AA Sakatti Mining Oy

Anglo American toteuttaa yli 10 miljoonan euron vapaaehtoisen ekologisen kompensaation Lapissa

Jaa
Anglo Americanin suomalainen tytäryhtiö AA Sakatti Mining Oy on allekirjoittanut Inarin Yhteismetsän kanssa sopimuksen 2 900 hehtaarin metsäalueen ostamisesta hyvittääkseen ekologisen kompensaation keinoin Sakatin kaivoshankkeesta aiheutuvat haitat ekosysteemille ja luonnon monimuotoisuudelle. Kauppa on toistaiseksi Suomen suurin vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio.
Kuva: Inarin Yhteismetsä
Kuva: Inarin Yhteismetsä

Ostettava metsäalue sijaitsee Inarissa, noin 125 kilometriä Sakatista pohjoiseen. Alueen omistaa yli 1 500 henkilöstä, pääasiallisesti paikallisista asukkaista, koostuva osakaskunta. Metsä kuuluu Intact Forest Landscape (IFL) -verkostoon, jonka alueet ovat osa metsäekosysteemin katkeamatonta luonnonmaisemaa – yhteensä alueiden arvioidaan muodostavan noin 23 % maailman metsäekosysteemeistä. 

Ekologisella kompensaatiolla tarkoitetaan sitä, että kaivoshankkeesta aiheutuvat maankäytön muutokset, jotka vaikuttavat haitallisesti alueen monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluihin, hyvitetään parantamalla elinympäristöä muualla – Sakatin tapauksessa Inarissa. Kompensaatiolla katetaan myös epäsuorat vaikutukset, kuten melusta, pölystä ja liikenteestä aiheutuvat haitat. Ostetusta metsästä tehdään yksityinen luonnonsuojelualue, jolloin sitä ei voida hyödyntää esimerkiksi hakkuisiin. Kyseessä on toistaiseksi suurin yksittäinen vapaaehtoinen ekologinen kompensaatiotoimenpide Suomessa.

"Anglo American on sitoutunut edistämään vastuullista kaivostoimintaa kaikissa hankkeissaan. Kestävän kaivostoiminnan suunnitelmamme keskittyy siihen, että pyrimme estämään, välttämään ja lieventämään kaiken vahingon, jonka aiheutamme ympäristölle. Vapaaehtoisesta ekologisesta kompensaatiosta allekirjoitettu sopimus on Sakatille tärkeä askel kohti lupausten täyttämistä.  Kompensaation avulla pyrimme nettopositiiviseen vaikutukseen, niin luonnon ekosysteemille kuin yhteiskunnalle laajemminkin. Toteutettava kauppa täyttää kompensaatiotarpeestamme noin puolet, ja jatkoa seuraa muun muassa soiden suojelemiseksi", kertoo AA Sakatti Mining Oy:n toimitusjohtaja Pertti Lamberg

"Inarin Yhteismetsä on sopimukseen erittäin tyytyväinen. Olemme saavuttaneet sopimuksella jäsenistölle tärkeitä päämääriä, esimerkiksi sen, että alueen ihmiset saavat jatkaa metsästystä alueella perinteiden mukaisesti", kertoo Inarin Yhteismetsän puheenjohtaja Yrjö Marttila.

Maanhankinnan hinta on 10,4 miljoonaa euroa. 

"Vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio on uusi asia Suomessa", kertoo Sakatin ekologisen kompensaation suunnittelusta ensisijaisesti vastannut ekoinformatiikan tutkija Atte Moilanen

"Ekologista kompensaatiota kohtaan tunnetaan myös epäluuloa, johtuen osin maailmalla havaituista epäonnistumisista. Tunnetaan tapauksia, joissa hyvitys on suunniteltu riittämättömänä tai toteutus on jäänyt vajaaksi.  Se, että Sakatti Mining Oy aloittaa kompensaatiotoimet jo hankkeen luvitusvaiheessa, osoittaa yhtiön sitoutumista luotettavaan toteutukseen. Tämä on linjassa myös meneillä olevan Suomen luonnonsuojelulain uudistuksen kanssa", Moilanen jatkaa.

Lisätietoa:

Pertti Lamberg
Toimitusjohtaja, AA Sakatti Mining Oy
pertti.lamberg@angloamerican.com
+358 40 128 3988

Kuva- ja haastattelupyynnöt:

Henna Koskinen
Viestintäkoordinaattori, AA Sakatti Mining Oy
henna.koskinen@angloamerican.com
+358 40 524 6140

Lisätietoa ekologisesta kompensaatiosta:

https://finland.angloamerican.com/fi-fi/media/press-releases/ekologinen-kompensaatio-kestavan-kehityksen-ytimessa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Inarin Yhteismetsä
Kuva: Inarin Yhteismetsä
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

AA Sakatti Mining Oy
Tuohiaavantie 2
99600 Sodankylä

https://finland.angloamerican.com/fi-fi

Tietoa Anglo Americanista

Anglo American on johtava maailmanlaajuinen kaivosyhtiö, jonka tuotteet ovat keskeisiä ainesosia lähes kaikilla modernin elämän osa-alueilla. Kilpailukykyinen raaka-ainevalikoimamme tarjoaa monia tulevaisuuden mahdollistavia metalleja ja mineraaleja puhtaampaan, vihreämpään ja kestävämpään maailmaan. Samalla ne vastaavat miljardien kuluttajien nopeasti kasvavaan kysyntään. Hyödynnämme innovatiivisia prosesseja ja uusimpia teknologioita uusien resurssien löytämiseen sekä raaka-aineiden louhimiseen, käsittelyyn, siirtämiseen ja markkinointiin asiakkaillemme – turvallisesti ja kestävästi.

Tuotamme vastuullisesti timantteja (De Beersin kautta), kuparia, platinaryhmän metalleja, nikkeliä, korkealaatuista rautamalmia ja metallurgista hiiltä teräksen valmistamiseen, mikä lisäksi kehitämme parhaillaan viljelykasvien ravintoaineita. Olemme sitoutuneet hiilineutraaliuteen koko toiminnassamme vuoteen 2040 mennessä. Lisäksi kestävän kaivostoiminnan suunnitelma sitouttaa meidät lukuisiin tavoitteisiin, jotka varmistavat, että työskentelemme terveellisen ympäristön puolesta, luomme elinvoimaisia yhteisöjä ja rakennamme luottamusta yritysjohtajana. Teemme yhteistyötä liikekumppaneidemme ja sidosryhmiemme kanssa, jotta luonnonvarojen arvo siirtyy niiden yhteisöjen ja maiden hyväksi, joissa toimimme, osakkeenomistajille sekä koko yhteiskunnalle. Anglo American uudelleenmäärittelee kaivostoiminnan parantamaan ihmisten elämää.

Anglo American on toiminut Suomessa yli 20 vuotta, ja mineraalien etsintä on aloitettu Lapissa vuonna 2004. Ensimmäiset mineralisaation merkit löytyivät vuonna 2006, ja Sodankylän Sakatti-esiintymä löydettiin vuonna 2009. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta AA Sakatti Mining Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye