Älä houkuttele karhuja pihoille
5.5.2022 09:00:00 EEST | Suomen riistakeskus | Tiedote
Karhuja ei pidä totuttaa ihmisten läsnäoloon lähestymällä eläimiä tai ruokkimalla niitä esimerkiksi valokuvausta varten. Pahimmillaan ruokkija voi tehdä kirjaimellisesti karhunpalveluksen alueen muille asukkaille opettamalla karhun etsimään ravintoa pihapiireistä.
Paras tapa ennaltaehkäistä karhujen pihavierailut on poistaa niitä houkutteleva ravinto. Karhulla on erinomainen hajuaisti, jonka avulla se löytää pienetkin ravintokohteet tehokkaasti. Pihaympäristön siivous ja tarkistaminen kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen karhujen pesästä nousua.
Jos karhu vierailee pihassa, se tulee häätää pois mahdollisimman nopeasti. Tämän voi tehdä turvallisesti asuinrakennuksen suojasta esimerkiksi kolistelemalla tai huutamalla. Jos karhu ei poistu tai se aiheuttaa uhkaa, soita hätänumeroon 112.
Seuraavat ohjeet on hyvä pitää mielessä karhualueella:
- Lopeta lintujen talviruokinta ajoissa ja siisti ruokintapaikka.
- Suojaa kotieläinten ruoat siten, etteivät ne ole karhun ulottuvissa.
- Siirrä roska-astia ja kompostori karhun ulottumattomiin. Vältä ruokajätteiden laittamista roska-astiaan.
- Älä hautaa jätteitä pihapiiriin.
- Älä pidä pienpetohaaskaa pihapiirin lähettyvillä.
Ilmoita karhuhavainto
Kaikki karhuhavainnot kannattaa ilmoittaa alueen petoyhdyshenkilölle. Erityisen tärkeitä ovat havainnot pentueista, koska karhukantaa arvioidaan pääosin niiden perusteella. Luonnonvarakeskuksen arvio karhujen kokonaismäärästä ennen metsästyskautta 2022 on 2 250–2 400 yksilöä.
Petoyhdyshenkilöiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/yhteystietohaku/.
Yhteyshenkilöt
Kai-Eerik Nyholm, riistasuunnittelija Pohjois-Karjala
p. 029 431 2295
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Håll björnarna borta från gården18.3.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Under sitt vårliga födosök kan björnarna lockas till närheten av bebyggelse. Detta kan förebyggas genom att man slutar med vintermatningen av fåglar i god tid och ser över avfallsförvaringen.
Pidetään karhut pois pihoilta18.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Karhujen keväinen ravinnonhaku voi tuoda eläimiä asutuksen lähelle. Tilanteita voidaan ehkäistä lopettamalla lintujen talviruokinta ajoissa ja huolehtimalla jätteiden säilytyksestä.
Bytesmängden av vitsvanshjort och rådjur minskade9.3.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Jakten på vitsvanshjort och rådjur avslutades i mitten av februari. Bytesmängden i hela landet var cirka 40 500 vitsvanshjortar och cirka 10 600 rådjur.
Valkohäntäpeurojen ja kauriiden saalis pieneni9.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin metsästys päättyi helmikuun puolivälissä. Koko maassa saaliiksi saatiin noin 40 500 valkohäntäpeuraa ja noin 10 600 metsäkaurista.
Jaktvårdsföreningarna utförde ett omfattande frivilligarbete år 2025 – tusentals utbildningar, evenemang och hjälp vid olyckor3.3.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Jaktvårdsföreningarna utförde en stor mängd frivilligarbete runtom i Finland år 2025. Verksamheten bestod bland annat av utbildningar för jägare, ungdomsarbete, skjutprov samt storviltsassistans.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
