AKY – Akavalaiset yrittäjät: Kuluttajansuojalain uudistus heikentää sekä asiakkaan että yrittäjän asemaa
Kuluttajien oikeuksia ja velvollisuuksia täsmennetään terapiapalveluiden virhe- ja viivästystilanteissa. Kuluttajilla on jatkossa oikeus peruuttaa sopimansa terapia-aika maksutta, jos peruutus johtuu pakottavasta syystä, kuten äkillisestä sairastumisestä tai tapaturmasta. Muissa peruutustilanteissa tai saapumatta jääneissä käynneissä noudatetaan laissa määriteltyä vakiokorvausta.
AKY - Akavalaiset yrittäjät ry katsoo, että laki rajoittaa yrittäjän sopimusvapautta huomattavasti ja asettaa erityisesti yksin- ja pienyrittäjät kohtuuttomaan asemaan.
– Yrittäjällä tulee olla oikeus sopia peruutuskäytännöistä itse asiakkaiden kanssa. Erityisesti yksinyrittäjille lakimuutoksesta aiheutuu kohtuutonta ansionmenetystä, koska asiakkaiden myöhään peruuttamaa aikaa ei saada enää täytettyä. Terapiapalveluihin on myös jonoa, jolloin tyhjäksi jäänyt terapia-aika on pois joltain toiselta asiakkaalta, toteaa kehittämisasiantuntija Juho Korpi Suomen Fysioterapeuteista.
Lakimuutoksen myötä asiakkaalle syntyy myös uusia velvoitteita.
– Asiakkaalla on velvollisuus osoittaa, että peruutuksen syy todella on pakottava, esimerkiksi äkillinen sairastuminen. Laki johtaa siihen, että asiakkaan on toimitettava poissaolosta terveydenhuollon ammattilaisen laatima todistus. Tämä kuormittaa terveydenhuoltoa tarpeettomasti, AKYn puheenjohtaja Timo Saranpääharmittelee.
Saapumatta jääneet käynnit ovat olleet tunnettu ongelma sosiaali- ja terveydenhuollon kaikilla sektoreilla. Eri palveluissa kulurakenne on erilainen, joten nyt ehdotettu vakiokorvaus sopii ansionmenetyksen kompensointiin huonosti.
– Korvauksen, jos sellaista peritään, on oltava oikeassa suhteessa siihen, mitä toteutunut käynti maksaa. Esimerkiksi terapiapalveluiden ensikäynti voi olla tavanomaista käyntiä pidempi, ja sen yhteyteen on varattu aikaa myös kirjalliselle työlle, kertoo Suomen Psykologiliiton järjestökoordinaattori Katja Vähäkangas.
Kuluttajasuojalain uudistus parantaa kuluttajien asemaa monissa palveluissa. Laki soveltuu kuitenkin huonosti terapiapalveluihin ja etenkin pitkäkestoisiin asiakassuhteisiin, joissa asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutussuhde on erityisen merkityksellinen kuntoutuksen onnistumisen kannalta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita säädellään nykyiselläänkin hyvin tiukasti. Potilaan ja asiakkaan asema on turvattu usealla lailla ja esimerkiksi virheistä hoitoprosessissa voi hakea korvausta lakisääteisen potilasvakuutuksen kautta. Terveydenhuoltoa valvotaan Aluehallintoviraston ja Valviran toimesta.
Terveydenhuollon ammattilaisilla on lakiin perustuva velvoite ottaa huomioon potilaan tai asiakkaan etu ja lähes kaikilla aloilla noudatetaan alakohtaisia eettisiä ohjeita. Asiakkaiden kanssa on jo aiemmin laadittu terapiasopimus, jossa on sovittu yksilöllisesti esimerkiksi terapia-ajan peruuttamisen käytännöt.
Asiakkaan peruuttamattomat tai saapumatta jääneet käynnit johtuvat usein asiakkaan sairaudesta. Tällöin on kuntoutuksen onnistumisen kannalta tärkeää löytää yksilöllinen ja asiakaslähtöinen toimintatapa. Nyt tehtävä lakiuudistus antaa tähän heikosti edellytyksiä.
– Terapeuttien on jatkossakin saatava itse arvioida, millaisissa tilanteissa perumisesta ylipäätään peritään korvausta, ja toisaalta myös korvauksen taso. Nyt esitetty kuluttajansuojalain muutos ei sovellu sellaisenaan terveydenhuoltoalan pienyrittäjien toimintaan, ja sen soveltamisalaa onkin syytä tarkistaa, painottaa Katja Vähäkangas.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SaranpääpuheenjohtajaAKY – Akavalaiset yrittäjät
Puh:050 523 6005timo.saranpaa@ekonomit.fiJarmo MäkeläAKYn sote-työryhmän puheenjohtaja
jarmo.makela@suomenfysioterapeutit.fiJuho KorpiSuomen Fysioterapeutit - Finlands Fysioterapeuter ry
juho.korpi@suomenfysioterapeutit.fiKatja VähäkangasSuomen Psykologiliitto ry
katja.vahakangas@psyli.fiTietoja julkaisijasta
AKY - Akavalaiset yrittäjät ry on korkeakoulutettujen yrittäjien edunvalvontajärjestö, johon kuuluu 24 jäsenjärjestöä ja näiden noin 16 000 pää- ja sivutoimista yrittäjäjäsentä. AKY on Suomen yrittäjien toimialajärjestöjäsen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta AKY - Akavalaiset yrittäjät ry
Elinkeinovapaus kuuluu myös sote-alalle29.5.2023 13:47:49 EEST | Tiedote
AKY – Akavalaiset Yrittäjät ry ja Suomen Kuntoutusyrittäjät ry vaativat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuetta lopettamaan sote- ja kuntoutusalan asiantuntijoiden elinkeinovapauden rajoittamisen. Oikeus monimuotoiseen työskentelyyn kuuluu kaikille aloille.
AKY – Akavalaiset yrittäjät: Onnistunut hankintapolitiikka lähtee markkinadialogista18.4.2023 12:29:13 EEST | Tiedote
Toimivan monituottajamallin rakentaminen vaatii aitoa, tasa-arvoista vuoropuhelua eli markkinadialogia osapuolten välillä. Monituottajamalli on järkevin tapa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö turvaa palvelujen saatavuutta ja tuo alalle uusia innovaatioita. Hyvä yhteistyö perustuu kumppanuuteen ja yhteisymmärrykseen.
Suomi nousuun: Työttömyysturvajärjestelmää kehitettävä – Kaiken työn tekemisen pitää olla kannattavaa11.4.2023 15:15:30 EEST | Tiedote
Sosiaaliturvajärjestelmää tulee uudistaa siten, että kaikenlaisen työn tekeminen on kannattavaa. Järjestelmän pitää kannustaa itsensä työllistämiseen ja yrittämiseen. Tämä on tärkeää niin Suomen kilpailukyvyn edistämisen kuin myös yksittäisen kansalaisen tukemisen kannalta.
AKY – Akavalaiset yrittäjät: Yrittäjyysosaamisen kehittäminen on elintärkeää4.4.2023 11:45:43 EEST | Tiedote
Monelta korkeakoulutetulta yrittäjältä puuttuu kasvun edellyttämää osaamista. Vahvistamalla tätä osaamista tuetaan yritysten liiketoiminnan kasvua.
AKY – Akavalaiset yrittäjät: Hyvinvointialueiden hankintapolitiikka uhkaa palveluiden saatavuutta ja pienyrittäjien elinkeinovapautta30.3.2023 11:34:58 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyi hyvinvointialueille vuoden alussa. Sote-palveluiden on vastattava väestön tarpeeseen. Hyvinvointialueet voivat tuottaa palveluita omana toimintanaan tai hankkia palveluita yksityiseltä sektorilta. Hankintamenettelynä on useimmiten kilpailutus tai palveluseteli. Hyvinvointialueet ovat ratkaisseet palvelutuotantonsa eri tavoin. Joillakin alueilla on käytössä palveluseteli ja palveluntuottajien rekisteröintimenettelyt, toisilla taas on käynnissä erilaisia kilpailutuksia. Hankintalain tulkinta on osoittautunut alueilla kirjavaksi. Osa hyvinvointialueista on sulkenut julkisten hankintojen ulkopuolelle kaikki sellaiset palveluntarjoajat, jotka ovat työsuhteessa kyseiseen hyvinvointialueeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme