Aktiivinen mediavaikuttaja Nina Lyytinen on Vuoden psykologi 2023

Perusteluissa kiitetään Nina Lyytisen ammattitaitoa työterveyspsykologina, vankkaa kriisi- ja traumaosaamista sekä vaikuttavaa toimintaa psykologisen tiedon popularisoijana podcastin avulla.
– Tässä maailmantilanteessa tarve psykologiselle osaamiselle on erityisen suuri. Nykymaailman vaatimukset ihmisen psyykkiselle toimintakyvylle ovat kasvaneet. Psykologien keskeinen tehtävä on tarjota ihmisille ennen kaikkea tietoa, jotta he kipeästi tarvitsevat ja kaipaavat, sanoo Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsanen.
Nina Lyytinen on yrittäjä, joka työskentelee työterveyspsykologina, kouluttajana, kolumnistina ja podcastin tekijänä. Lyytinen on myös vahva trauma- ja kriisiosaaja ja toimii aktiivisesti Psykologien Sosiaalinen Vastuu (PSV) -järjestössä. Sen kautta hän on jo pitkään tehnyt kansainvälistä vapaaehtoistyötä mm. kouluttaen stressinsäätelytaitoja pakolaisleirien sosiaalityöntekijöille. Hän toimii kriisityössä myös valtakunnallisen SPR:n psykologien valmiusryhmän johtoryhmän jäsenenä.
Lyytinen pitää kutsumuksenaan lisätä ymmärrystä ihmisten välillä, ja juuri tässä tulee psykologia apuun.
– Psykologiatiede vaikuttaa meihin kaikkiin. Kun opimme ymmärtämään itseämme ja toisia ihmisiä, pystymme paremmin hyväksymään myös ihmisten erilaisuuden. Psykologia ei ole yhtä kuin mielenterveyden häiriö. Julkinen puhe on ehkä liian hoitokeskeistä – unohtuu se, että voimme tehdä paljon hyvinvoinnin lisäämiseksi ihan lähipiirissäkin: perheenä, ystävinä ja läheisinä.
Podcastia hän on tehnyt jo neljä vuotta yhdessä puolisonsa Mikko Heiskalan kanssa. Podcast on helposti ymmärrettävä tapa tuoda tutkittua asiantuntijatietoa suuren yleisön tietoon, ja ohjelman vieraat edustavat laajaa yhteiskunnan kirjoa niin iän kuin erikoisalojenkin suhteen. Aiheet eivät ole vain ilmeisimpiä, vaan keskusteluissa pyritään aidosti ymmärtämään ihmisen toimintaa ja psykologiaa.
– Pidän tärkeänä, että tarjolla on helposti saatavilla asiantuntijan kertomaa tutkittua tietoa. Kun ihmisellä on hätä ja hän tarvitsee apua, hän on altis myös palveluille, jotka eivät pohjaudu mihinkään tutkittuun tietoon. Ihmisillä on oikeus saada oikeaa tietoa, ja siinä podcast toivottavasti auttaa. Kuunneltava puolen tunnin jakso on monelle helpompi tiedonlähde kuin vaikkapa tieteellinen tutkimusartikkeli.
Nina Lyytinen pitää olennaisena sitä, että psykologiasta puhutaan sellaisella kielellä, jota kaikki ymmärtävät.
– Käytämme paljon aikaa siihen, että emme lähetyksessä sano esimerkiksi ”psykoedukaatio”, ”reflektointi”, ”defenssi” tai ”psykososiaalinen hoito”. Nämä sanat eivät välttämättä aukea kuin psykologille, joten käytän ymmärrettävämpiä termejä tai selitän asian auki.
Kuulijakunnasta suurin osa on nuorehkoja naisia. Tällä hetkellä ihmisiä puhuttavat erityisesti itsetuntemus, työhyvinvointi, parisuhdeasiat ja suru eri muodoissaan. Tulevissa podcasteissaan Lyytinen aikoo jatkaa laajaa aiheiden käsittelyä, mutta sosiaalisesta mediasta ja sen vaikutuksista ihmiseen hän haluaisi puhua enemmän.
Vuoden psykologin valitsee Suomen Psykologiliiton hallitus. Suomen Psykologiliitto on valinnut Vuoden psykologeja vuodesta 1990 lähtien, ja Nina Lyytinen on järjestyksessä 26. Vuoden psykologi julkistettiin valtakunnallisilla Psykologipäivillä Helsingissä 21.3.2023.
Nina Lyytinen p. 040 9615 004, nina.e.lyytinen@gmail.com
Jari Lipsanen, Psykologiliiton puheenjohtaja p. 045 720 1097, jari.lipsanen@psyli.fi
Lue lisää Lyytisen podcastista ja muista psykologia-aiheisista podcasteista: https://psykologilehti.fi/psykologiaa-podcastin-mitassa/
Lue lisää Lyytisen trauma- ja kriisityöstä ja Psykologien Sosiaalinen Vastuu -ryhmästä: https://psykologilehti.fi/suomalainen-psykologi-libanonissa-stressinsaatelylle-on-kysyntaa/
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Psykologiliitto on psykologien ammattijärjestö. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja ja mielenterveyttä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto
Jari Lipsanen jatkaa Suomen Psykologiliiton puheenjohtajana15.11.2025 17:25:07 EET | Tiedote
Jari Lipsanen jatkaa Suomen Psykologiliiton johdossa kauden 2026–2027. Lipsasen valitsi jatkokaudelle Psykologiliiton liittovaltuusto syyskokouksessaan 15.11.2025.
Professori Anne Mäkikangas on Vuoden psykologi 202530.10.2025 10:04:51 EET | Tiedote
Professori Anne Mäkikangas on valittu Vuoden psykologiksi 2025. Työelämän tutkimuskeskuksen johtajan ominta tutkimusaluetta ovat työhyvinvointi ja työuupumus. Mäkikankaan asiantuntemus on huomattu myös kansainvälisesti.
Psykologipäivät 2025 nostaa esiin psykologian roolin ajankohtaisissa yhteiskunnallisissa ilmiöissä30.10.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Mielenterveyden valtakunnallinen suurtapahtuma Psykologipäivät Helsingissä Finlandia-talossa 30.–31.10.2025.
Psykologin osaaminen on välttämätöntä nuoren edun varmistamiseksi lastensuojelussa13.6.2025 12:54:06 EEST | Tiedote
Kun tavoitteena on suojella lapsia ja nuoria sekä heidän psyykkistä hyvinvointiaan, on tarve psykologin erityisosaamiselle ilmeinen, toteaa Suomen Psykologiliitto lausunnossaan hallituksen esityksestä laiksi lastensuojelulain muuttamisesta.
Psykologien asiantuntemuksen vaikuttava kohdentaminen tukee Suomen hyvinvointi- ja työllisyystavoitteita17.5.2025 15:36:56 EEST | Tiedote
Suomessa ei tällä hetkellä hyödynnetä psykologien erityisasiantuntemusta täysimääräisesti. Jotta psykologien osaaminen tulisi parhaaseen mahdolliseen käyttöön, tulee tarkastella psykologien roolia eri organisaatioissa, toteaa kevätkokoukseensa 17.5.2025 kokoontunut Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
