
Ällistyttävät robotit -kilpailun voittajaksi on valittu Metropolia Ammattikorkeakoulun joukkue First Steps
6.11.2019 14:47:26 EET | Messukeskus | Tiedote

Robottikilpailu antoi osallistujille mahdollisuuden näyttää paitsi tekniset taitonsa, myös luovuutensa. Osallistujien tehtävänä oli kehitellä robotti, joka tekee jotain mielenkiintoista.
Kilpailun voittajaksi valittiin Metropolia Ammattikorkeakoulun First Steps -voittajajoukkue, johon kuuluvat Evgeny Pukki ja Gulnaz Duishenbai Kyzy.
First Steps -joukkueen robotti vakuutti tuomariston loppuun asti mietityllä teknisellä toteutuksellaan ja omaa luokkaansa olevalla vaativuustasollaan. Myös robotin viimeistelty toteutus ja sen Mars-mönkijää muistuttava olemus miellyttivät tuomaristoa. Voittajajoukkue saa palkinnoksi 10 000 euron stipendin.
Kilpailun toiselle sijalle ylsi Aalto yliopiston joukkue BottleBot (Risto Ojala ja Jesse Pirhonen) ja kolmannelle sijalle Jyväskylän Ammattikorkeakoulun joukkue Pöhinäpojat (Santeri Virolainen, Ville Matarainen, Ismo Lamminen, Vili Siuko ja Janne Viitaniemi). Toisen sijan saanut joukkue palkitaan 5000 euron ja kolmannelle sijalle tullut joukkue 2000 euron stipendillä.
Ällistyttävät robotit -kilpailu
Ällistyttävät robotit -kilpailun tarkoituksena on nostaa esille tekniikkaa ja luovuutta sekä kasvattaa tietotekniikan, robotiikan ja tekoälyn näkyvyyttä ja kiinnostavuutta Suomessa. Kilpailu kannustaa opiskelijoita yhdistämään eri alojen osaamista ennakkoluulottomasti. Kilpailun järjesti Tietotekniikan ja Elektroniikan Seura yhteistyössä Messukeskus ja Mikrobitti-lehti.
”Haluamme kilpailun kautta innostaa opiskelijoita rakenteluun. Se on erinomainen keino syventää osaamista opintojen tarjoaman teoreettisen tiedon rinnalla”, TiES:n hallituksen jäsen ja kilpailun tuomariston puheenjohtaja Harri Männistö kertoo.
Eri alojen ammattilaisista koostunut tuomaristo valitsi Ällistyttävät robotit -kilpailun voittajan sekä toiselle ja kolmannelle sijalle yltäneet joukkueet neljästä eri korkeakouluja edustaneesta finalistijoukkueesta. Tuomaristoon kuului tekniikan, yrityssektorin ja taiteen asiantuntijoita.
Neljäs finaaliin yltänyt joukkue oli Oulun ammattikorkeakoulun OAMK Darts Klub (Teemu Mantere, Kalle Hookana, Janne Pernu, Jenna Palojärvi, Toni Kunnari, Juhan Jämsä, Ville Kämäräinen ja Ville Tähtinen). OAMK Darts Klub saa 1000 euron stipendin.
Kilpailun finaali käytiin Teknologia 19 -messuilla. Kilpailun palkinnot rahoittivat Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Suomen Messusäätiö.
Teknologia 19 Messukeskuksessa Helsingissä on avoinna vielä torstaina 7.11.2019. Pohjoismaiden johtavan teknologiatapahtuman teemana on tänä vuonna Ihminen, vastuullisuus ja teknologia. Teknologia 19 tarjoaa puheenvuoroja, keynote-esityksiä, paneelikeskusteluja ja seminaareja teknologian ja teollisuuden parissa toimiville.
Tietotekniikan ja Elektroniikan Seuran (TiES) toiminta-ajatuksena on kehittää suomalaisten tietotekniikan ja elektroniikan osaamista sekä tuoda esiin tietotekniikan ja elektroniikan merkitys kansakunnan kilpailukyvyn kannalta. TiES:n päämääränä on jäsenistönsä kehittäminen.
Lisätietoja:
Tietotekniikan ja Elektroniikan Seura (TiES), hallituksen jäsen Harri Männistö, puh. +358 400 440347, harri.mannisto@iki.fi
Messukeskus, tiedottaja Antti Karjunen, puh. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com
www.teknologia19.fi, #teknologia19
Kuvia voittajajoukkueesta Messukeskuksen kuvapankissa
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
MEDIAKUTSU: Maatalouden tulevaisuus, uudet innovaatiot ja ensimmäinen Vuoden nuori viljelijä esillä MaatalousKonemessuilla1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa MaatalousKonemessujen mediatilaisuuteen torstaina 8.10.2026 klo 9.00–9.30 Helsingin Messukeskukseen. Mediatilaisuus järjestetään hallissa 6, Innovaatiotorilla, osastolla 6e2. Miltä näyttää suomalaisen maatalouden tulevaisuus? Miten alan kannattavuutta vahvistetaan, millaisia mahdollisuuksia uudet innovaatiot ja kierrätysravinteet tarjoavat ja ketkä rakentavat tulevaisuuden suomalaista ruoantuotantoa?
SRV:n urakoima Nissniku-monitoimijatalo on Rakennuslehden Vuoden työmaa -kilpailun voittaja30.9.2026 16:43:33 EEST | Tiedote
Rakennuslehden perinteisen Vuoden työmaa -kilpailun on voittanut rakennusyhtiö SRV:n urakoiman Nissnikun monitoimijatalon työmaa Kirkkonummella. Voittaja julkistettiin FinnBuild-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 30.9.
Vuoden nuori suunnittelija 2026 Camilla Naukkarinen: ”Minua kiinnostavat asiat, joita ei osaa odottaa”29.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden nuori suunnittelija 2026 -kilpailun on voittanut Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut Camilla Naukkarinen. Voittotyössään hän yhdistää historiallisia käsityötekniikoita ja näyttävää muotokieltä kokonaisuudeksi, joka haastaa katsojaa tarkastelemaan tuttuja asioita uudesta näkökulmasta. Naukkarinen palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 5000 euron stipendillä sekä osastolla I love me -tapahtumassa, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 16.–18.10.2026.
Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppani on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 27 Båt ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) nostavat ensi helmikuussa uimataidon sekä vesi- ja jääturvallisuuden näkyvästi esiin. SUH toimii Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppanina, ja yhteistyön tavoitteena on vahvistaa vesillä ja jäällä liikkuvien ihmisten tietoja, taitoja ja turvallisia toimintatapoja. Vene 27 Båt järjestetään 12.–21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
Viini & Ruoka -messujen ohjelma on julki: luvassa tastingeja, kilpailuja ja ruokakirjojen tähtiä23.9.2026 14:26:34 EEST | Tiedote
Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan ja jakavat tarinoita reseptien takaa. Suositut tastingit ja kisat, mm Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija, ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 22.–25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Messukeskus