Akavan Fjäder: Olen valmis jatkamaan Akavan puheenjohtajana
25.2.2020 14:24:39 EET | Akava ry | Tiedote
– Haluan olla mukana määrittämässä Akavan strategiaa 2020-luvun uusiin vaatimuksiin sekä luomassa pohjaa Akavan tavoitteille ja edistämässä niitä vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ja uudessa hallitusohjelmassa, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
Akava on kasvanut Fjäderin kaudella yli 600 000 jäsenen keskusjärjestöksi.
– Meidän pitää Akava-yhteisönä tehdä entistä kovemmin yhdessä työtä muun muassa uusien jäsenten hankinnassa. Olennaista on ymmärtää ja ottaa huomioon erityisesti nuorten ajatuksia. Akavassa on yli 100 000 opiskelijajäsentä, joille pitää tarjota laadukas koulutus ja luoda hyvät mahdollisuudet työllistyä ja tehdä mielekäs työura, Fjäder jatkaa.
– Akavassa on osaava ja työlleen omistautunut henkilöstö. Yhdessä heidän ja liittojemme kanssa voimme kehittää toimintaamme nykyisten ja uusien jäsentemme edunvalvonnassa ja työelämän kehittämisessä, Fjäder toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sture Fjäderpuheenjohtaja
Puh:+358400609717sture.fjäder@akava.fiTietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Mediakutsu: Akavan työelämäseminaari keskiviikkona 11.2.4.2.2026 15:19:42 EET | Kutsu
Tarvitaanko asiantuntijoita tulevaisuudessa? Mitä menestyminen edellyttää? Miten varmistamme osaamisen säilymisen työelämän muutoksissa? Tervetuloa Akavan työelämäseminaariin Havaintoja asiantuntijatyön tulevaisuudesta keskiviikkona 11.2. kello 9.
Mediakutsu: Akavan työelämäseminaari keskiviikkona 11.2.4.2.2026 09:52:34 EET | Kutsu
Tarvitaanko asiantuntijoita tulevaisuudessa? Mitä menestyminen edellyttää? Miten varmistamme osaamisen säilymisen työelämän muutoksissa? Tervetuloa Akavan työelämäseminaariin Havaintoja asiantuntijatyön tulevaisuudesta keskiviikkona 11.2.
Akava: henkilöstön hallintoedustus kuuluu yrityksen hallitukseen tai todelliseen johtoryhmään28.1.2026 15:27:09 EET | Tiedote
Akava korostaa, että henkilöstön hallintoedustus tulee jatkossa voida sijoittaa ainoastaan joko yrityksen hallitukseen tai todelliseen johtoryhmään. Akava pitää hyvänä, että hallintoedustuksen soveltamista laajennetaan. Esitys jättää kuitenkin mahdollisuuden järjestämistavan kiertämiseen, jolloin edustus tuskin toteutuu laajempana tavoitteen mukaisesti. Akava jätti hallintoedustusta käsitelleen työryhmän mietintöön eriävän mielipiteensä, koska työryhmän esitys ei toteuta täysin hallituksen puoliväliriihen linjausta.
Akava: Lakiesitys määräaikaisuuksien helpottamiseksi tarpeeton – lisää epävarmuutta työmarkkinoilla15.1.2026 12:01:26 EET | Tiedote
Akava painottaa, että hallituksen suunnittelema muutos, joka helpottaisi määräaikaisten työsopimusten sopimista, on tarpeeton. Akavan mielestä sitä ei pidä toteuttaa. Se heikentäisi palkansaajien asemaa ja loisi syrjivää työelämää lisäämällä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Vaikutukset työllisyyteen ja talouteen jäänevät kuitenkin vähäisiksi.
Mediakutsu: Akavalaiset ulkomailla, verkkolähetys perjantaina 16.1. kello 1013.1.2026 12:46:34 EET | Tiedote
Millaisia urapolkuja akavalaiset rakentavat Suomen rajojen ulkopuolella ja miksi osa palaa, osa jää? Verkkolähetyksessä 16.1. kello 10 keskustelemme ulkomailla työskentelevien akavalaisten kokemuksista ja ilmiöistä niiden taustalla: Kuinka yleistä ulkomailla työskentely on ja millaisissa tehtävissä akavalaiset toimivat? Entä onko aivovuoto todellinen haaste Suomelle, ja mitkä tekijät vaikuttavat paluupäätökseen?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
