Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirasto vastasi opiskelijoiden suosimassa Jodelissa kysymyksiin Tampereella, Turussa ja Helsingissä

Jaa
Aluehallintovirasto toteutti nuorille suunnatussa sovelluksessa Jodelissa kampanjan, jossa vastattiin korona-aiheisiin kysymyksiin. Kampanjalla tavoitettiin yhteensä lähes 83 000 henkilöä, joita ei välttämättä olisi muilla kanavavalinnoilla yhtä tehokkaasti tavoitettu.

Aluehallintovirastot ovat läsnä siellä, missä asiakkaatkin ovat. Asiakaspalvelu on tärkeää ja erilaiset sosiaalisen median kanavat ovat viime vuosina korostuneet asiakkaiden palvelemisessa.

Korona-aika on lisännyt tarvetta tavoittaa myös nuoret asiakkaat. Tämän vuoksi haluttiin lähteä vastaamaan korona-aiheisiin kysymyksiin erityisesti nuorten suosimassa Jodelissa. Sovellus perustuu vahvasti paikallisuuteen ja se on suosittu erityisesti yliopistokaupungeissa. Jodelissa keskustellaan ilman nimimerkkiä.

Koronatilanne on vaikuttanut opiskelijoihin, ja monia huolettaa, miten elämä opiskelukaupungissa lähtee käyntiin poikkeustilanteessa. Pitkittynyt tilanne herättää nuorissa epätietoisuutta, minkä vuoksi aluehallintovirasto halusi toteuttaa kampanjan, jossa tarjotaan opiskelijoille ajantasaista ja alueellista tietoa. Kampanjalla pyrittiin tavoittamaan nuoria ja erityisesti opiskelijoita. Vaikka aluehallintovirastoilla on iso rooli kokoontumisrajoituksien tekemisessä, kampanjalla haluttiin ensisijaisesti muistuttaa, että opiskelijaelämää voi viettää koronatilanteesta huolimatta: turvallisten tapahtumien järjestäminen on paitsi mahdollista, myös suotavaa.

“Idea kampanjan toteutukseen lähti aidosta halusta tarjota tietoa opiskelijoille, jotka ovat olleet koetuksella pandemian ajan. Jodel alustana oli loistava tähän tarkoitukseen, sillä siellä voimme viestiä kohderyhmän kanssa reaaliaikaisesti ja välittömästi. Palkitsevinta oli tietysti se, että saimme jodlaajilta kiitosta kampanjasta.” kertoo kampanjaa ideoinut viestintäassistentti Roosa Honkala.

Jodelissa toteutettu viestintäkampanja onnistui erinomaisesti

Aluehallintoviraston viestintäkampanja herätti Jodelissa paljon kiinnostusta. Kampanja keräsi yhteensä yli 2 miljoonaa mainosnäyttöä.

”Tämä oli meille uusi aluevaltaus. Jodel-kampanjalla tavoitimme kohderyhmän, jota emme aiemmin käytössä olleilla kanavavalinnoillamme olisi ainakaan yhtä tehokkaasti tavoittaneet. Onnistunut kokeilu kannustaa meitä jatkamaan ja etsimään lisää tapoja saada viestimme tehokkaasti läpi siellä missä pitääkin”, kertoo aluehallintovirastojen viestintäyksikön päällikkö Jaana Lehtovirta.

Turun, Tampereen ja Helsingin julkaisuihin tuli yhteensä yli 350 kommenttia. Jodlaajia kiinnostivat erityisesti ravintoloiden rajoitukset ja harrastukset. Myös lähiopetuksen jatkuminen tai siitä luopuminen huolettivat nuoria. Kampanjalla haluttiin tarjota laajasti oikeaa tietoa koronaan liittyvistä aiheista, ja siinä onnistuttiin erinomaisesti.

Lisätietoja:

Usein kysyttyjä kysymyksiä koronasta avi.fi-sivustolla

Medialle:

viestintäassistentti Roosa Honkala, p. 0295 018 100
viestintäyksikön päällikkö Jaana Lehtovirta, p. 0295 016 404
(lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö)

etunimi.sukunimi@avi.fi

Improve Media:

account manager Karoliina Kupari, p. 040 580 1873
karoliina.kupari@improvemedia.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Drygt tre hundra aktörer inom övergripande säkerhet deltog i specialförsvarskurser med temat mental kristålighet5.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland arrangerade åren 2024–2025 fyra regionala specialförsvarskurser med temat mental kristålighet i samarbete med Pansarbrigaden och Björneborgs brigad. Drygt tre hundra sakkunniga inom olika branscher från Birkaland, Mellersta Finland och de österbottniska landskapen deltog i kurserna.

Lähes kolmesataa kokonaisturvallisuuden toimijaa osallistui alueellisen maanpuolustuksen erikoiskursseille henkisestä kriisinkestävyydestä5.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhteistyössä Panssariprikaatin ja Porin prikaatin kanssa neljä alueellista maanpuolustuksen erikoiskurssia henkisen kriisinkestävyyden teemalla vuosina 2024–2025. Kursseille osallistui lähes 300 eri alojen asiantuntijaa Pirkanmaan, Keski-Suomen ja pohjalaismaakuntien alueelta.

Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote

Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye