattaa kaikki toimipisteet, joissa työtä tehdään. Esitämme myös, että työnantaja kannustaisi työntekijöitään liikuntaan sallimalla sen työajalla. Määrä voisi olla esimerkiksi kahden tunnin verran viikossa, Lamponen sanoo.
Liiton mielestä myös työterveyshuoltoa tulee laajentaa - tarjontaa tulee saada kattavasti ennaltaehkäisevistä sairaanhoidollisiin palveluihin. Työterveyden palveluita tulee voida käyttää joustavasti sekä työajalla että omalla ajalla.
Akavan Erityisalojen hallitus päätti tulevaa työ- ja virkaehtosopimuskierrosta koskevista yleisistä tavoitteista 20.5.2021. > Lue lisää
Lisätietoja: johtaja Helena Lamponen, Akavan Erityisalat, puh. 040 631 7660, helena.lamponen@akavanerityisalat.fi
Akavan Erityisalojen jäsenyhdistyksiin kuuluu 28 500 jäsentä. Palkansaajajäsenet työskentelevät kaikilla eri työnantajasektoreilla, noin puolet julkisella ja puolet yksityisellä sektorilla.
Akavan Erityisalat osallistuu työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluihin akavalaisten neuvottelujärjestöjen kautta. Nämä ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry ja yksityisellä sektorilla Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry. Akavan Erityisalat neuvottele suoraan Yksityisten museoiden työehtosopimuksen, viittomakielen tulkkeja koskevia talokohtaisia työehtosopimuksia ja yhdessä Journalistiliiton kanssa Av-käännösyritysten työehtosopimuksen.
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi, puh. 040 525 8582
Helena Lamponen, Akavan ErityisalatJohtaja, edunvalvonta- ja lakipalvelut. Työlainsäädäntöä koskevat kysymykset.
Puh:040 631 7660helena.lamponen@akavanerityisalat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat: Alustatyölain suojeltava paremmin työntekijää7.8.2026 10:02:57 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys alustatyölaiksi tarvitsee lisää kunnianhimoa, jotta se toisi selkeyttä alustatyömarkkinoille ja suojaisi paremmin työntekijää. Esitys täyttää vähimmäistason, muttei vastaa riittävästi EU:n kauan kaivatun ja tärkeän alustatyödirektiivin tavoitteisiin, Akavan Erityisalat sanoo. Liitto muistuttaa, että myös alustojen kautta asiantuntijatyötä tekevät voivat olla haavoittuvassa asemassa. Alustatyölakia koskeva lausuntokierros päättyy 28.8.2026.
Akavan Erityisalat: Opintotukiuudistus lisäämässä opiskelijan velkataakkaa24.6.2026 10:15:08 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalat katsoo, että hallituksen esitys uudeksi opintoetuuslaiksi lisäisi opiskelijoiden velkataakkaa entisestään. – Esitystä on muutettava. Opiskelijoille tulee antaa opiskelurauha ilman pakkoa opintolainan nostoon tai opintojen ohella työskentelyyn, liitto sanoo lausunnossaan.
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto: Museonjohtajat silmiinpistävän alipalkattuja23.6.2026 09:20:59 EEST | Tiedote
Kunta rekrytoi museonjohtajaa 2 900 euron kuukausipalkalla. Mitä se kertoo asiantuntijatyön arvostuksesta, kysyy Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL. Liitto kirjelmöi tapauksesta suoraan asianomaiseen kuntaan. – Valitettavasti kyse ei ole yksittäistapauksesta, sanoo toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä. MAL on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys.
Akavan Erityisalat: Järjestöleikkauksista tehtävä vaikutusarvio17.6.2026 09:23:53 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalat suhtautuu kriittisesti ministeri Wille Rydmanin sote-järjestöjen rahoituskriteerejä koskevaan esitykseen. Liitto pitää välttämättömänä, että esitystä tarkastellaan uudelleen sen kokonaisvaikutusten näkökulmasta.
Akavan Erityisalat: Humanistinen osaaminen voimavaraksi tekoälyn aikakaudella11.6.2026 07:49:32 EEST | Tiedote
Ihmistieteellistä osaamista tulee hyödyntää monipuolisemmin teknis-taloudellisen osaamisen rinnalla, jotta kykymme ratkaista monitahoisia inhimillisiä haasteita ja kriisejä paranee, Akavan Erityisalat sanoo. Tämä edellyttää tulevalla hallituskaudella ennakkoluulottomia panostuksia humanistiseen koulutukseen. Maassamme tulee turvata humanististen alojen opetuksen ja tutkimuksen laaja-alainen ja laadukas omavaraisuus. Akavan Erityisalat edustaa jäsenyhdistyksineen laajasti humanistialojen korkeakoulutettuja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

