Älypumppu helpottaa lasten tyypin 1 diabeteksen hoitoa

HUSissa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että tyypin 1 diabetesta sairastavien 2–6-vuotiaiden lasten sokeriarvot paranivat itsesäätävän insuliinipumppujärjestelmän kolmen kuukauden käytön aikana. Lisäksi lasten sokeriarvot pysyivät tavoitealueella 8 prosenttia pidempään kuin ennen älypumpun käyttöönottoa.
Lapsilla ei havaittu tutkimuksen aikana vakavia sokeriarvojen heittelemisiä lainkaan. Lisäksi vanhempien kokemus lapsensa sairauden kuormittavuudesta väheni huomattavasti.
Itsesäätävä insuliinipumppujärjestelmä mittaa ihonalaiskudoksen sokeripitoisuutta viiden minuutin välein, minkä perusteella laite joko lisää tai vähentää insuliiniannosta automaattisesti.
”Pienten lasten diabeteksen hoito on vaativaa, eikä nykyisillä hoitomuodoilla päästä useinkaan hoitotavoitteisiin. Lisäksi lapsen diabeteksen hoito on vanhemmille ja lähipiirille kovin kuormittavaa. Erityisesti öisten liian matalien verensokeriarvojen pelko on tavallista”, kertoo lastenendokrinologi Anna-Kaisa Tuomaala HUSin Lasten ja nuorten sairauksista.
Älypumppu on turvallinen
HUSissa tutkittiin itsesäätävän insuliinipumppujärjestelmän turvallisuutta ja vaikutusta ihonalaiskudoksen sokeripitoisuuteen tyypin 1 diabetesta sairastavilla 2–6-vuotiailla lapsilla kolmen kuukauden ajan. Lisäksi seurattiin ja arvioitiin kyselyllä uuden laitteen käyttöön ottamisen vaikutusta diabetesta sairastavien lasten vanhempien huolestuneisuuteen ja uupumukseen. Vastaavaa tutkimusta ei juuri tällä laitteella ole näin pienillä lapsilla aiemmin tehty.
Juuri julkaistussa tutkimuksessa oli mukana 35 lasta, jotka olivat sairastaneet diabetesta yli 6 kuukautta.
Kolmen kuukauden älypumpun käytön aikana lasten sokeriarvot paranivat ja pysyivät tavoitealueella 8 prosenttia pidempään kuin ennen älypumpun käyttöönottoa. Keskimääräistä verensokeriarvoa kuvastava pitkäaikainen verensokeri eli HbA1cväheni keskimäärin 57 mmol/molista 54:ään. Lapsilla ja aikuisilla tavoitteena on alle 53 mmol/mol. Lisäksi vanhempien kokemus kuormittavuudesta väheni huomattavasti 37.5:stä 27.5:een kuormittavuutta mittaavalla PAID-PR-asteikolla.
Itsesäätelevä älypumppu osoittautui turvalliseksi käyttää, eikä tutkimuksen lapsista kenelläkään ollut vakavia matalia verensokeriarvoja eli hypoglykemioita tai hyvin korkeasta verensokerista johtuvaa happomyrkytystä, ketoasidoosia.
”Tutkimusta tehdessämme käytössä oli vain yhdenlainen älypumppu, nyt niitä on saatavana useammalta valmistajalta. Toivomme, että voimme jatkossa valita älypumpuista sen, joka sopii kullekin potilaalle parhaiten”, Anna-Kaisa Tuomaala toteaa.
Pienten lasten insuliinin annostelu on tarkkaa säätämistä. Verensokeriarvot ovat illalla nukahtamisen jälkeen usein korkeita ja aamuyöstä puolestaan matalia, joka luo haastetta insuliinin annosteluun.
Perinteisesti lasten diabetesta hoidetaan monipistoshoidolla, jossa insuliinia annostellaan kynällä 6–8 kertaa vuorokaudessa tai tavallisella insuliinipumpulla, johon insuliiniannokset asetetaan itse. Jatkuva glukoosiseuranta on Suomessa käytössä jo lähes kaikilla diabetesta sairastavilla lapsilla. Glukoosisensoroinnissa ihonalainen anturi mittaa ihonalaisen kudoksen glukoosiarvoja automaattisesti.
Hoitotavoitteessa pysyminen vähentää komplikaatioita
Tutkimukset ovat osoittaneet, että mikäli diabetesta hoidetaan tehokkaasti jo alusta asti ensimmäiset 10 vuotta, sydän- ja verisuonitauteja sekä muutoksia munuaisten toiminnassa on 30–50 prosenttia vähemmän kuin niillä tyypin 1 diabetesta sairastavilla, jotka eivät ole lapsena päässeet hoitotavoitteeseensa.
”Komplikaatiot ovat ikäviä yksilölle itselleen, mutta ne tulevat myös yhteiskunnalle kalliiksi. Lisäksi pienten lasten vanhemmat joutuvat usein olemaan poissa työstä diabeteksesta johtuvan yövalvomisen vuoksi”, Anna-Kaisa Tuomaala sanoo.
Suomessa on noin 50 000 tyypin 1 diabetespotilasta, joista 5000 on lapsia ja nuoria. Vuosittain sairastuu noin 500 alle 15-vuotiasta lasta. Ilmaantuvuus on ollut parin viime vuoden aikana taas kasvussa.
Tutkimusartikkeli:
https://www.liebertpub.com/doi/abs/10.1089/dia.2022.0313
Katso Suorana HUSista -info 17.2.2023:
https://youtube.com/live/VoQWQOfsenc?feature=share
HUS järjestää kaikille avoimia lyhyitä infotilaisuuksia ajankohtaisista vaihtuvista aiheista. Tietoa infoistamme löydät täältä:
Suorana HUSista -infot | HUS
Lisätietoja:
Anna-Kaisa Tuomaala lastenendokrinologi, LT, HUS, Lasten ja nuorten sairaudet, 050 543 0180, anna-kaisa.tuomaala@hus.fi
HUSin Lastentautien tutkimuskeskuksen tiedeyhteisö tuottaa vuosittain lähes kolmesataa vertaisarvioitua tiedeartikkelia ja toistakymmentä väitöskirjaa. Tiedeyhteisöön kuuluu yli 30 tutkimusryhmää kaikilta lastenlääketieteen aloilta. Tutkijoille myönnetään vuosittain tutkimuslupia yli 80 tutkimukseen. www.lastentautientutkimuskeskus.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudenmaan alueella. Meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 16 juni12.6.2025 15:05:12 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens nuvarande styrelse sammanträder till sitt näst sista möte måndagen den 16 juni 2025.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 16.6.12.6.2025 15:05:12 EEST | Tiedote
HUSin nykyinen yhtymähallitus kokoontuu toiseksi viimeiseen kokoukseensa maanantaina 16.6.2025.
HUS Bastjänsters samarbetsförhandlingar har slutförts - alla fast anställda erbjuds nytt arbete12.6.2025 13:19:21 EEST | Pressmeddelande
Förhandlingarna omfattade 200 personer som arbetar med uppgifter inom lokalvården. De fast anställda erbjuds i första hand nytt arbete som ett alternativ till uppsägning. Visstidsanställningar förlängs inte.
HUSin Runkopalveluiden yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet – kaikille vakituisille tarjotaan uutta työtä12.6.2025 13:19:21 EEST | Tiedote
Neuvotteluiden piirissä oli 200 laitoshuollon tehtävissä toimivaa työntekijää. Vakituisille työntekijöille tarjotaan ensisijaisesti irtisanomisen vaihtoehtona uutta työtä. Määräaikaisten työntekijöiden työsuhteita ei jatketa.
Riklig alkoholkonsumtion innebär en risk vid svåra infektioner och ny risk för blodförgiftning orsakad av jästsvampar6.6.2025 10:39:08 EEST | Pressmeddelande
Riklig alkoholkonsumtion är en riskfaktor vid svåra infektioner och en tidigare oidentifierad riskfaktor vid blodförgiftning orsakad av jästsvamp, visar en aktuell doktorsavhandling. Storkonsumtion av alkohol var också förknippad med en svårare sjukdomsbild vid bakterieinfektioner som behandlas på sjukhus och vid svåra allmänna hudinfektioner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme