Alkon hanapakkauspussien keräysalue laajenee Itä- ja Länsi-Suomeen
13.8.2020 11:00:00 EEST | Alko Oy | Tiedote
Alkon hanapakkauksien sisäpussien ja viinipussien eli hanapakkauspussien kierrätysverkosto laajenee. Elokuun aikana kierrätysverkostoon liittyy 51 uutta myymälää Itä- ja Länsi-Suomen alueelta. Pussit voi jatkossa palauttaa esimerkiksi Lappeenrantaan, Imatralle, Mikkeliin, Savonlinnaan, Vaasaan ja Seinäjoelle. Laajentumisen jälkeen hanapakkauspussien keräysastioita on yhteensä 298 Alkon myymälässä. Alkon tavoitteena on, että vuoden 2020 loppuun mennessä keräys toimisi koko myymäläverkostossa.
Yleissääntönä tyhjät muovipakkaukset tulee toimittaa kuluttajapakkausmuovin keräyspisteisiin. Hanapakkauksissa ja viinipusseissa on usein kuitenkin muovin lisäksi myös alumiinia tai muuta materiaalia, joka suojaa juomaa esimerkiksi hapettumiselta. Tämä eristekerros estää materiaalin kierrätyksen uusiksi muovituotteiksi. Tästä syystä Alko on järjestänyt oman keräysprosessin muovisille viinipusseille.
Kierrättämällä viinipusseista polttoainetta ja sementtiä
Keräyksellä talteen saatavat viinipussit hyödynnetään sementinvalmistuksessa. Pussien muovi hyödynnetään prosessissa kierrätyspolttoaineena ja alumiini puolestaan sementin raaka-aineena.
Hanapakkauspusseja on kierrätetty Alkossa jo vuodesta 2011.
”Myimme viime vuonna lähes 114 miljoonaa kappaletta alkoholijuomapakkausta, joista hanapakkausten ja viinipussien osuus oli 6,4 miljoonaa kappaletta. Kierrätettävää siis riittää. Asiakkaat ovatkin ottaneet kierrätysmahdollisuuden hyvin vastaan. Viime vuonna kerättyjen, sementinvalmistukseen hyötykäyttöön menevien pussien määrä kasvoi vuoden aikana 23 prosenttia”, sanoo vastuullisuuspäällikkö Marja Aho
Pantittomatkin pakkaukset hyvä kierrättää
Hanapakkaukset ja viinipussit ovat pantittomia juomapakkauksia, joille ei tällä hetkellä ole yhtenäistä keräysjärjestelmää Suomessa. Pakkaukset on kuitenkin hyvä kierrättää.
”Mikäli lähimmässä Alkon myymälässä ei ole kierrätysastiaa, voi pussit lajitella paikallisen lajitteluohjeistuksen mukaisesti muoviin, energiajätteeseen tai sekajätteeseen pussin materiaalin mukaan. Pakkaukset eivät muovipakkauskeräyksestä kelpaa uusien muovien valmistukseen, vaan ne päätyvät energiaksi. Hanapakkausten kartonkikuoret lajitellaan kartonkikeräykseen”, jatkaa Aho.
Yhteyshenkilöt
viestintäpäällikkö Varpu Göös
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 9 500 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 362 myymälää, 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuosittain meillä asioi reilut 54 miljoonaa asiakasta. Vuonna 2019 Alkon liikevaihto oli 1,14 miljardia euroa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Salon Halikon Alko saa uuden ilmeen – myymälä avoinna myöhempään lauantai-iltaisin13.8.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Halikon Alko remontoidaan uuteen ilmeeseen syyskuun aikana. Myymälän asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä lauantain pidennettyyn aukioloon.
Alkon puolivuosikatsaus 1–6/2026: Nettotulos oli viime vuotta parempi, kaikkikanavaisen palvelun kehittäminen jatkui11.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Alkon kustannustehokas toiminta varmisti liikevoiton pysymisen lähellä viime vuoden tasoa myynnin laskusta huolimatta, ja kauden nettotulos parani. Myyntiin vaikuttivat muun muassa vuoden alussa toteutettu viinien alkoholiveron korotus ja talouden epävarmuus. Yhtiö jatkoi kaikkikanavaisen palvelun, digitaalisten ratkaisujen ja vastuullisen liiketoiminnan kehittämistä.
Kirkkonummen Alko palaa väistötiloista alkuperäiseen sijaintiin – myymälä avoinna myös sunnuntaisin16.7.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Kirkkonummen Munkinmäen Alko muuttaa väistötiloista takaisin remontoituun, uudistuneeseen myymälään Prisman liikekeskuksessa. Inspiroiva laajan valikoiman erikoismyymälä on avoinna myös sunnuntaisin.
Kontulan Alko avautumassa uudelleen syyskuun alussa uudessa sijainnissa14.7.2026 07:40:00 EEST | Tiedote
Alko valmistelee uuden myymälän avaamista Helsingin Kontulaan syyskuun alussa. Vanha myymälä jouduttiin sulkemaan keväällä ostoskeskuksen tulipalon vuoksi.
Alkoholilain muutos mahdollistaa Alkon myymälöiden laajemmat aukioloajat: 108 myymälän aukioloajat laajenevat lauantaista 4.7. alkaen23.6.2026 11:53:17 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tänään 23. kesäkuuta lakimuutoksen, jossa Alkon enimmäisaukioloaikoja laajennetaan. Laajemmat lauantai-iltojen aukioloajat otetaan käyttöön suunnitelman mukaan lauantaista 4.7. alkaen 108 myymälässä, joista 35 myymälää on jatkossa auki myös sunnuntaisin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme